Pak Hee-Chon syntyi Pohjois-Koreassa vuonna 1951. Hänen viaton, iloinen lapsuutensa loppui lyhyeen, kun hänen perheensä karkotettiin maan pohjoisosaan, kylmään ja karuun paikkaan. Alueella asui paljon karkotettuja, ja siellä kaikki vahtivat jatkuvasti toisiaan ja raportoivat valtion turvallisuusosastolle. Koko ajan piti varoa, ettei kieleltä lipsahtaisi mitään kiellettyä.
Pak kertoo, miten häntä pilkattiin ja ahdisteltiin, koska hän puhui eri tavalla kuin muut. Elääkseen joutui tekemään todella kovasti töitä ja siitä huolimatta ruoka ei tahtonut riittää. Ateriat koostuivat keitetystä salaatista, johon sekoitettiin soseutettua perunaa. Syrjintä ja halveksunta oli jokapäiväistä, ja ihmisiä kohdeltiin huonommin kuin eläimiä.
Pak päätti paeta. Hän halusi ylittää Jalu-joen ja paeta Kiinaan. Hän pujahti salaa rahtijunaan, joka vei hänet lähelle rajaa. Oli talvi ja joki oli jäässä. Pak ryömi maassa, ettei rajavartijat olisi huomanneet häntä ja sitten hän juoksi henkensä edestä jäätyneen joen yli. Hän oli onnistunut, mutta hänellä ei ollut mitään tietoa mitä tekisi jatkossa. 
Pak ei osannut kiinan kieltä, eikä tuntenut ketään. Hän päätyi naimisiin kiinalaismiehen kanssa. Elämä ilman henkilöllisyyspapereita ei ollut helppoa, mutta nyt hänellä oli mies turvanaan. Miehen kuoltua Pak oli jälleen lähtöpisteessä. Hänen onnistui saada yhteys välittäjään, jonka mukaan lähti muitakin pohjoiskorealaisia. Pitkä ja vaarallinen reitti vei heidät Laosiin ja sen jälkeen Etelä-Koreaan.
Uudessa kotimaassaan Pak Hee-Chon sai kuulla todellisesta Jumalasta. Tänä päivänä hän kiittää Raamatun Jumalaa pelastuksesta ja siitä että saa elää Jumalan lapsena.
