Vom Siskot
Tukee
Mahdollistaa
Yhdistää
Sykkiikö sinun sydämesi niiden naisten puolesta, joita vainotaan uskonsa tähden?
Miljoonat naiset eri puolilla maailmaa kärsivät sen tähden, että he ovat tulleet uskoon ja haluavat pysyä uskollisina Jeesukselle Kristukselle. Naisia vangitaan uskonsa tähden tai he saattavat joutua pakkotyöhön. Lukuisia naisia käytetään seksuaalisesti hyväksi, raiskataan ja pakotetaan naimisiin vasten tahtoaan. Monien kristityiksi kääntyneiden naisten heiveröisetkin koulutus- ja työmahdollisuudet haihtuvat. Uskoon tulleen puoliso saattaa hylätä hänet tai hän voi menettää lapsensa. Ja kaikki sen tähden, että on avannut sydämensä Kristukselle.
Marttyyrien Äänen VOM Siskot -toiminta pyrkii yhdistämään Suomen kristittyjä naisia ja uskonsa tähden vainottuja naisia eri puolilla maailmaa.
Palvelemme ja rohkaisemme vainottuja siskojamme rukouksin ja eri tavoin käytännön töin. Samalla saamme kuulla heidän todistuksiaan ja saamme tulla siunatuiksi heidän rohkeudestaan, uskostaan ja peräänantamattomuudestaan. Meillä on paljon opittavaa vainotun seurakunnan siskoilta!
Kerran kuussa julkaisemme tässä alla rukousaiheen, johon liittyy toiminnallinen idea. Välillä julkaisemme videoita. Jokaisen artikkelin lopusta löytyy pdf, jonka voit ladata, tulostaa ja hyödyntää seurakuntasi naistenpiirissä tai vaikka järjestää sellaisen itse.
Tule mukaan tukemaan siskojamme, jotka tukea tarvitsevat!
Ääni vainotuille naisille
Otamme vastaan kortteja, joita toimitamme rohkaisuksi avustuskohteisiin vainotuille siskoille ja veljille.
Voit askarrella kortteja yksin tai ryhmässä tai vaikkapa lasten kanssa. Kortteihin voi piirtää, liimata kuvia ja esimerkiksi rohkaisevia raamatunlauseita.
Lähetä valmiit kortit meille:
Marttyyrien Ääni ry, PL 2, 04201 Kerava.
Voit tulla mukaan myös VOM Siskojen omaan Facebook-ryhmään. Löydät sen Facebookista nimellä ”Marttyyrien Ääni VOM Siskot”.
Lisätietoa VOM Siskot -toiminnasta saat ottamalla yhteyttä työntekijöihimme.
Sari Palomäki: 050 5770682, sari.palomaki@marttyyrienaani.fi
Mari Palomäki: 040 8285046, mari.palomaki@marttyyrienaani.fi
![Tällaisia kortteja olemme saaneet vastaanottaa.](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.35.jpeg)
![...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.36.jpeg)
![Kortteja on jaettu Nigeriassa...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.41-4.jpeg)
![...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.42.jpeg)
![Pakistanissa...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.41-1.jpeg)
![...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.41-3.jpeg)
![...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.41-2.jpeg)
![Etiopiassa...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.36-1.jpeg)
![...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.41.jpeg)
![Eritrealaiselle Helen Berhanelle,](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.42-3.jpeg)
![Kolumbialaiselle Kellylle,](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-04-at-10.48.10.jpeg)
![Muslimitaustaiselle Sorayalle,](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-04-at-10.48.46.jpeg)
![Pohjoiskorealaisille loikkareille Etelä-Koreassa,](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-04-at-10.48.10-1.jpeg)
![Indonesian etulinjan evankelistakoulussa,](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-04-at-10.54.31.jpg)
![Itä-Afrikan turvakodissa...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.42-1.jpeg)
![...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.42-2.jpeg)
![ja Irakissa...](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.42-4.jpeg)
![...terapiakeskuksen siskoille.](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/11/WhatsApp-Image-2021-11-03-at-15.16.42-5.jpeg)
![](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/09/Paimentolaisnainen-v2.jpg)
VOM Siskot – Suostutko rakastamaan vainoojiasi?
”Amber” työskenteli Tiibetissä peräti 15 vuotta, vaikka maa on suljettu ulkomaalaisilta. Hän oli saanut sydämelleen erityisesti alueen paimentolaiset, nomadit. Tarvittiin vuosien pyyteetöntä välittämistä, rakkauden osoitusta, ja ystävyyttä, ennen kuin nomadien
![](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/07/Momina-crop.jpg)
VOM Siskot – Perhe kääntyi Mominaa vastaan
Momina on 27-vuotias lastentarhanopettaja Etiopiasta. Hän oli rakastettu muslimiperheensä parissa. Hän piti Koraania suuressa arvossa ja noudatti kaikessa islamilaisen uskon mukaisia tapoja ja sääntöjä. Eräänä yönä hän näki unen, jossa
![](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/06/Luottamus-Jumalaan-tuo-lohtua-ja-iloa-leskien-elämään-1.jpg)
VOM Siskot – Nigerian lesket saavat apua
Kärsimys on jo vuosia ollut Nigerian kristittyjen osa. Terroristijärjestö Boko Haramin ja fulani-militanttien iskujen uhreina tuhannet kristityt ovat menettäneet henkensä, lukuisia koteja ja kirkkoja on tuhottu, satoja viattomia ihmisiä on
![](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/05/Kurssilla-opiskelijat-oppivat-monipuolisesti-ompelutaitoja-1.jpg)
VOM Siskot – Vainotut naiset voimaantuvat
Kristittyjen nuorten naisten tulevaisuus köyhissä tiilentekijäkylissä ei ole ruusuista. Köyhyyden loukusta on vaikea päästä ylöspäin. Perhe on kuitenkin ruokittava ja työmahdollisuuksia on harvassa. Tiilitehtaalla riittää raskasta työtä naisillekin, ja rikkaat
![](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/04/Älä-laita-tähän-kuvatekstiä.jpg)
VOM Siskot – Vangituksi Jeesuksen tähden
Maria (nimi muutettu turvallisuussyistä) syntyi uskonnolliseen muslimiperheeseen. Pienestä pitäen hän harjoitti islamilaista shariaa, rukoili viidesti päivässä ja paastosi ramadanin aikaan. Hän otti islamilaiset velvollisuutensa erittäin vakavasti ja yritti elää pyhää
![](https://marttyyrienaani.fi/wp-content/uploads/2021/03/Rouva-P-katselee-_tuntemattoman-marttyyrin_-kylttiä-ja-muistelee-miestään-joka-kuoli-Pohjois-Korean-järjestelmän-uhrina-1.png)
VOM Siskot – Jeesus löytyi kaltereiden takana
Rouva P:n aviomies oli ollut Pohjois-Korean valtion turvallisuusosaston jäsen. Vuoden 2000 lopussa rouva P jäi kuitenkin kiinni salakuljetettujen tuotteiden myynnistä. Tämä on rikos, joka voisi johtaa koko perheen teloitukseen. Hätääntynyt