Vaino ei voi sitä tukahduttaa: uskon liekki palaa Kuubassa

19.8.2024

Alkukesästä Washingtonissa, Yhdysvalloissa, järjestettiin Kansainvälisen uskonnonvapauden huippukokous. Yksi puhujista oli Alberto Reyes Pías, roomalaiskatolinen pappi Kuuban Camagüayn arkkihiippakunnasta. Hän on kritisoinut suorapuheisesti viranomaisten harjoittamaa uskonnonvapauden rajoittamista. Seuraavassa hän kertoo kristittyjen vainosta ja elämästä Kuubassa – kuubalaisesta ”normaalista”, joka kuitenkaan ei ole normaalia. Myös meille hänellä on pyyntö.

Kuubassa yksi hienovaraisimmista pahuuden mekanismeista on ”normalisaatioksi” kutsumamme tilanne. Yksinkertaisuudessaan se tarkoittaa sitä, että pahasta tulee tavanomainen osa elämäämme. Emme ainoastaan ota sen läsnäoloa itsestäänselvyytenä, vaan sen sijaan että pyrkisimme siitä eroon ja vapauttamaan itsemme siitä, keksimme keinoja jatkaa vaellustamme, vaikka paha hidastuttaa askeleitamme, sitoo käsiämme ja tukahduttaa äänemme.

Näennäisesti Kuubassa on uskonnonvapaus. Yleensä ottaen kirkot ovat avoinna, jumalanpalvelukset ovat sallittuja, nuoret kokoontuvat, Jumalasta voi puhua avoimesti, Raamatun saa omistaa ja saa kantaa uskonnollisia symboleja. Kuubassa etsitään Jumalaa. Pastorit palvelevat etsiviä, jotka hakevat yhteyttä Jumalaan, joka koskettaisi heitä, siitäkin huolimatta, että heidän on hyväksyttävä ”normaalina” jotain sellaista, mikä ei sitä ole.

Kuubassa vallitsee todellisuus, joka estää meitä nauttimasta täydestä uskonnonvapaudesta. Monilla meistä ei ole ollut muuta mahdollisuutta, kuin hyväksyä se ”normaalina”.

Mutta ei ole normaalia, vaikka niin väitetään, että kommunistisen puolueen johtama Uskontovirasto valvoo, ja pyrkii kaikin tavoin hallitsemaan, seurakunnan jokaista liikettä. Ei ole normaalia, että tämä virasto painostaa Kuuban piispoja kieltämään pappeja ja maallikkoja osallistumasta yhteiskunnallisiin tai poliittisiin tekoihin.

Ei ole normaalia olla riippuvainen viranomaisten luvasta saadakseen ilmaista uskoaan julkisesti.

Ei ole normaalia, että seurakunnille ei ole tilaa tiedotusvälineissä tai että seurakunnalta on kiellettyä omistaa omaa tiedotusväylää. Ei ole normaalia, että eri tunnustussuunnilta on evätty koulutus ja terveydenhuolto, mutta myöskään he eivät saa perustaa omia koulujaan tai terveydenhuoltoaan.

Ei ole normaalia, että seurakuntaa ahdistellaan, kun se puolustaa poliittisten vankien syyttömyyttä ja avustaa heidän perheitään.

Jos taistelisimme suoraan ja avoimesti näiden ongelmien ratkaisemiseksi meidät tuhottaisiin tai lamautettaisiin. Se on ylellisyys, johon meillä ei ole varaa.

Sen vuoksi me selviytyjien hengessä haemme jokaista tilaisuutta, missä uskon liekki pääsee loistamaan. Emme piittaa Uskontoviraston ja muiden viranomaistahojen uhkauksista ja hyökkäyksistä. Haemme yhä uudelleen vaadittuja lupia rukoushuoneittemme kunnostamiseen ja lupia ilmaista uskoamme vapaasti. Ostamme taloja ja rekisteröimme ne luotettujen yksityishenkilöiden nimiin saadaksemme tiloja, missä seurakunta voi kokoontua. Jaamme evankelioivaa materiaalia kädestä käteen ja hyödynnämme henkilökohtaisia sosiaalisen median verkostojamme. Keksimme omat keinomme hankkia ja jakaa lääkkeitä, ruokaa, vaatteita – kaikkea sellaista, mikä voi tuoda helpotusta kansan epävarmaan elämään.

Emme kuitenkaan voi kiistää sitä, että tämä jatkuva taistelu ja selviytyminen kuluttaa meitä. Ihmiset kestävät minkä tahansa sodan, mutta meitä ei ole tehty elämään jatkuvassa sotatilassa. Meidän sotamme on kestänyt 65 vuotta – 65 pitkää vuotta, joiden kuluessa olemme joutuneet aloittamaan alusta yhä uudelleen, selviytymään järjestelmässä, joka on allerginen kristillisen uskon perusarvoille. Järjestelmässä, joka on hälytystilassa kuullessaan totuudesta, oikeudenmukaisuudesta, vapaudesta ja hyvyydestä, jossa he eivät ole päähenkilöitä ja hallinnoijia.

Korkeasta hinnasta huolimatta me jatkamme taistelua. Meidän on tärkeä kuulla, että emme ole yksin. Että on ihmisiä, jotka puhuvat puolestamme, kun meidät hiljennetään, jotka puolustavat totuutta, kun toiset valehtelevat kuubalaisesta paratiisista, jota ei ole olemassa.

Tarvitsemme saada kuulla, että on heitä, jotka eivät ole mukana virallisessa propagandassa. Heitä, jotka tuomitsevat kaiken, mikä lannistaa henkemme ja estää tekomme.

Meidän tarvitsee tietää, että on heitä, jotka päivästä toiseen rukoilevat meitä yhdistävää Jumalaa puolestamme, pyytävät kaivattua vapautta, muutosta kansallemme, ja anteeksiantoa heille, jotka alistavat meitä, ja joiden on avattava sielunsa Jumalalle, joka on heidänkin Isänsä.

Lähde: ICC