
Sodan, nälän, vainon ja muiden katastrofien kohdatessa lapset kärsivät paljon, mutta jäävät usein unohduksiin. Annetaan heille tänä jouluna lahja!
Viime jouluna Marttyyrien Äänen avustuskampanja kohdistui vainottujen perheiden lapsille. He iloitsivat saamistaan lahjoista, joten jatkamme siunauksen levittämistä tänäkin vuonna.
Nigeriassa ääriryhmät tekevät hyökkäyksiä kristittyjen kyliin ja hengissä selvinneet päätyvät usein pakolaisleireille. Sieltä löytyy väliaikainen turva, mutta ruokaa ja tekemistä on vähän, ja lasten on vaikeaa käydä koulua.
Pakistanin kristityt kärsivät äärimuslimien terroriteoista. Kirkkoja ja koteja on tuhottu, Raamattuja poltettu, kristittyjä on pahoinpidelty ja jopa tapettu. Viimeksi näin tapahtui elokuussa Jaranwalan kaupungissa.
Tämän vuoden joulukampanja kohdistuu Nigeriaan ja Pakistaniin. Marttyyrien Äänen yhteistyökumppanit vievät hyödyllisiä tavaroita sisältävät koulureput suoraan vainoa kohdanneiden perheiden lapsille. Lahjoitetaan heille iloa!


Joulupaketti sisältää:
- Koululaukun
- Lastenraamatun
- Koulutarvikkeita
- Vaatteen (esim. pusero)
- Mukavan lelun
- Karkkipussin
Lahjat toimitetaan:
Yhteistyökumppaneidemme kautta Pakistaniin ja Nigeriaan. Pakistanissa tiilentekijäkylien lapsille, Nigeriassa pakolaisleireillä oleville lapsille sekä Dogo Nahawan koululaisille.
Näin voit auttaa:
- Lahja yhdelle lapselle 20 €
- Lahja kahdelle lapselle 40 €
- Lahja viidelle lapselle 100 €
Voit lahjoittaa myös MobilePaylla tai puhelinlahjoituksena:
- MobilePay: 71717
- Puhelinlahjoitus: 0600 13001 (puhelun hinta 20,28€ + pvm)
- Lahjoitusviite pankin kautta maksettaessa: 87272