Somalia on ollut sekasorron vallassa vuosikausia kilpailevien ryhmien taistellessa vallasta. Yksi niistä on al-Shabaab. Vaikka al-Shabaab tekee terrori-iskuja viattomia siviilejä vastaan yleensäkin, sen tiedetään erityisesti etsivän kristittyjä.
Suurin osa Somaliassa olevista kristityistä on ulkomaalaisia työntekijöitä, mutta seitsemäntoistamiljoonaisen kansan joukossa on myös noin tuhat islamista kääntynyttä somaliuskovaa.
Molempien ryhmien on kokoonnuttava salaa.
”Pastori John” on kenialainen rakennusurakoitsija, joka johtaa paikallisen uskovan kodissa kokoontuvaa pientä uskovien ryhmää. ”Tapaamme salaa meistä yhden kotona ja rukoilemme”, hän selittää. ”Se on aina ihan tavanomainen jumalanpalvelus, mutta meidän on puhuttava ja laulettava hiljaa. Tässä maassa on hyvin vaarallista kenenkään paljastua kristityksi. Jos niin käy, päiväsi maan päällä ovat luetut.”
Yusuf Ali Nur, salainen seurakuntajohtaja
Puoli yhdeltätoista aamupäivällä al-Shabaabin joukot murtautuivat Yusuf Ali Nurin kotiin Xarardheeressä, Somaliassa.
He olivat juuri vallanneet alueen kilpailevalta kapinallisryhmältä ja etsivät vihollisen sotilaita. Nur ei piilotellut sotilaita, hän piilotteli kristillistä uskoaan. Hän johti maanalaista seurakuntaa ja tiesi, että al-Shabaab etsi jatkuvasti hänen kaltaisiaan.
Vaaroista huolimatta Nur oli päättänyt jäädä Somaliaan ja muuttaa Xarardheereen. Aiemmin hän oli ollut töissä maatilan apulaisena toisaalla Somaliassa, mutta sielläkin al-Shabaab oli epäillyt hänen olevan kristitty.
Xarardheeressä Nur oli töissä yksityisen koulun englanninopettajana. Al-Shabaabin mielestä lasten olisi parempi oppia arabiaa. Radiosta ei saanut soittaa musiikkia eikä koulun kelloja saanut soittaa, mutta Nur teki työtään uskollisesti.
Tuona kohtalokkaana tiistaiaamuna, jolloin al-Shabaab tunkeutui hänen kotiinsa, Nur tiesi, että hänen oli oltava valmis kuolemaan. Terroristit tunnistivat hänet oitis, ja ampuivat häntä lähietäisyydeltä. Nurilta jäi vaimo ja kolme lasta.
Al-Shabaabin ”rauhantarjous”
Somalian hallintoa vastaan käytävässä taistelussa al-Shabaab on vahvin vastustaja. Yhdysvallat on antanut sotilastukea Afrikan Unionille, joka yrittää vakauttaa maata, mutta haasteita riittää. Heinäkuussa al-Shabaab julkaisi ehdotuksen, jossa se kutsui Yhdysvaltoja keskustelemaan kanssaan, jotta he voisivat neuvotella rauhansopimuksesta, johon sisältyisi samantapainen vetäytyminen, kuin mistä Afganistanin Talebanin kanssa sovittiin vuonna 2020.
Ehdotuksessa al-Shabaab saisi sitten maan haltuunsa. Ehdotus annettiin samoihin aikoihin, kun Afrikan Unionin joukkojen määrää Somaliassa suunnitellaan vähennettävän.
Vaikka ei ole mitään merkkejä siitä, että Yhdysvallat hyväksyisi ehdotuksen, jo nyt henkensä edestä pelkääviä uskovia ehdotus huolestuttaa. Kristityille, jotka nytkin ovat suuressa vaarassa, tilanne kävisi vieläkin vaarallisemmaksi. Al-Shabaab on tehnyt selväksi, että sen tavoitteena on hävittää kristinusko täysin Somaliasta.
Rukoile salassa kokoontuvien somalialaisten veljiesi ja sisartesi puolesta. Rukoile, että he saisivat tuntea Jumalan rauhan, huolenpidon ja voiman jatkuvan vaaran ja mahdollisesti vielä vaikeamman tulevaisuuden keskellä. Saakoot Jumalan tuulet edelleen pyyhkiä tämän maan yllä ja johtaa pelastukseen yhä uusia somalialaisia.
Lue lisää uskovien tilanteesta Somaliassa karttasivumme Somalia-osuudesta.
Lähteet: Religion News, MEMRI, The Lindisfarne Centre, Human Rights Watch

Somaliuskova pakolaisena Kristuksen tähden
Aiemmin kristittyjä täydestä sydämestään vihannut entinen imaami ei nyt voi lakata kertomasta Kristuksesta jatkuvista tappouhkauksista huolimatta. Mahad Birik muuttaa uuteen asuntoon joka kuukausi. Hänen puhelimensa piippaa jatkuvasti tuntemattomista numeroista tulevista

Somalimaa: Juuri kristinuskoon kääntynyt nuori nainen viideksi vuodeksi vankilaan
Hani on nuori ja hyvin rohkea 25-vuotias nainen, joka on äskettäin kääntynyt islamista kristinuskoon ja kärsii nyt sen vuoksi viiden vuoden vankeustuomiota Somalimaassa. Hani kuuli evankeliumin ensimmäistä kertaa opiskelijatovereiltaan Etiopiassa

Nuori somaliuskova hakattu pahoin
Nuori uskova somalinainen on viime yönä hakattu, ja Itä-Afrikan turvakotimme johtaja Ameena pyytää rukoilemaan hänen puolestaan! Yasmin tuli uskoon Somaliassa. Kun hänen isänsä sai tietää tyttären luopuneen islamista, isä hakkasi

”Jeesus vastasi somalinuoren huutoon” – Radio Dei
Somalia on kristillisestä hengellisyydestä katsottuna hyvin pimeä paikka, sillä jokainen kristinuskon pilkahduskin halutaan tukahduttaa välittömästi. Silti sanoma Jeesuksesta kulkee eteenpäin ja löytää ne sielut, jotka etsivät yhteyttä elävään Jumalaan. Marttyyrien

”Usko Jeesukseen, niin sinut pelastetaan” – Radio Patmos
Tänään matkaamme radioaaltojen mukana aina Afrikan sarven rannikkovaltioon Somaliaan saakka. Sieltä alkaa somaliveljemme Adamin koskettava ja rohkaiseva tarina siitä, kuinka Jumala kutsui hänet islamin pimeydestä valoon sekä antoi hänelle näyn

”Somalia – Uusia avauksia” TV7
Somaleiden keskuudessa tapahtuu jotakin uutta. Somaleita on pidetty todella vaikeasti saavutettavana kansana. Jumala on tekemässä ihmeellisiä uusia avauksia tämän kansan keskellä. Tommi Hintsasen haastateltavana on Hannu Lahtinen.