Sudanin kristityt ovat kärsineet vainoa niin pitkään kuin monet meistä kykenevät muistamaan, mutta paremmat ajat näyttäisivät nyt olevan edessä. Uusi siirtymäajan hallitus on tehnyt todellisia muutoksia, joiden myötä sudanilaiset saavat […]

Sudanin kristityt ovat kärsineet vainoa niin pitkään kuin monet meistä kykenevät muistamaan, mutta paremmat ajat näyttäisivät nyt olevan edessä. Uusi siirtymäajan hallitus on tehnyt todellisia muutoksia, joiden myötä sudanilaiset saavat […]
Vietettyään 445 päivää vankilassa Sudanissa valheellisesti muun muassa ”vakoilusta” ja ”sotaan yllyttämisestä valtiota vastaan” elinkautiseen vankeuteen tuomittu pitkäaikainen Marttyyrien Äänen työntekijä Petr Jašek on viimein kotona perheensä luona Prahassa. Sudanin […]
Sudanissa jatkui jälleen maanantaina 2. tammikuuta oikeudenkäynti neljää uskovaa vastaan. Tässä oikeudenkäynnissä tuomarin oli tarkoitus päättää, hylkääkö hän syytteet tai osan niistä, vai pidetäänkö ne voimassa. Tuomari päätti hylätä syytteet […]
Vuosi 2016 jää joidenkin maiden osalta taakse kristittyjen kannalta ennätysmäisen vaikeana vuotena sen lisäksi, että kristittyjen vainot vaikuttavat muutoinkin levinneen uusille alueille ja lisääntyneen. Päättyvästä vuodesta päällimmäisiksi jäänevät mieleen islamististen […]
Oikeudenkäynti Sudanissa vangittuja neljää henkilöä vastaan on jatkunut maanantaina 28. päivä. Tällä kertaa syyttäjä keskittyi tsekkiläiseen Petr Jasekiin. Syyttäjän mukaan Jasek oli Sudanissa suorittamassa tiedustelua. Myös Etiopian Addis Abebassa pidettyä […]
Sudanissa jatkui jälleen maanantaina 21. marraskuuta oikeudenkäynti sudanilaisia pastoreita, Kuwa Shamaalia ja Hassan Abdulrahemia, tsekkiläistä avustustyöntekijää Petr Jasekia ja sudanilaista miestä, Abdulmomem Abdumawlaa vastaan. Viime aikoina oikeudenkäynneissä on ollut useita […]
Sunnuntaina 13.11. Itä-Indonesian Kalimantanin provinssissa protestanttinen Batak Society -seurakunta oli viettämästä jumalanpalvelusta. Osa lapsista oli jäänyt ulos pysäköintialueelle leikkimään. Paikalle ajoi moottoripyörällä 32-vuotias Johanda-nimellä tunnettu mies, jolla on jo aiempia […]
Rukoilkaa Itä-Afrikassa työyhteydessämme olevan pastori ”Jeremiaksen” puolesta, joka palvelee somalitaustaisten uskovien soluseurakuntaverkostossa. Häntä on jo pitkään uhkailtu, mutta nyt hänen henkensä on todellisessa vaarassa. Pastori Jeremias kertoo, että äärimuslimit ovat […]
Pakistanissa Asia Bibin kuolemantuomiota oli määrä käsitellä oikeudessa 13. lokakuuta. Tuolloin kuitenkin yksi kolmesta tuomarista jääväsi itsensä ja oikeudenkäyntiä jouduttiin lykkäämään, kunnes hänen tilalleen löydetään korvaaja. Toistaiseksi emme tiedä, milloin […]
Sudanissa jatkui maanantaina 17. lokakuuta oikeudenkäynti kahta sudanilaista pastoria, Hassan Abduraheemia ja Kuwa Shamalia, sekä sudanilaista miestä Abdulmonem Abdumawlaa ja tsekkiläistä avustustyöntekijää, Marttyyrien Äänen yhteistyökumppania, Petr Jasekia vastaan. Maanantaisessa oikeudenkäynnissä […]