Your Cart

Ruslan, etulinjan evankelistana Kaukasuksella

18.9.2024
Kolme miestä ja lapsi.
Ruslan (keskellä) ryhmäläisensä kanssa rukoilemassa Hamedin sairaan pojan puolesta.

Marttyyrien Ääni on jo useita vuosia tukenut etulinjan evankelistana toimivan Ruslanin työtä Kaukasuksella. Alue on hengellisesti Euroopan pimeintä, mutta evankelistoja on vain vähän ja heidän toimintansa on rajoitettua. Ruslan on kuitenkin saanut muslimien evankelioinnin sydämelleen.

Tiiminsä kanssa hän on työssään niin tehokas, että äärimuslimit yrittävät yhteisvoimin saada heidät kiinni, erityisesti Ruslanin. Vuoden 2022 alkupuolella hän onnistui kuuntelemaan salaa yhtä tällaista keskustelua, jossa laadittiin suunnitelmaa hänen ansaan houkuttelemisekseen. Hieman myöhemmin he saivatkin kiinni yhden hänen ryhmästään ja häntä ammuttiin selkään ja jalkaan. Herra on kuitenkin varjellut, ammuttu evankelista on toipunut ja Ruslan on työtovereineen voinut jatkaa työtään.

Nyt hän on Marttyyrien Äänen tuella suorittanut evankeliointi- ja avustusmatkan Turkkiin, alueelle, jossa vuoden 2023 helmikuussa oli tuhoisia maanjäristyksiä. Yli 50 000 turkkilaista kuoli, ja puolitoista miljoonaa menetti kotinsa. Maanjäristykset koettelivat laajaa aluetta, ja sen jäljiltä kaikki oli raunioina ja tuhoutunut: talot, liiketilat, tiet, tehtaat, maanviljelykset. Monet asuvat edelleen osittain tuhoutuneissa kodeissaan köyhyyden ja toivottomuuden piinaamina.

Evankeliointimatka Turkkiin

Talo Turkissa, jonka seinissä on halkeamia
Maanjäristyksessä vaurioitunut koti, jossa kuitenkin edelleen asutaan.

Ruslan kertoo matkan sujuneen hyvin. He vierailivat muslimiperheiden luona, saivat rukoilla heidän puolestaan ja kertoa heille evankeliumia. Ruslan sanoo heidän olleen hyvin avoimia vastaanottamaan heidän kertomaansa.

Ruslanin tiimi vieraili alueella, missä ihmiset ovat maanjäristyksen jäljiltä hyvin köyhiä ja monet olivat menettäneet kotinsa.

Eräänä aamuna Ruslan tunsi Jumalan puhuvan hänelle, että hänen pitäisi vierailla Hamed-nimisen miehen kotona. Siellä hänen tulisi rukoilla Hamedin pienen sairaan pojan puolesta, joka on vuoteenoma, eikä pysty liikkumaan omin avuin.

Vierailusta sovittiin, ja illalla ryhmä meni Hamedin kotiin. Koko suuri perhe, noin 20 henkilöä, oli kutsuttu paikalle, ja Ruslan sai kertoa heille Jeesuksesta. Hän kertoi Hamedille, mitä Jumala oli häntä kehottanut tekemään.

Hamed puolestaan kertoi jotain yllättävää: he olivat vieneet poikansa moskeijaan, jotta imaami rukoilisi pojan puolesta. Imaami oli kuitenkin sanonut heille, että hän ei voi auttaa heitä, vaan heidän olisi löydettävä kristitty rukoilemaan lapsen puolesta. Mutta mistä sellaisen löytää Turkissa, jossa vain vajaa prosentti asukkaista on kristittyjä? Nyt Ruslan oli siinä, heidän kodissaan.

Jumala oli selkeästi lähettänyt Ruslanin joukkoineen Hamedin luo, ja he rukoilivat pojan puolesta voidellen hänet öljyllä.

Sen jälkeen he lauloivat paikalle saapuneille ja kertoivat heille evankeliumin. He saivat myös rukoilla yhdessä uudelleen Hamedin lapsen parantumisen puolesta.

Ruslan pyytää rukoilemaan kohtaamiensa perheiden puolesta, jotka kuulivat evankeliumin. Rukoile, että Jumala avaisi heidän sydämensä ja he tulisivat tuntemaan, että Hän on todellinen Jumala.

Marttyyrien Äänen työ Venäjällä:

  • Etulinjan evankelista Ruslanin tuki Venäjän Kaukasuksella. Etulinjan evankelistojen tuen viitenumero: 87 078.
  • Seurakuntien johtajien kouluttamiseen ja varustamiseen tukea

Ruslan, etulinjan evankelistana Kaukasuksella

Marttyyrien Ääni on jo useita vuosia tukenut etulinjan evankelista Ruslanin työtä Kaukasuksella. Alue on hengellisesti Euroopan pimeintä, mutta evankelistoja on vain vähän ja heidän toimintansa on rajoitettua. Ruslan on kuitenkin saanut muslimien evankelioinnin sydämelleen. Nyt hän oli tiimeineen tukemallamme evankeliointimatkalla Turkissa.

Lue lisää »

Päivitys 16.3. 22: Etulinjan evankelistaa ammuttu!

Päivitys 16.3.22: Kiitos kaikille tämän evankelistan puolesta rukoilleille! Hän on nyt toipumassa vammoistaan. Rukousta tarvitaan edelleen hänen, sekä muiden hänen kanssaan työyhteydessä olevien puolesta. Nyt on selvää, että heidät yritetään löytää, joten he ovat hyvin varovaisesti yhteydessä toisiinsa. Tarvitaan paljon viisautta sen suhteen, miten työ voi jatkua tästä eteenpäin. Muutama

Lue lisää »

Esirukouspyyntö Kaukasukselta

Esirukouspyyntö Kaukasukselta Yhteistyökumppanimme Kaukasukselta on lähettänyt esirukouspyynnön. ”Rukoilkaa Kaukasuksen asukkaiden puolesta, heidän terveytensä puolesta, sillä ihmiset ovat koronan tähden hyvin peloissaan”, hän kirjoittaa. ”Huomisesta alkaen kukaan ei saa kävellä kaduilla, ihmiset saavat käydä ostamassa vain ruokaa ja lääkkeitä, töissä ei käydä.” Lisäksi hän kertoo, että viranomaiset eivät anna ihmisille taloudellista

Lue lisää »

”Unohdettu Kaukasus” Marttyyrien Ääni, TV7

Apostoli Andreas saapui Pohjois-Kaukasukselle kertomaan evankeliumin ilosanomaa. Myöhemmin 1300-luvulla alkoivat islamisaation valloitusretket ja sodat johtaen siihen, että suuri osa Pohjois-Kaukasusta on tänään tiukasti islamilaista aluetta. Kertooko kukaan siellä Jeesuksesta Kristuksesta?

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print