Your Cart

Turkki karkottaa ulkomaisia kristittyjä tai estää maahanpääsyn

Yli 96 prosenttia turkkilaisista kertoo olevansa muslimeja. Evankelisia kristittyjä maassa on noin 10000.

Kymmeniä Turkissa asuneita ulkomaalaisia kristittyjä on käsketty poistumaan maasta, tai heitä ei ole enää päästetty palaamaan. Nämä toimet näyttävät kohdistuvan lähinnä protestanttisiin kristittyihin.

Monet karkotetuista tai karkotusuhan alla olevista kristityistä ovat palvelleet pastoreina Turkin evankelisissa seurakunnissa jopa vuosikymmeniä. He ovat perustaneet perheitä turkkilaisten kanssa ja heillä on maassa omistusasunto.

Espanjalainen Carlos Madrigal on asunut turkissa yli 19 vuotta uskonnollisen viisumin turvin. Hän on toiminut Istanbulin protestanttisen seurakuntasäätiön (IPCF) hengellisenä johtajana. Viime vuoden marraskuussa hän oli lentokentällä aikeenaan matkustaa ulkomaille, kun hänen passiinsa lyötiin leima, joka estäisi häntä enää palaamasta Turkkiin. Sen vuoksi hän päätti peruuttaa matkansa ja valittaa päätöksestä.

Kesäkuussa Madrigalia haastateltiin Turkin televisiossa ja hän kertoi, ettei tiedä selkeää syytä sille, miksi häntä ei enää olisi päästetty maahan.

Kesäkuussa Turkin sisäministeriö ilmoitti yhdysvaltalaiselle Joy Anna Subasigüllerille, turkkilaisen miehen kanssa naimisissa olevalle kolmen lapsen äidille, että hänen perhesuhteen perusteella myönnetty viisuminsa on peruttu.

Subasigüller on asunut Turkissa kymmenen vuotta ja hän toimii kotiäitinä kolmelle lapselleen, jotka ovat 4 kuukautta sekä 2 ja 4 vuotta vanhoja. Perheen isä, pastori Lütfü Subasigüller, ja lapset ovat Turkin kansalaisia.

Kolmas tapaus koskee yhdysvaltalaista pastoria, joka oli aikeissa matkustaa Istanbulin lentokentän kautta kesäkuun lopussa perheensä kanssa. Hänelle kerrottiin, että häntä ei enää päästettäisi takaisin Turkkiin. Hekin päättivät perua matkansa ja valittaa päätöksestä.

Arviolta 35 kristittyä on saanut viime vuonna vastaavanlaisen päätöksen, ja 16 kristittyä tämän vuoden kesäkuun jälkeen.

Maahantulokielto voi helposti jäädä huomaamatta. Lentokenttäviranomaiset ovat leimanneet kristittyjen passeihin N-28 -leiman. Virallisesti leima tarkoittaa, että Turkkiin paluu edellyttää ennakkoon haettua maahantulolupaa, jota on anottava Turkin suurlähetystöstä. He, jotka ovat lupaa anoneet, ovat saaneet kielteisen päätöksen. Sen vuoksi leima käytännössä merkitsee maahantulokieltoa.

Turkin pieni protestanttisten kristittyjen yhteisö on vahvasti riippuvainen ulkomaalaisten tarjoamasta hengellisestä opetuksesta, joten pastoreiden karkottaminen riistää heiltä heidän tarvitsemansa tuen.

Lähteet: Morning Star News, Middle East Concern, Deutsche Welle

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print