Your Cart

Somalimaa: Juuri kristinuskoon kääntynyt nuori nainen viideksi vuodeksi vankilaan

Somalimaa tavoittelee itsenäistymistä Somaliasta, ja on siksi varovainen ulkomaille kantautuvista uutisista. Kuva: Clay Gilliland/VisualHunt

Hani on nuori ja hyvin rohkea 25-vuotias nainen, joka on äskettäin kääntynyt islamista kristinuskoon ja kärsii nyt sen vuoksi viiden vuoden vankeustuomiota Somalimaassa.

Hani kuuli evankeliumin ensimmäistä kertaa opiskelijatovereiltaan Etiopiassa ollessaan opiskelemassa siellä syksyllä 2021.

Kristinuskoon hän kääntyi tämän vuoden kesäkuussa erään kristityn miehen johdattamana. Tämä mies on yksi viidestä miehestä, jotka pidätettiin viime vuonna kristinuskoon kääntymisen vuoksi. Heidät vapautettiin myöhemmin.

Mies kertoo: ”Hani palasi Somalimaahan kesäkuussa ja etsi epätoivoisesti lisää tietoa kristinuskosta. Hän oli kuullut Kristuksesta ystäviltään Etiopiassa ja hänessä heräsi nälkä kuulla lisää. Jumalan armosta hän tuli tuntemaan meidät. Vapauduttuamme vankilasta viime vuonna meistä on tullut rohkeampia julistamaan evankeliumia, sillä perheemme ja ystävämme tietävät nyt uskostamme eikä meidän enää tarvitse salata sitä. Kerroimme evankeliumin Hanille seikkaperäisesti ja selitimme myös, minkälaisia vaaroja islamin hylkäämisestä kristinuskon tähden voi koitua. Teimme selväksi, että hänen perheensä hylkäisi hänet ja muslimit vainoaisivat häntä. Hän sanoi Kristuksessa olevan enemmän toivoa kuin Koraanin oppien noudattamisessa, eikä hän halunnut jäädä paitsi ikuisesta elämästä perheensä hyväksynnän tähden. Rukoilimme hänen pelastuksensa puolesta ja pyysimme Herraa suojelemaan häntä.”

Rohkeat ensiaskeleet uskossa

Hani ei kertonut välittömästi kristinuskoon kääntymisestään. Viikkoa myöhemmin hän halusi ottaa vastaan kasteen käytyään läpi lyhyen koulutuksen kristinuskon perusteista. Maanalaisen seurakunnan uskovat kastoivat hänet, ja hän palasi kotiin. Kukaan hänen perheestään ei tiennyt tästä.

”Hanin kääntymys tuli yleiseen tietoon, kun hän julkaisi kuvan kasteestaan Facebookissa. Perhe näki kuvat ja soitti poliisille. Hänet pidätettiin ja vietiin vankilaan islamin hylkäämisestä, mikä on Somalimaassa rikos. Hän oli vankilassa jonkin aikaa ja hänet luvattiin päästää vapaaksi, jos hän kieltäisi uskonsa. Hani ei suostunut siihen.”

Hän oli vangittuna viisi viikkoa ilman syytteitä. Elokuussa oikeus tuomitsi hänet viideksi vuodeksi vankilaan, kun hän myönsi kääntyneensä kristinuskoon.

”Ennen oikeudenkäyntiä Hani ei kieltänyt olevansa kristitty, joten hänen todettiin syyllistyneen islamin herjaamiseen, eikä häntä siksi päästetty vapaaksi takuita vastaan. Tällä hetkellä hän kärsii vankeustuomiotaan. Hänen Facebook-sivunsa suljettiin. Somalimaa yrittää peitellä asiaa, sillä hallinnossa tiedetään, että tällaiset tuomiot voivat vaikuttaa siihen tunnustetaanko Somalimaa itsenäiseksi, Somaliasta erillään olevaksi maaksi, kansainvälisesti.”

Somalimaan uskovat rukoilevat Hanin puolesta. Vaikka he toivovat hänen pääsevän vapaaksi, he ovat myös huolissaan hänen turvallisuudestaan vapautumisen jälkeen, sillä hänen perheensä voi tappaa hänet.

”Vetoamme oikeuteen, että se käsittelisi Hanin tapauksen uudelleen, tai että hänet vapautettaisiin presidentin antamalla armahduksella. Rukoilemme myös, että Jumala ohjaisi hänet vapautumisensa jälkeen turvalliseen paikkaan, missä hän voi kasvaa hengellisesti ja jatkaa elämäänsä.”

Lähde: International Christian Concern

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print