Pääosin Venäjän Kaukasuksella toimiva Marttyyrien Äänen tukema etulinjan evankelista Ruslan on parhaillaan matkalla uudelle avustusmatkalle Turkkiin ja pyytää muistamaan matkaansa rukouksin.

Pääosin Venäjän Kaukasuksella toimiva Marttyyrien Äänen tukema etulinjan evankelista Ruslan on parhaillaan matkalla uudelle avustusmatkalle Turkkiin ja pyytää muistamaan matkaansa rukouksin.
Marttyyrien Ääni on jo useita vuosia tukenut etulinjan evankelista Ruslanin työtä Kaukasuksella. Alue on hengellisesti Euroopan pimeintä, mutta evankelistoja on vain vähän ja heidän toimintansa on rajoitettua. Ruslan on kuitenkin saanut muslimien evankelioinnin sydämelleen. Nyt hän oli tiimeineen tukemallamme evankeliointimatkalla Turkissa.
Turkin kaakkoisosan suurissa kaupungeissa asuvia kristittyjä palveleva Diyarbakirin protestanttisten seurakuntien säätiö perustettiin vuonna 2019. Säätiöön kohdistuu nyt viranomaisten taholta avointa syrjintää heidän yrittäessään hankkia uskonnollisille rakennuksille kaavoitettua maata uuden rukoushuoneen rakentamiseksi.
Turkissa asuvaa Alia odottaa pidätys ja sen jälkeen karkotus. Turkin viranomaiset ovat kieltäytyneet uusimasta hänen oleskelulupaansa sen jälkeen, kun hänen tietoihinsa merkittiin koodi ”N82”. Alin tavoin monet muutkin evankeliset uskovat […]
Turkissa uskontonsa vuoksi sortoa kohdanneet puhuivat äskettäin Euroopan parlamentissa. Siellä puhuneet arvelivat, että Turkin poliittinen ja sosiaalinen tilanne on syynä siihen, että kristittyjen osuus Turkin väestöstä on viimeisen sadan vuoden […]
Turkki on vuoden 2018 jälkeen karkottanut tai pakottanut poistumaan maasta lähes 200 ulkomaalaista protestanttista pastoria perheineen. Tiedusteluviranomaisten mukaan he ovat olleet turvallisuusuhka, mutta miten, sitä he eivät kerro. Taustalla näyttäisi […]
Turkki – Kristityt pois maasta, yksi kerrallaan Yli 50 kristittyä on karkotettu Turkista viimeisen puolentoista vuoden aikana. Käynnissä näyttää olevan kampanja ”puhdistaa” maa kristillisistä vaikutteista. Monet karkotetuista olivat asuneet Turkissa […]
Kymmeniä Turkissa asuneita ulkomaalaisia kristittyjä on käsketty poistumaan maasta, tai heitä ei ole enää päästetty palaamaan. Nämä toimet näyttävät kohdistuvan lähinnä protestanttisiin kristittyihin. Monet karkotetuista tai karkotusuhan alla olevista kristityistä […]
Kaksi kristittyä lähetystyöntekijää on saanut Turkin viranomaisilta karkotuspäätöksen. Turkin viranomaisilla näyttää olevan tavoitteena ajaa ulkomaalaiset kristilliset työntekijät pois maasta. Kesäkuun 5. päivä turkkilaisen pastorin kanssa naimisissa oleva yhdysvaltalainen Joy Subaşıgüller […]