Your Cart

Irakilaisen Mahrousin tarina – Radio Dei

Aikamme marttyyrit - Radio Dei , Suomi

Turkissa on noin 7000 evankelista kristittyä. Sen lisäksi sinne on paennut lähialueiden sekasortoa noin 30.000 kristittyä pakolaista. Yksi heistä on Mahrous, irakilainen assyrialaiskristitty. Huolimatta siitä, että hän on nyt viisikymppinen, hän ei ole vielä elämänsä aikana saanut asua rauhassa uskonsa vuoksi. Tässä Aikamme marttyyrit -ohjelmassa kuulet hänen tarinansa.

”Toivon sanoma leviää Turkissa” – Marttyyrien matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Suurin osa Turkin 80 miljoonasta asukkaasta on muslimeja. Evankelisia kristittyjä maassa arvioidaan olevan noin 7000. Tämän pienen kristityn vähemmistön joukossa on Boris-niminen mies. Hän menetti sekä perheensä että tulonlähteensä sen jälkeen, kun hän jätti islamin taakseen ja ryhtyi kertomaan turkkilaisille Jeesuksesta.

”Adrew Brunson – Panttivankina Jeesuksen tähden, osa 1” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Lähetystyöntekijä ja pastori Andrew Brunson pidätettiin Turkissa vuonna 2016. Häntä syytettiin terrorismista ja vakoilusta ja hänelle vaadittiin elinkautista vankeustuomiota. Rukouspyyntö vangitun pastorin puolesta levisi nopeasti kautta koko maailman ja samoin vetoomukset hänen vapauttamisekseen. Vankeus turkkilaisessa vankilassa vaikeissa oloissa kesti kuitenkin lähes kaksi vuotta ennen kuin Brunson pääsi vapaaksi. Tässä Yhdysvaltain Marttyyrien Äänen Todd Neddletonin tekemässä […]

”Andrew Brunson – Panttivankina Jeesuksen tähden, osa 2” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Lähetystyöntekijä ja pastori Andrew Brunson oli vangittuna Turkissa lähes kahden vuoden ajan. Rukouspyyntö hänen puolestaan levisi nopeasti kautta koko maailman ja samoin vetoomukset hänen vapauttamisekseen. Tässä Yhdysvaltojen Marttyyrien Äänen Todd Neddletonin tekemässä haastattelussa hän kertoo vankeusajastaan ja miten Jeesus auttoi häntä pimeyden keskellä. Ohjelman ovat toimittaneet Sari Palomäki ja Mikke Tiainen. Ohjelma löytyy jälkeenpäin ohjelma-arkistostamme: […]

”Panttivankina Jeesuksen tähden” – Marttyyrien Ääni, TV7

Marttyyrien Ääni TV7 , Suomi

Lähetystyöntekijä ja pastori Andrew Brunson pidätettiin Turkissa vuonna 2016. Häntä syytettiin terrorismista ja vakoilusta, ja hänelle vaadittiin elinkautista vankeustuomiota. Rukouspyyntö vangitun pastorin puolesta levisi nopeasti kautta koko maailman, samoin vetoomus hänen vapauttamisekseen. Vankeus turkkilaisen vankilan vaikeissa oloissa kesti kuitenkin lähes kaksi vuotta ennen kuin Brunson pääsi vapaaksi. Miten voi selvitä inhimillisesti katsoen toivottomissa olosuhteissa, siitä […]

”Miten voi selvitä inhimillisesti katsoen toivottomissa olosuhteissa?” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Lähetystyöntekijä ja pastori Andrew Brunson pidätettiin Turkissa vuonna 2016. Häntä syytettiin terrorismista ja vakoilusta, ja hänelle vaadittiin elinkautista vankeustuomiota. Vankeus turkkilaisen vankilan vaikeissa oloissa kesti kuitenkin lähes kaksi vuotta ennen kuin Brunson pääsi vapaaksi. Miten voi selvitä inhimillisesti katsoen toivottomissa olosuhteissa, siitä ovat keskustelemassa toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen ja psykoterapeutti Ritva Huusko. Toimittajana on Sari Palomäki. […]

”Andrew Brunson panttivankina Jeesuksen tähden, Osa 1” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Lähetystyöntekijä ja pastori Andrew Brunson pidätettiin Turkissa vuonna 2016. Häntä syytettiin terrorismista ja vakoilusta ja hänelle vaadittiin elinkautista vankeustuomiota. Rukouspyyntö vangitun pastorin puolesta levisi nopeasti kautta koko maailman ja samoin vetoomukset hänen vapauttamisekseen. Vankeus turkkilaisessa vankilassa vaikeissa oloissa kesti kuitenkin lähes kaksi vuotta ennen kuin Brunson pääsi vapaaksi. Tässä Yhdysvaltain Marttyyrien Äänen Todd Neddletonin tekemässä […]

”Andrew Brunson – Panttivankina Jeesuksen tähden, Osa 2” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Lähetystyöntekijä ja pastori Andrew Brunson oli vangittuna Turkissa lähes kahden vuoden ajan. Rukouspyyntö hänen puolestaan levisi nopeasti kautta koko maailman ja samoin vetoomukset hänen vapauttamisekseen. Tässä Yhdysvaltojen Marttyyrien Äänen Todd Neddletonin tekemässä haastattelussa hän kertoo vankeusajastaan ja miten Jeesus auttoi häntä pimeyden keskellä. Ohjelman ovat toimittaneet Sari Palomäki ja Mikke Tiainen. Ohjelma on uusinta, esitetty […]