Your Cart

Indonesia – Pelosta anteeksiantoon

12.2.2025
Jo kerran aiemmin sieppattu Kila tiesi, että toinen sieppaus koituisi melko varmasti hänen kuolemakseen.

Indonesialainen Kila on päättänyt luottaa Jumalan uskollisuuteen islamistien tuhoisan hyökkäyksen jälkeen.

Lounaseväät pakattuaan Kila käveli Kalemagon kylän läpi ja suuntasi Pohu-vuoren itäisille rinteille. Oli toukokuinen aamu, ja pilvetön taivas lupasi hyvää säätä kahvisadon korjuulle. Aluksi Kila oli ollut vastahakoinen työskentelemään kahvin ja kaakaon kerääjänä. Sijaitsivathan viljelmät käytännössä Itä-Indonesian Mujahideen (MIT) -terroristiryhmän salaisen leirin kynnyksellä. Ryhmä oli Indonesian ensimmäisenä ääri-islamilaisena ryhmänä vannonut uskollisuuttaan Isisille.

Alle vuotta aiemmin MIT oli siepannut Kilan ja hänen ystävänsä ja pitänyt heitä panttivankeina. Kila oli tunnistanut yhden heistä Qatar-nimiseksi mieheksi, joka oli pahankuulu siitä, että hän mestasi uhrinsa. Kun sieppaajat saivat tietää Kilan olevan kristitty, he vaativat häntä kieltämään uskonsa ja liittymään heihin. Kila arveli kuolevansa sinä päivänä, mutta lopulta islamistit vapauttivat hänet ja hänen ystävänsä.

Viikkoa myöhemmin ryhmä sieppasi kaksi muuta kristittyä maanviljelijää ja tappoi toisen heistä. Lisäksi he mestasivat eläköityneen kristityn sotilaan ja murhasivat kokonaisen kristityn perheen.

Yleensä Kila vältti vuorenrinteen viljelyksiä ja pysytteli iäkkään isänsä kanssa lähellä kylää, mutta nyt hän monien muiden Kalemagon kylän asukkaiden kanssa päätti hyödyntää toukokuisen aamun kauniin sään ja käydä hoitamassa viljelyksiään vuorenrinteellä. Kahviviljelyksille kävellessään Kila pysähtyi kahden naapurinsa talolle jutellakseen heidän kanssaan. Hän sai kuitenkin tietää, että Marten Solon ja hänen lankonsa Simson Susa olivat jo menneet töihin viljelyksilleen.

Simson asui Solonin perheen kanssa, mutta nyt hän oli ollut huonovointinen eikä jaksanut kiivetä ylös vuoren rinnettä joka päivä, joten hän oli jäänyt yöksi viljelyspalstallaan olevaan vajaan. Marten oli mennyt Simsonin seuraksi muutamia päiviä aiemmin huolehtimaan hänestä ja pitämään seuraa. Useimmilla viljelijöillä oli palstoillaan vastaavat mökit, joissa he pystyivät säilyttämään tarvikkeitaan, lepäämään ja pitämään suojaa sateelta. Viljelijät säilyttivät mökeissä myös ruokaa ja petivaatteita, jotta he voivat olla yötä viljelyksillään sadonkorjuun aikaan, eikä heidän tarvitsisi tarpoa edestakaisin kylän ja viljelysten välillä.

Pelon ja kauhun täyttämät hetket

Kylänraittia lähellä Kalemagoa.
Kylänraittia lähellä Kalemagoa.

Niinpä Kila jatkoi matkaansa. Pian Martenin viljelykset ohitettuaan hän kuitenkin näki jotain, mikä pysäytti hänen kulkunsa. Jonkin matkan päässä MIT:n terroristit olivat pystyttämässä tiesulkua, ja yksi heistä oli Qatar. Terroristit viittoivat Kilaa tulemaan luokseen, ja pelko valtasi hänen sydämensä hänen muistaessaan edellisen sieppauksensa. Hän oli varma, ettei jäisi henkiin toisesta kohtaamisesta, joten hän sukelsi nopeasti tien vierustan pusikkoon ja juoksi kahviviljelysten poikki pakoon metsään.

Kila näki etäällä Martenin ja juoksi häntä kohti. ”Terroristit ovat tulossa!” hän varoitti. ”Kiirehdi, juokse!” Varoituksen kuultuaan Marten suuntasi vajaan ja sanoi: ”Minun on noudettava Simson ensin, sitten pakenemme.” Kila jatkoi juoksuaan yli tunnin ajan. Hän yritti välttää päätietä ja valitsi turvallisimman vaihtoehtoisen reitin takaisin kylään. Kalemagoon saavuttuaan hän varoitti kyläläisiä ja lainasi ystävänsä moottoripyörää. Ensin hän ajoi armeijan tarkastuspisteelle, mutta siellä ei ollut ketään. Lopulta hän saapui poliisiasemalle, josta hälytettiin armeija ja he kiiruhtivat kohti Kalemagoa. Pahin oli kuitenkin jo tapahtunut.

