Your Cart
Syyskuun 22. päivänä vuonna 2013 kaksi Pakistanin Talebaniin kytköksissä ollutta itsemurhapommittajaa räjäytti itsensä All Saints -kirkon pihalla, kun kristityt olivat poistumassa jumalanpalveluksesta.

Pakistanin kristityt vaarassa Ruotsissa poltetun Koraanin vuoksi

Pakistanissa äärimuslimit uhkaavat kostaa maansa kristityille Ruotsissa viime viikolla tapahtuneen Koraanin polttamisen. Keskiviikkona 28. kesäkuuta irakilaissyntyinen pakolainen, Salwan Momika, poltti Koraanin Ruotsin suurimman moskeijan edustalla Tukholmassa. Teon tuomittavuutta lisäsi se, […]

Sylkemistä tapahtuu eniten Jerusalemin vanhassa kaupungissa.

Israelissa uskovilla vaikea kesäkuu

Israelissa kristityt ja messiaaniset juutalaiset kohtasivat kesäkuussa paljon häirintää äärioikeistolaisilta ortodoksijuutalaisilta. Israelin nykyisen hallinnon myötä ”olemme ehdottomasti nähneet hyökkäysten lisääntyvän”, eräs messiaaninen juutalainen johtaja kertoo. Kaksi kuukautta sitten Israelin messiaanisten […]

Iranissa armahdettu uskova ruoskittu, karkotetaan

Lähes viisi vuotta vangittuna ollut kotiseurakunnan johtaja, joka ruoskittiin ehtoollisviinin juomisesta, on nyt ruoskittu toistamiseen ja hänet karkotetaan kahdeksi vuodeksi. Saheb Fadaie oli kärsimässä kuuden vuoden vankeustuomiotaan Evinin vankilassa Teheranissa, […]

Turkki häätää ulkomaisia uskovia pois maasta

Turkki häätää ulkomaisia uskovia pois maasta

Turkissa asuvaa Alia odottaa pidätys ja sen jälkeen karkotus. Turkin viranomaiset ovat kieltäytyneet uusimasta hänen oleskelulupaansa sen jälkeen, kun hänen tietoihinsa merkittiin koodi ”N82”. Alin tavoin monet muutkin evankeliset uskovat […]

Imaami, joka kohtasi Jeesuksen

Täyttäessään 25 vuotta Abdul oli jo saavuttanut tavoitteensa – hänestä oli tullut imaami. Samoihin aikoihin hän alkoi myös opettaa arabiaa ja islamilaisia tekstejä nuorille oppilailleen Bangladeshissa. Tutkittuaan tekstejä toiset 25 […]

Kristittyjä koululaisia tapettu Ugandan vuosikymmeniin pahimmassa terrori-iskussa

Ainakin 42 nuorta kuoli islamistisen ADF-terroristijoukon hyökkäyksessä. ADF:n (Allied Democratic Forces) terroristit hyökkäsivät perjantaina 16. kesäkuuta Länsi-Ugandassa sijaitsevaan sisäoppilaitokseen surmaten ja siepaten opiskelijoita. Hyökkäyksen kerrotaan olleen tuhoisin terrori-isku Ugandassa vuoden […]

Intiassa pastori perheineen pidätettynä ja valheellisesti syytettynä

Pastori Kirubendran, hänen vaimonsa ja puolitoistavuotias tyttärensä pidätettiin 23. huhtikuuta. Pastorin väitettiin käännyttävän ihmisiä pakolla kristinuskoon sekä ”loukanneen uskontoa”. Pastorin vaimo, Manju, ja heidän tyttärensä olivat pidätettyinä 13 päivää. Pastorin […]

Marttyyrien Ääni -lehti 3/2023

Uusin Marttyyrien Ääni -lehti vie meidät Israeliin, jonne keväällä järjestettiin ”Yksi uusi ihminen” -matka. Matkan aikana tavattiin muun muassa paljon vastustusta osakseen saavia messiaanisia etiopianjuutalaisia, ja Jerusalemin Raamattukauppaa johtava Victor […]

Shasi ja Ranbir saivat VOM Siskojen askartelemat kortit

VOM Siskot – Korkeakastisen hinduperheen tytär kohtasi Jeesuksen

Shiva-jumala on hyvin tärkeä hindutytöille. Kun he palvovat Shivaa, he uskovat saavansa hyvän aviomiehen. Intialainen Shasi palvoi myös Shiva-jumalaa. Kun Shasi oli 22-vuotias, hänen elämänsä muuttui kuitenkin totaalisesti. Hän kuuli […]

Vaikka Intian väestöstä vain noin 15 prosenttia on muslimeja, maassa on silti maailman kolmanneksi suurin muslimiväestö.

Nuorten uskoa Intian Kashmirissa

Joukko nuoria islamista kristinuskoon kääntyneitä matkusti suureen intialaiskaupunkiin useiksi päiviksi oppimaan lisää uskostaan. Palatessaan muslimienemmistöiseen kotikyläänsä he olivat vahvistuneita uskossaan, joka joutui heti koetuksille. Valheellisia syytöksiä Nuoret ovat kaikki sukua […]