6.5.2024

Tänään vietetään Israelissa holokaustin muistopäivää, hepreaksi Yom HaShoa. Se alkoi sunnuntaina illalla 5. toukokuuta auringon laskiessa ja päättyy tänään maanantaina auringon laskuun.

Israelin liput koristavat Itkumuuria Jerusalemissa. Kuva: Mari Palomäki

Tänä päivänä muistetaan noin kuutta miljoonaa juutalaista, jotka kuolivat holokaustissa.

Israelissa liikenne pysähtyi tänä aamuna minuutin ajaksi. Sireenit soivat hiljaisen hetken merkiksi, ja autoissa olevat nousevat silloin ulos autoistaan seisomaan ja hiljaa, kunnioittaen heitä, jotka joutuivat antamaan henkensä siksi, että olivat juutalaisia.

Yleensä tähän aikaan olemme Israelissa Marttyyrien Äänen Yksi uusi ihminen -lukijamatkalla. On koskettava nähdä, miten totaalinen liikenteen pysähdys on.

”Tänä vuonna se on vieläkin raskaampaa lokakuun 7. päivän tapahtumien ja kokemusten jälkeen. Kuten tiedämme, antisemitismi voimistuu lähes kaikkialla maailmassa. Rukoillaan pelastusta juutalaiselle kansalle ja koko kansalle Israelissa, että tämä raskas päivä vetäisi kansaa Messiaan luokse.” Näin pyytää Haifassa tukemamme messiaanisen etiopianjuutalaisten seurakunnan pastori Zachariah.

Psalmi 121:1-8: Matkalaulu

Minä kohotan katseeni vuoria kohti.
Mistä saisin avun?
Minä saan avun Herralta,
häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
Herra ei anna sinun jalkasi horjua,
väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, ei hän nuku,
hän on Israelin turva.
Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi,
hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä ei aurinko vahingoita sinua
eikä kuunvalo yöllä.
Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi,
sinun lähtösi ja tulosi
nyt ja aina.

Rukoile kanssamme.

Marttyyrien Äänen työ Israelissa ja palestiinalaisalueilla:

  • Messiaanisen etiopianjuutalaisten seurakunnan tuki
  • Tukea vainotuiksi joutuneille
  • Tukea Jerusalemin Raamattukaupalle, raamatunkäännöstyöhön nykyhepreaksi sekä oikeudenkäyntikuluihin
  • Druusien parissa tehtävän työn avustus
  • Opetuslapseuskoulu islamista kääntyneille
  • Kristillisen koulun tuki Gazassa
    • Lahjoitusviite Israelin-työlle 871 365


Siirry lahjoittamaan tästä

Samankaltaiset artikkelit