”Tämä on minun matkani, taisteluni, ja toivoni paremmasta huomisesta”
16.9.2024

Marttyyrien Ääni tukee kahta tiiliorjaperheiden lapsille suunnattua koulua Pakistanissa. Toinen kouluista sijaitsee Boliwalassa, jossa toimii kaksi ääri-islamilaista ryhmää: Jamaat-e-Islami ja Tehreek-e-Labbaik Pakistan (TLP). TLP on ollut monien kristittyjen vastaisten hyökkäysten takana.
Monille kristityille tiiliorjaperheiden lapsille tukemaamme kouluun pääsy on onnenpotku, joka antaa heille toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja mahdollisuudet siihen. Ei vain lapsille itselleen, vaan koko perheelle heidän myötään.
Tavallisten oppiaineiden lisäksi koulussa järjestetään muitakin tapahtumia. Jouluna on joulujuhla lauluineen, näytelmineen ja leikkeineen. Lisäksi järjestetään vapaan keskustelun päiviä, taide- ja askartelupäiviä, ja juhlitaan äitienpäivää. Vanhempien osallistuminen on tärkeää: he ovat mukana tapahtumapäivissä ja opettajat keskustelevat heidän kanssaan lasten tilanteesta.
Tämän vuoden tammikuun ja kesäkuun lopun välillä Boliwalan koulussa opiskeli kahden opettajan johdolla 91 lasta, luokkia on leikkikoulusta kahdeksanteen luokkaan asti. Yksi tämän koulun oppilaista on Kareem.
Hurmaava hymy kasvoillaan Kareem kertoo:
Olen ylpeä kertoessani, että olen perheestäni ensimmäinen, joka on päässyt kouluun. Toivon voivani kannustaa muitakin siihen. Koulutus on avannut minulle ovia, joiden en koskaan osannut kuvitella voivan aueta. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja odotan jännityksellä, mitä tulevaisuus tuo.
Koska olen tiilentekijä, minun on hyvin vaikea yhdistää koulunkäyntiä, tiilten tekoa ja kotiaskareita. Joka päivä käteni ovat rakoilla ja ruumiini uuvuksissa kovasta työstä tiilitehtaalla.
Äidilläni on pahoja hengitysongelmia tiilitehtaalla leijuvasta pölystä ja savusta johtuen, ja hänen kärsimyksensä näkeminen särkee sydämeni.
Olen vanhin poika ja sen vuoksi minun vastuullani on perheestäni huolehtiminen. Toisinaan tuo vastuu tuntuu liian suurelta, mutta minä en anna periksi.
Joskus olen öisin pitkään valveilla ja opiskelen himmeässä hehkulampun valossa. Itken uupumustani ja huolta. Ajatus valoisammasta tulevaisuudesta antaa minulle voimia.
Toisinaan tunnen kuristavaa syyllisyyttä jättäessäni nuoremmat sisarukseni töihin ja mennessäni itse kouluun. Muistutan kuitenkin itseäni, että saamani koulutus ei ole vain minun hyödykseni – se on meidän kaikkien parhaaksi. Unelmoin päivästä, jolloin perheeni saisi elää ilman jatkuvaa sairastumisen pelkoa ja taloudellisia vaikeuksia.
Haasteista huolimatta olen peräänantamaton. Jatkan taisteluani, opin, kasvan, ja tasoitan tietä sisaruksilleni ja muille meidän kaltaisillemme.
Tämä on minun matkani, minun taisteluni ja minun toivoni paremmasta huomisesta.
Kiitos Marttyyrien Ääni, että muovaatte tulevaisuuttani!
Marttyyrien Äänen työ Pakistanissa:
- Kristittyjen tiilentekijäkylien lasten koulujen tuki.
- Ompelukoulu naisille, tämä on erityinen VOM Siskot -projektimme. Puolen vuoden kurssin jälkeen valmistuvat naiset saavat oman ompelukoneen, Raamatun, ja usein kortin suomalaiselta työn tukijalta. Koulusta saamillaan opeilla ja omalla ompelukoneellaan he voivat aloittaa oman pienyrityksen perheensä elatukseksi.
- Joidenkin tiiliorjaperheiden velkojen maksu ja varoja uuden elämän aloittamiseen.
- Apua Pakistanista pakenemaan joutuneille ruokaan, lääkkeisiin, vuokraan.
- Hätäapua väkivaltaisten hyökkäysten kohteiksi joutuneille kristityille.
- Lahjoitusviite ompelukoululle 871 378
- Yleinen Pakistan-lahjoitusviite 871 307

Pakistan – ”Kuokan sijasta kädessäni on kynä”
Maryam on 12-vuotias kristitty tiiliorjaperheen tytär. Aiemmin hän uurasti raskaassa työssä tiilitehtaalla, mutta nyt hänen kädessään on kuokan sijasta kynä, sillä Maryam on päässyt Marttyyrien Äänen tukemaan kouluun.

Pakistan – “Haluan näyttää maailmalle, että ansaitsemme samat mahdollisuudet kuin muutkin”
Marttyyrien Ääni tukee kahta tiiliorjaperheiden lapsille suunnattua koulua Pakistanissa. Toinen kouluista sijaitsee Manawalassa, jonka ympäristössä on runsaasti tiilitehtaita, ja missä ääri-islamismi on yleistä. Tämän vuoden tammikuun ja kesäkuun lopun välillä Manawalan koulussa opiskeli 117 lasta. Yksi heistä on Alishba.

”Pakistanissa ei ole turvallista olla tyttö”, kertoo siepattuna ollut tyttö
Nayab Gill oli vain 13-vuotias, kun muslimityönantaja vei hänet kotoaan Gujranwalasta. Hänet pakotettiin kääntymään islamiin ja naimisiin sieppaajansa kanssa. Tämä kohtalo on kymmenien kristittyjen pakistanilaistyttöjen osana vuosittain. Kaksi vuotta sieppauksensa jälkeen Nayab suoritti uskaliaan paon, ja kertoi, mitä tapahtui.

”Uusia mahdollisuuksia yrittäjyyskoulutuksen kautta” – Radio Dei
Marttyyrien ääni tekee ruohonjuuritason työtä Pakistanissa tukien köyhiä kristittyjä pakistanilaisnaisia ompelukurssien kautta. Moni näistä naisista on pystynyt ottamaan elämänsä langat käsiinsä myymällä tekemiään käsitöitä. Naisille annetaan myös yrittäjäkoulutusta. Tässä ohjelmassa

”Rakkaus ajaa auttamaan vainottuja” – Radio Patmos
Summen ja Kiran ovat nuoria naisia Pakistanissa, jotka tekevät uutterasti työtä auttaen vainottuja kristittyjä tiilentekijäkylissä. Tässä Sari Palomäen tekemässä haastattelussa he kertovat työstään tällä vaikealla työsaralla. Ohjelman voi myöhemmin kuunnella

”Mistä toivo Pakistanin tiilentekijälapsille?” – Radio Patmos
Sadattuhannet perheet Pakistanissa ovat sukupolvien ajan kärsineet orjatyöstä tiilitehtaiden säälimättömässä otteessa. Lapsityö kukoistaa tässä armottomassa ympäristössä. Maan tiilitehdastyöläiset raatavat päivästä toiseen vailla toivoa tehtaiden piippujen varjoissa. Mistä löytyy toivo Pakistanin