Chen Wenshengillä saattaa olla hallussaan Kiinan ennätys: hänet on pidätetty yli sata kertaa evankelioinnin vuoksi. Viimeisintä pidätystä seurasi vuoden ja seitsemän kuukauden mittainen vankeustuomio, josta hän on nyt vapautunut.

Chen Wenshengillä saattaa olla hallussaan Kiinan ennätys: hänet on pidätetty yli sata kertaa evankelioinnin vuoksi. Viimeisintä pidätystä seurasi vuoden ja seitsemän kuukauden mittainen vankeustuomio, josta hän on nyt vapautunut.
Kaikissa kuvissaan kiinalainen katuevankelista Chen Wensheng hymyilee aurinkoisesti. Iloisen hymynsä, uutteran evankeliointityönsä ja siitä seuranneiden toistuvien pidätystensä myötä Chen on varmasti jäänyt monien mieleen. On kulunut melkein vuosi siitä, kun viimeksi hänestä kerroimme. Pitkä hiljaisuus johtuu siitä, että Chen on ollut jälleen pidätettynä, mutta nyt hän on saanut tuomionkin.
Kiina: Aurinkoinen katuevankelista lavastusyrityksen kohteena 10.7.2023 Lukuisia kertoja pidätettynä ollut, aina aurinkoisesti hymyilevä innokas katuevankelista Chen Wensheng kertoo, että viranomaiset ovat yrittäneet huijaamalla ja pelottelemalla saada kristittyjä syyttämään häntä. Valitettavasti […]
Kuten aina Kiinan kansalliskongressien aikaan, tänäkin vuonna pastoreita ja uskovia pidätettiin ennen kongressin alkua. Jotkut heistä vietiin ”lomalle”, jotkut teljettiin koteihinsa. Yksi heistä oli Chen Wensheng, jolle pidätetyksi joutuminen on […]
Olympialaisiin valmistautuvassa Kiinassa astuu voimaan uusia säännöksiä verkossa tapahtuvaan uskonnolliseen toimintaan liittyen. Maaliskuun alusta lähtien verkossa tapahtuva uskonnollinen toiminta ei ole sallittua ilman etukäteen saatua lupaa. Uudet säännöt hyväksyttiin 20. […]
Kiinalainen veli Chen: ”He lukivat tietojani kuin olisivat listanneet oman sukunsa perintökalleuksia” 23.7.2021 Kuinka usein ihminen näyttää näin iloiselta, kun hänen takanaan kohoaa synkkänä ja uhkaavana kiinalainen pidätyskeskus? Tämä hymyileväinen […]
Kiinalainen Chen Wensheng tunnetaan myös nimellä ”evankeliumin soturi”, eikä suotta. Jeesuksen astuminen hänen elämäänsä vapautti hänet vuosia kestäneestä huumeriippuvuudesta, eikä mikään voi nyt estää Cheniä kertomasta ilosanomaa kaikkivaltiaasta Vapahtajasta muillekin. […]