Your Cart

Yksi Sudanin syytetyistä vapautettu!

Pastori Kuwa Shamaal. Kuva: Morning Star News

Sudanissa jatkui jälleen maanantaina 2. tammikuuta oikeudenkäynti neljää uskovaa vastaan. Tässä oikeudenkäynnissä tuomarin oli tarkoitus päättää, hylkääkö hän syytteet tai osan niistä, vai pidetäänkö ne voimassa.

Tuomari päätti hylätä syytteet pastori Kuwa Shamaalia vastaan. Alun perin hänen syytteisiinsä kuului mm. vakoilu ja yllyttäminen vihaan viranomaisia vastaan. Hänet vapautettiin samana päivänä.

Valitettavasti tuomari kuitenkin vahvisti syytteet pastori Hassan Abduraheemia, Petr Jašekia ja Abdulmonem Abdumawlaa vastaan, joten heidän oikeudenkäyntinsä jatkuu. Seuraava oikeudenkäynti pidetään maanantaina 9. tammikuuta, jolloin puolustuksella on puheenvuoro.

Oikeudenkäynnin keskiössä ovat nuorelle darfurilaiselle miehelle, Ali Omerille annetut varat hänen vuonna 2013 olleen mielenosoituksen yhteydessä saamiensa pahojen palovammojen hoitoon. Jašek matkasi Sudaniin joulukuussa 2015 tapaamaan hänet ja luovuttamaan $5000 hoitokuluihin. Tapaamisen olivat järjestäneet pastori Abduraheem, johon Jašek oli tutustunut kuukautta aiemmin, sekä Abdumawla, joka on Omerin ystävä.

Kun Jašek oli poistumassa maasta, hänen tavaransa tutkittiin ja häneltä löytyi kuitti rahojen luovutuksesta. Syyttäjän mukaan Jašekin luovuttamat rahat oli todellisuudessa tarkoitettu kapinallisten tueksi Etelä-Kordofanissa, Sinisellä Niilillä ja Darfurissa. Pastorit Abduraheem ja Shamal ovat alun perin Nuba-vuorilta Etelä-Kordofanista ja Abdumawla on Darfurista.

Morning Star News, Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print