Your Cart

Kuuba – Miksi Kuuban pastorit pakenevat maasta?

Kuubalaisia kristittyjä koolla viranomaisten tuhoamassa rukoushuoneessa.
Kuuban kristityt jatkoivat kokoontumista viranomaisten tuhottua lähes koko rukoushuoneen.

Heinäkuussa 2021 Kuubassa nähtiin ennen näkemätön kansannousu. Lukuisissa kaupungeissa pidettyihin rauhanomaisiin mielenosoituksiin vastattiin väkivallalla. Sen jälkeen yli 300 000 kuubalaista on paennut maasta. Se on koko Kuuban historian suurin muuttoaalto.

Monet lähteneistä ovat uskonnollisia johtajia, toimittajia, ihmisoikeusaktiiveja ja muita, joille viranomaisten painostus ei jättänyt muuta vaihtoehtoa. Suurin osa lähteneistä on tavallisia kuubalaisia, jotka eivät enää näe itselleen tulevaisuutta Kuubassa.

Pastori Enrique de Jesús Fundora

Vuonna 2017, ollessaan 26-vuotias, pastori Fundora aloitti seurakuntatyön vaimonsa Maidelis Mesan kanssa. Seurakunta kuului verkostoon, jota viranomaiset eivät suostuneet rekisteröimään, joten he saivat viranomaiset oitis kimppuunsa. Pastori Fundora menetti sen seurauksena työnsä kokkina.

Pastori Fundoran vaino kiihtyi vuoden 2021 heinäkuun mielenosoitusten jälkeen. Hän oli tuolloin avannut joitakin rukoushuoneita, jonne mielenosoitusten vuoksi vangittujen sukulaiset saivat tulla hakemaan lohtua. Sen vuoksi turvallisuuspalvelu kutsui hänet kuulusteltavaksi tammikuussa 2022.

”Siitä huolimatta, rukousryhmät kasvoivat”

Kuulustelun jälkeen pastori Fundora sai jatkuvasti uhkauksia, häntä ahdisteltiin ja seurattiin. Usein hänen oli kiivettävä muurien yli poliiseja paetakseen, tai piilouduttava rukoushuoneella kävijöiden kanssa. Koska poliisit eivät saaneet pastoria pidätettyä, he suuntasivat katseensa rakennusten omistajiin. Siitä huolimatta rukousryhmät kasvoivat ja moninkertaistuivat.

Poliisit siirtyivät syyttämään pastorin Maidelis-vaimoa avunannosta ”vastavallankumoukselliselle” aviomiehelleen. He tekivät kotietsinnän perheen kotiin myöhemmin tammikuussa ja uhkasivat nostaa vaimoa vastaan syytteet. He sanoivat, että kun Maidelis joutuisi vankilaan, pariskunta menettäisi nuoren tyttärensä huoltajuuden valtiolle.

Uhkana jopa 30 vuotta vankeutta

Lopulta pastori Fundora jäi kiinni poliisien väijytyksessä 1. maaliskuuta 2022. Pitkän kuulustelun jälkeen hänelle annettiin kahdeksan päivää aikaa miettiä: poistuisiko saarelta vai menisikö 30 vuodeksi vankilaan.

Vaihtoehdot olivat vähissä, joten pastori Fundora pakeni Sveitsiin, josta hän sai turvapaikan. Paikallisen uskovien latinoiden yhteisön avulla myös vaimo ja tytär pääsivät hänen luokseen muutamaa viikkoa myöhemmin.

Pariskunta taistelee edelleen Kuuban uskonnonvapauden puolesta, vaikkakin nyt sen rajojen ulkopuolelta. Geneven läheisyyden ansiosta he ovat päässeet puhumaan YK:n ihmisoikeusneuvostoon ja kertomaan todellisuuden ihmisoikeuksista Kuubassa.

”Maanpako ei aina merkitse vapautta”

Pastoripariskunnan toiminta on ihailtavaa ja rohkeaa, erityisesti, koska maanpako ei aina merkitse vapautta. Eräs uskonsa tähden Kuubasta pakenemaan joutunut kertoo, että kuusi kuukautta ympäri vuorokauden kestäneen häirinnän aiheuttama trauma vaikuttaa edelleen häneen ja hänen perheeseensä. Siinä määrin, että he eivät halua olla tekemisissä yhdenkään kuubalaisen kanssa, edes maanpaossa, pelätessään heidän voivan olla vakoojia.

Tämä pelko on yleinen paenneiden kuubalaisten keskuudessa, eikä syyttä. Turvallisuusjoukot pyrkivät jatkuvasti soluttautumaan maanpaossa elävien kuubalaisten joukkoon, tarkkailemaan heitä, ahdistelemaan heitä, ja kertoakseen heidän toiminnastaan maanpaossa Kuuban viranomaisille.

Vaikka pastoreita ja seurakuntien johtajia ajetaan jatkuvasti maanpakoon, joku toinen uskova astuu heidän jättämäänsä muurinaukkoon täyttämään sen ja jatkamaan heidän työtään.

Rukoile Kuuban uskovien puolesta!

Lue karttasivumme Kuuba-osiosta lisää kristittyjen tilanteessa Kuubassa.

Lähde: CSW

Kirje vangitulta kuubalaiselta pastorilta

Pastori Lorenzo Rosales Fajardolla on edessään toinen joulu huippuvartioidussa vankilassa Kuubassa. Hänet pidätettiin heinäkuussa 2021, kun hän lukuisten muiden kuubalaisten tavoin oli mukana rauhanomaisessa mielenosoituksessa, joita järjestettiin ympäri saarivaltiota. Protesteissa

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print