Your Cart

”Intian kristityt veitsenterällä” – TV7

Marttyyrien Ääni TV7 , Suomi

Intian perustuslaki takaa uskonnonvapauden kaikille maan kansalaisille. Intian kristittyjen kohtaama todellisuus on kuitenkin täynnä vainoa ja väkivaltaa. Vaino kristittyjä kohtaan on äärimmäisen vakavaa, mutta se ei ole pysäyttänyt Intian kristittyjä. Marttyyrien Ääni tekee ruohonjuuritason työtä Intiassa auttaen etulinjoilla toimivia evankelistoja. Toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen kertoo Sari Palomäen haastattelussa työstämme Intiassa.

”Nälkä vainon välineenä” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Koronapandemia on koskettanut meitä kaikkia. Maissa, joissa kristityt ovat muutoinkin vainottuja ja ahdistettuja, koronaviruksen vaikutukset ovat ajaneet monet perheet epätoivoon. Marttyyrien Ääni on lähettänyt hätäapua Intiaan, Pakistaniin ja Etiopiaan, missä yhteistyökumppanimme ovat jakaneet ruoka-avustuksia avun tarpeessa olleille perheille. Sari Palomäen toimittamassa ohjelmassa kuullaan tuoreita terveisiä hätäavun jakamisen jälkeen. Ohjelma on uusinta. Esitetty ensimmäisen kerran 13.6. […]

”Pojan vakava sairaus johti ristin juurelle” – Marttyyrien Matkassa

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Intialainen Hina oli harras muslimi. Hän rukoili viidesti päivässä ja paastosi ramadanin aikaan. Suuri kriisi muutti hänen ja koko perheen elämän. Pojan vakavaan sairauteen ei saatu mistään apua. Lääkärit eivät voineet auttaa eivätkä muslimirukoukset liioin. Silloin Hina näki seinäkirjoituksen, jossa luki, että vain Jeesus voi parantaa ja pelastaa. Hina ja hänen miehensä kääntyivät ensimmäistä kertaa […]

”Ruohonjuuritason työtä Intiassa” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Painostus kristittyjä kohtaan on vakavaa Intiassa, mutta se ei ole pysäyttänyt maan kristittyjä. Marttyyrien Ääni tekee ruohonjuuritason työtä Intiassa auttaen etulinjoilla toimivia evankelistoja ja vainoa kokeneita kristittyjä. Tässä Sari Palomäen tekemässä haastattelussa toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen kertoo ajankohtaisia uutisia Intian työstämme. Ohjelman voi kuunnella myöhemmin ohjelma-arkistostamme: www.marttyyrienaani.fi/radio-ohjelmat

”Korkea-arvoisen bramiinin kääntymys” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Kristinuskoon kääntyneet hindut kohtaavat Intiassa usein vainon pahimmat seuraukset, mutta silti hinduja tulee uskoon. Usein kristityksi kääntyneen hindun on paettava kotiseudultaan. Niin kävi myös veli Niljulle, joka kuului korkeimpaan hindukastiin, bramiineihin. Hänen kääntymisensä kristityksi aiheutti yhteisössä suuren järkytyksen. Veli Niljulla ei ollut vaihtoehtoa, hänen oli lähdettävä kotoaan ja kotiseudultaan. Tässä ohjelmassa saamme kuulla Hannu Lahtisen […]

”Epätoivoinen Mustakim rukoili, Jeesus vastasi” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Veli Mustakim tulee Biharista, Pohjois-Intiasta. Hän oli kunnon muslimi, joka suoritti kaikki rituaaliset rukoukset ja noudatti islamilaisia säädöksiä. Hän kärsi kuitenkin sairaudesta, joka johti hänet lähelle itsemurhaa. Sitten hän näki unen, joka johdatti hänet rukoilemaan kristittyjen Jumalaa. Radio-ohjelmamme löytyvät myöhemmin ohjelma-arkistosta: marttyyrienaani.fi/radio-ohjelmat

”Korkea-arvoisen bramiinin kääntymys” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Kristinuskoon kääntyneet hindut kohtaavat Intiassa usein vainon pahimmat seuraukset, mutta silti hinduja tulee uskoon. Usein kristityksi kääntyneen hindun on paettava kotiseudultaan. Niin kävi myös veli Niljulle, joka kuului korkeimpaan hindukastiin, bramiineihin. Hänen kääntymisensä kristityksi aiheutti yhteisössä suuren järkytyksen. Veli Niljulla ei ollut vaihtoehtoa, hänen oli lähdettävä kotoaan ja kotiseudultaan. Tässä ohjelmassa saamme kuulla Hannu Lahtisen […]

”Pojan vakava sairaus pysäytti Mohdin” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Marttyyrien Ääni tukee etulinjan evankelistojen työtä Intiassa. Nämä evankelistat tekevät työtään muslimien ja hindujen keskuudessa ja Jumala toimii väkevästi pelastaen ihmisiä. Mohd on entinen muslimi ja uskoon tultuaan Jumala kutsui hänet palvelutehtävään. Mohd kuitenkin unohti näkynsä, kun hänen liiketoimintansa alkoi menestyä. Vasta hänen poikansa vakava sairaus pysäytti Mohdin ja apua etsiessään hänen elämänsä muuttui kokonaan. […]

”Vartti Vainotuille” – Rukoushetki Facebookissa ja Youtubessa

Vartti vainotuille - Facebook ja Youtube

Tulevassa Vartti Vainotuille -lähetyksessä Hannu Lahtisen vieraana on pitkän päivätyön Avainmedian toiminnanjohtajana tehnyt Niilo Närhi. Molemmat miehet tuntevat pohjoisen Intian taustan ja nykypäivän. Tule mukaan rukouslähetykseen Facebookissa tai Youtubessa tiistaina 26.4. klo 18!