Useita poliiseja turvanaan Martenin pojat kiiruhtivat pelloille etsimään isäänsä ja setäänsä. Sisältä mökistä löytyi Martenin ruumis, hänet oli mestattu. Simsonin ruumis löytyi myöhemmin sinä päivänä. Myös kaksi muuta kylässä asunutta miestä löytyi kuolleina. Heidän vajansa oli ryöstetty ja savuava poltettu moottoripyörä makasi yhden uhrin vierellä.

Kila vietti omasta halustaan joitakin päiviä poliisien huostassa. ”He kuulustelivat minua tapahtuneesta, mutta he pelkäsivät myös, että MIT:n terroristit etsisivät minut käsiinsä ja tappaisivat minut, sillä olin nähnyt heidät.” Kuukausien ajan Kila eli lamauttavan pelon vallassa. Hän ei pystynyt syömään, nukkumaan tai tekemään töitä, ja hänelle kehittyi terveysongelmia. ”En uskaltanut enää mennä viljelyksilleni”, hän sanoo. ”Muisto siitä, miten kyläläiset oli murhattu, kammotti minua.”

Toipuakseen traumasta Kila muutti siskonsa luokse, ja paikalliset pastorit toimittivat hänelle ruokaa useiden kuukausien ajan. Lisäksi seurakunta tarjosi hänelle ulkomaisten uskovien avulla  tukea ja lohdutusta. Paniikkikohtaukset ja terveysongelmat väistyivät hiljalleen, ja hän odottaa paluuta isänsä kotiin Kalemagoon. ”Olen kiitollinen Jumalalle, että saan elää. Tiedän, että Jumalalla on vielä suunnitelma varalleni.”

Tänä aikana kaikki MIT:n tunnetut jäsenet on joko tapettu tai vangittu. Kila on tyytyväinen, että maallinen oikeus on tapahtunut, mutta anteeksi antaminen on hänelle paljon tärkeämpää. ”Olen jo kauan sitten antanut heille anteeksi”, hän kertoo, ”sillä tavallaan heidän sydäntensä silmät ovat sellaisten opetusten sokaisemat, jotka oikeuttavat tappamisen uskonnon tähden”.

Lähde: Marttyyrien Ääni

Marttyyrien Äänen työ Indonesiassa

Marttyyrien Ääni tukee Indonesiassa etulinjan evankelistakoulua. Tässä koulussa opiskelevat nuoret lähtevät valmistuttuaan viemään evankeliumia alueille, missä sitä ei aiemmin ole kuultu, eri puolille Indonesiaa ja jopa ulkomaille saakka.

  • Lahjoitusviite ”Etulinjan evankelistat” 870 78
Fenny sai muistoksi VOM siskon tekemän kortin

Indonesialainen Fenny: “En tunne katkeruutta”

Pommi-iskussa vakavasti haavoittunut Fenny sai myöhemmin mahdollisuuden tavata kasvokkain entisiä terroristeja. Hänen tarinansa toipumisesta ja anteeksiannosta on todella innoittava. ”Kun pommi räjähti, tuntui kuin koko vartaloni olisi ollut tulessa”, Fenny muistelee. Fenny Suryawati oli vain viiden metrin päässä räjähdyksestä tuona toukokuisena päivänä vuonna 2018, kun itsemurhaterroristit hyökkäsivät hänen rukoushuoneelleen. ”Olin

Lue lisää »

”Imaamista evankelistaksi” – Radio Dei

Indonesialainen Arif kasvoi radikaalissa muslimiperheessä ja päätyi tekojensa takia vankilaan. Eristyssellissä hän näki merkillisen ilmestyksen, joka johti hänet pohtimaan omaa uskoaan ja elämäänsä. Arifia on haastatellut Hannu Lahtinen ja ohjelman

”Indonesiaan kutsutut” – TV7, Marttyyrien Ääni

Trooppisessa Indonesiassa asuu maailman suurin muslimiväestö. Maassa harjoitetaan pääasiassa taikauskoon sekoittunutta kansan islamia, mutta jihadistit yllyttävät muslimeita taisteluun kristittyjä vastaan. Tämän kaiken keskellä Jumala tekee ihmeitä ja kutsuu uusia työntekijöitä

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print