Your Cart

Kiina – “Kristittyjen vaino pahinta 40 vuoteen”

15.12.2023

”Lainkaan liioittelematta, kristittyjen ja muiden uskonnollisten vähemmistöjen vaino on todellakin saavuttanut pahimman tasonsa 40 vuoteen, Kulttuurivallankumouksen jälkeen. Ensimmäistä kertaa näemme, miten kommunistinen puolue hyökkää seurakuntaa vastaan kaikin keinoin. Se on käytännössä julistanut sodan kristinuskoa vastaan.” Näin sanoo Bob Fu, joka johtaa Kiinan kristittyjä puolustavaa ChinaAid-järjestöä, minkä kanssa Suomen Marttyyrien Äänikin tekee yhteistyötä.

Kiinan sensuuripyrkimykset kohdistuvat erityisesti kristittyihin lapsiin ja nuoriin.

”Ensimmäistä kertaa miljoonat kiinalaiset kristityt lapset pakotettiin allekirjoittamaan kommunistisen puolueen laatima lomake, jossa he julkisesti luopuivat uskostaan”, Fu kertoo. Sitä ennen kiinalaisissa oppilaitoksissa – alakouluista yliopistoihin – oli tehty kysely, jolla oli selvitetty koululaisten ja opiskelijoiden uskonnollisia näkemyksiä.

Lasten vanhempia ja jopa isovanhempia painostetaan ja uhkaillaan työpaikan tai terveyspalvelujen menettämisen uhalla pakottamaan lapset kieltämään uskonsa.

Perheenjäseniä houkutellaan ilmiantamaan toisiaan, ja se on tuottanut paljon jännitteitä perheissä ja sukulaisten välillä. Eräs mies ilmiantoi vaimonsa, joka piti lapsille pyhäkoulua, mutta antoi heille myös tukiopetusta esimerkiksi matematiikassa. Vaimo pidätettiin, ja hän oli kymmenen päivää pidätettynä.

Ristien poisto kirkkojen katoilta jatkuu edelleen. ”Jopa virallisesti rekisteröityjä seurakuntia vainotaan”, Fu sanoo. ”Ne papit, jotka kieltäytyvät itse poistamasta ja tuhoamasta kirkkojensa ristejä, ovat suuressa vaarassa joutua vainotuiksi.”

Kiinan kristityt tietävät, että heidän jokaista liikettään seurataan yhä tarkemmin valvontakameroiden käyttöönoton lisääntyessä.

Fu selittää: ”Virallisissa kirkoissa jokaiseen saarnastuoliin ja kirkon neljään nurkkaan on asennettava kasvojentunnistuskamerat, jotta seurakuntalaisia voidaan valvoa. Viranomaiset haluavat tietää, käykö seurakunnassa lapsia, alle 18-vuotiaita, kommunistisen puolueen jäseniä, kommunistisen nuorisoliikkeen jäseniä, virkamiehiä, poliiseja tai armeijan palveluksessa olevia. Heidän kaikkien on kiellettyä astua jalallaankaan kirkkorakennukseen.”

Emme ehkä tiedä kaikkea siitä, mitä Jumala tekee Kiinassa, mutta voimme rukoilla Kiinan uskoville järkkymättömyyttä uskossaan.

Suomen Marttyyrien Ääni tukee Kiinaan lähetettäviä kristillisiä radio-ohjelmia, jotka evankelioinnin ohella tarjoavat opetusta ja Raamatun sanaa. Nämä ohjelmat ovat tukena niillekin kiinalaisille uskoville, joiden oma seurakunta ei voi enää kokoontua. Tuemme myös uskonsa tähden vangittujen perheitä. Kiinan-työmme lahjoitusviite on 871 75.

Lähde: ChinaAid, Kanadan Marttyyrien Ääni

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print