Your Cart

Puhos (Kitee)

Marttyyrien Äänen edustajina tilaisuudessa puhuvat Juhani Huotari ja Vesa Jääskeläinen.

”Egypti paikallisen kristityn silmin” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Egyptissä syntynyt Ashraf Benyamin koki kristillisen uskonsa takia vainoa kotimaassaan ja koki olevansa kuin kakkosluokan kansalainen. Nykyisin ylilääkärinä Suomessa toimiva Benyamin kertoo Ilpo Jokimäen tekemässä haastattelussa, minkälaista oli kasvaa kristittynä pyramidien ja minareettien maassa ja mikä on uskonnonvapauden tilanne Lähi-idän alueella nykyisin. Ohjelma tulee myöhemmin kuultavaksi ohjelma-arkistoomme: www.marttyyrienaani.fi/radio-ohjelmat

PERUTTU! Kerava – ”Kidutettu Kristuksen tähden” -elokuva

Keravan helluntaiseurakunta Kuparisepänkatu 6, Kerava, Suomi

Tilaisuus on peruttu koronarajoitusten vuoksi!   Romanialainen pappi Richard Wurmbrand oli 14 vuotta vangittuna uskonsa tähden. Niistä kolme vuotta hän virui eristyssellissä hylätyssä psykiatrisessa vankilassa, jossa monet kristityt menettivät aikoinaan henkensä. 60-luvulla hänet lopulta vapautettiin. Wurmbrandin elämästä on tehty elokuva, joka on kuvattu alkuperäisissä olosuhteissa Romaniassa. Kuvauspaikkoja oli myös eri puolilla Bukarestia, paikoissa, joissa Wurmbrandit […]

”Satakielen laulu kuuluu jälleen” – Marttyyrien Ääni, TV7

Marttyyrien Ääni TV7 , Suomi

Eritrealainen Helen Berhane pidätettiin evankelioinnin tähden vuonna 2004 ja vietiin Mai Serwan vankileirille. Siellä häntä ja muita vankeja pidettiin metallisissa laivakonteissa. Vankeja pahoinpideltiin ja pidettiin nälässä. Berhanelle tarjottiin vapautta, jos hän olisi kieltänyt uskonsa. Sitä hän ei tehnyt. Helen Berhanesta ja Eritrean tilanteesta ovat keskustelemassa tänään Hannu Lahtinen ja Sari Palomäki.

”Rukous – Jumalan asettama seisova pöytä” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Rukous on kuin Jumalan asettama seisova pöytä. Siihen on katettu kaikkia Jumalan siunauksia, armoa, apua, viisautta – kaikkea, mitä uskova ihminen elämäänsä tarvitsee. Monesti meidät erottaa Jumalan siunauksista vain yksi asia: rukoilemattomuus. Pietarin opetti asiasta alkuseurakunnalle, mutta se on aivan yhtä totta myös meille tänä päivänä. Mm. tästä tärkeästä asiasta opettaa Mikke Tiainen tässä ohjelmassa. […]

PERUTTU! – Tuusula

Tuusulan kirkko Kirkkotie 34, Tuusula, Suomi

Tilaisuus on peruttu Viktor Klimenkon joulukonsertti Tuusulan kirkossa. Marttyyrien Äänen edustajana tilaisuudessa on mukana Aki Miettinen. Tilaisuuden tuotosta puolet ohjataan Marttyyrien Äänen työhön.

”Ompelukoulutus antaa uskoa tulevaisuuteen” – Marttyyrien Ääni, Radio Dei

Marttyyrien Ääni - Radio Dei

Köyhissä oloissa elävät kristityt naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa Pakistanissa. He ovat alttiina sieppauksille ja pakkokäännytyksille. Monet joutuvat työskentelemään raskaissa oloissa tiilitehtailla. Nämä naiset ovat pakistanilaisen Nargus Azharin sydämellä. Auttaakseen heitä Marttyyrien Ääni on yhteistyössä Narguksen kanssa järjestänyt naisille ompelukoulutusta, joka valaa uskoa ja toivoa tulevaisuuteen. Ohjelman voi myöhemmin kuunnella ohjelma-arkistostamme: www.marttyyrienaani.fi/radio-ohjelmat

”Hätäapua Burkina Fason nälkäisille ja vihatuille kristityille” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Burkina Fasossa muhii Afrikan suurin humanitaarinen kriisi. Pitkään jatkuneet hyökkäykset ovat pakottaneet kristityt pakoon kotikylistään. Keväinen ahdinko on pahentunut koronan myötä. Kristityt sisaremme ja veljemme näkevät nälkää. Ohjelma on uusinta. Esitetty ensimmäisen kerran 6.10.20 ja se on myös kuultavissa ohjelma-arkistossamme.

Hattula

Hattulan kotikirkko Teollisuustie 6, Hattula, Suomi

Tilaisuudessa Marttyyrien Ääntä edustaa Aki Miettinen.

”Kristus löytyi pyhyyttä etsiessä” – Marttyyrien Matkassa, Radio Patmos

Marttyyrien Matkassa - Radio Patmos

Miten on mahdollista, että entinen islamin tutkija tarjoaa nyt turvapaikkaa ex-muslimeille, jotta nämä voivat kasvaa suhteessaan Kristukseen? Tässä ohjelmassa kuullaan Waleedin tarina, jonka menestyksekäs elämä islamin opettajana kääntyi päälaelleen, kun hänellä diagnosoitiin syöpä. Ohjelman voi kuunnella myöhemmin ohjelma-arkistostamme: www.marttyyrienaani.fi/radio-ohjelmat