Your Cart

Kiinalainen veli Chen: ”He lukivat tietojani kuin olisivat listanneet oman sukunsa perintökalleuksia”

Chen Wensheng pidätyskeskuksen edustalla. Kuva: ChinaAid

Kuinka usein ihminen näyttää näin iloiselta, kun hänen takanaan kohoaa synkkänä ja uhkaavana kiinalainen pidätyskeskus? Tämä hymyileväinen mies on jo entuudestaan tuttu veljemme Kristuksessa, Chen Wensheng.

Chen on elämänsä aikana ollut usein tekemisissä viranomaisten kanssa, joten kohtaamiset virkavallan kanssa pidätyksineen ja kuulusteluineen eivät häntä huoleta. Veli Chen on istunut vankilassa useita kertoja, sillä hän oli aiemmin mafiapomo ja huumeriippuvainen. ”Evankeliumi vapautti minut huumeista”, Chen sanoo. Sen jälkeen hän on omistanut elämänsä kertoakseen tätä vapauttavaa evankeliumia muillekin. Se on taannut, että Chenin kohtaamiset virkavallan kanssa ovat jatkuneet – ja tulevat todennäköisesti jatkumaankin.

Hän on tänä vuonna ollut pidätettynä jo ainakin viidesti, joista viimeisin kerta koitti kesäkuun 19. päivänä, kun hänet kuljetettiin kotikaupungistaan Hunanin provinssin Hengyangista lomakeskukseen, jossa häntä pidettiin 20 päivää eräänlaisessa kotiarestissa. Siellä häntä yritettiin jatkuvasti taivutella lopettamaan katuevankeliointi. Poliisien sijasta veli Chenin pidätyksestä vastasivat tällä kertaa turvallisuusviranomaiset.

Veli Chen oli yllättynyt, että häntä kuulustelleet valtion turvallisuusviranomaiset tiesivät tarkalleen, missä hän oli milloinkin saarnannut evankeliumia viimeisen kahden vuosikymmenen aikana.

Viranomaiset tiesivät vuoden, jolloin veli Chen oli matkustanut Xinjiangiin sekä Sisä-Mongoliaan, milloin Koillis-Kiinaan, ja milloin Hainanin saarelle. Viranomaisilla oli kirjattuna myös niiden ihmisten nimet, jotka olivat matkustaneet hänen kanssaan. Turvallisuusviranomaisilla oli tieto siitäkin, että kerran veli Chen ja neljä muuta kristittyä olivat matkustaneet useamman maan läpi julistamaan evankeliumia Tiibetissä. Lhasassa heidät kuitenkin pidätettiin ja karkotettiin takaisin Kiinaan.

Veli Chen sai myös kuulla, että turvallisuusviranomaiset tiesivät, että kuljettuaan evankelioimassa eri puolilla Kiinaa, hän ja kolme muuta kristittyä olivat matkustaneet Vietnamiin evankelioimaan. Tämäkin matka päättyi pidätykseen ja karkotukseen.

Viimeisimmästä pidätyksestään veli Chen sanoo:

”Kiitos Jumalalle Kiinan kommunistisen puolueen tarkoista tiedoista siitä, että kuljen eri paikoissa kertomassa evankeliumia. He luettelivat tietojani kuin oman sukunsa perintökalleuksia. Viranomaiset kertoivat minulle myös, että vuoteen 2021 mennessä olin matkustanut eri alueille kertomaan evankeliumia yli 1000 kertaa.”

Viranomaiset näyttivät veli Chenille hänestä ulkomailla julkaistuja artikkeleita. ”Miksi Kiinaa vastustavilla nettisivuilla on kuvia sinusta saarnaamassa evankeliumia?” he kysyivät.

”Minulla ei ole aavistustakaan, kuka näitä levittää”, veli Chen sanoi, mutta kehotti viranomaisia ottamaan siitä selvää.

Viranomaiset väittivät, että joukko lakimiehiä on tukenut veli Cheniä ja suunnitellut taustalla asioiden kulkua. Veli Chen vastasi viranomaisille lainaamalla Jeesuksen Luukkaan evankeliumissa antamaa lupausta: ”Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne.”

Veli Chenin nimikyltti. Kuva: ChinaAid

Pidätyksensä viimeisenä aamuna, 8. heinäkuuta, veli Chen vaati saada pitää aamiaisella kaulassaan itse tehtyä nimikylttiään, johon viranomaiset lopulta suostuivat. Kyltissä lukee: ”Chen Wensheng, Jeesuksen Kristuksen palvelija, syntisistä pahin, lähetetty saarnaamaan Jumalan Sanaa.”

Myöhemmin illalla valtion turvallisuusviranomaisten päällikkö, kaksi valtion turvallisuusviranomaista, sekä kaksi veli Cheniä kahdenkymmenen päivän ajan vahtinutta poliisia tilasivat useita ruoka-annoksia, ja tarjosivat veli Chenille illallisen viimeisen illan kunniaksi.

Myöhemmin veli Chen sanoi: “Olen hyvin kiitollinen vartijoiden minua kohtaan osoittamasta armosta. Kiitos Jumalalle heidän rakkaudestaan ja huolenpidostaan. Olkoon Jumalani heille armollinen ja antakoon heille uskon, niin että he ottavat vastaan Herrani Jeesuksen tarjoaman pelastuksen. Herran pyhässä nimessä, aamen.”

Lähde: ChinaAid

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print