Uzbekistan – Uudet uskovat muslimiperheidensä vainoamina
17.2.2025
Uzbekistanin hallinto on viime vuosina tehnyt useita uudistuksia uskonnonvapauteen liittyen. Niistä huolimatta etulinjan evankelistat kertovat, että uudet uskovat, erityisesti islamista kristinuskoon kääntyneet naiset, joutuvat hyvin usein perheenjäsentensä vainoamiksi.

Uzbekistanilaisista noin 88 prosenttia sunnimuslimeja. Evankelisia kristittyjä on noin kaksi prosenttia, ortodokseja yhdeksän. Monet ovat uskonnottomia, mikä on seurausta vuosikymmeniä kestäneestä ateistisesta kommunismista, mitä kesti Neuvostoliiton hajoamiseen saakka.
”Olen kuullut lukuisista perheistä, joissa kristinuskoon kääntynyt perheenjäsen joutuu kotiinsa vangiksi, kun hänen uskonsa tulee ilmi”, evankelista kertoo. ”Perheet sulkevat kääntyneet usein kotiarestiin, eivät anna heille riittävästi ruokaa ja voivat olla väkivaltaisia. Lisäksi he voivat yrittää pakottaa uskovan naisen menemään naimisiin muslimimiehen kanssa, jotta heidän olisi pakko seurata islamia.”
Omina ja Badiha ovat kaksi melko uutta uzbekkiuskovaa, joita heidän muslimiperheensä on vastustanut heidän uskonratkaisunsa jälkeen.
Omina kasvoi muslimiperheessä, mutta ryhdyttyään käymään paikallisessa seurakunnassa hän tunsi Jumalan rakkautta tavalla, jota hän ei ollut koskaan aiemmin kokenut. Hän ja hänen kaksi tytärtään päättivät lähteä seuraamaan Kristusta. Ominan muslimiaviomies uhkaili heitä ja yritti pakottaa heidät palaamaan islamiin. Naiset kieltäytyivät, jolloin hän pilkkasi ja hakkasi heitä eikä antanut heille ruokaa. Hän uhkasi jopa tappaa heidät, jos he eivät kieltäisi uskoaan. Lopulta hän ajoi heidät pois kodistaan.
Badiha kohtasi samanlaista vainoa perheenjäsenensä taholta. Hänen käännyttyään kristinuskoon hänen appensa yritti pakottaa hänet palaamaan islamiin. Badiha kieltäytyi, jolloin hänet asetettiin kotiarestiin, eivätkä hänen uskovat ystävänsä ole kuulleet hänestä mitään noin vuoteen.
Rukoile Ominan ja hänen tytärtensä, Badihan ja muiden heidän kaltaistensa kristinuskoon kääntyneiden uzbekkien puolesta!
Lähde: Marttyyrien Ääni USA