Äskettäin sekä Iranista että Pakistanista on saapunut uutisia useiden syytettyjen ja tuomittujen kristittyjen tilanteista.
Iran – Tuomioita, kutsu vankilaan
Kolme kristinuskoon kääntynyttä iranilaista on tuomittu äskettäisen lakimuutoksen nojalla maksimirangaistukseen, viideksi vuodeksi vankeuteen.
Amin Khaki, Milad Goodarzi ja Alireza Nourmohammadi tuomittiin ”propagandasta, joka poikkeaa islamin pyhästä uskosta”. Tämä rikosnimike lisättiin äskettäin Iranin rikoslain artiklaan 500, ja he ovat ensimmäiset sen rikkomisesta tuomitut. Lisäksi he kukin saivat noin 1500 euron sakot.
Heidät tuomittiin lauantaina 26. kesäkuuta Karajin vallankumoustuomioistuimessa. Iranin lain vastaisesti heille ei sallittu asianajajaa, vaan he joutuivat edustamaan itseään. He aikovat valittaa tuomioistaan.
Kaikki kolme miestä ovat aikaisemminkin olleet vankilassa uskonsa vuoksi.
Kristinuskoon kääntynyt Hamed Ashoori puolestaan on määrätty ilmoittautumaan vankilaan kärsimään 10 kuukauden tuomiotaan, kun hänen valituksensa hylättiin.
Fardisissa, Teheranin länsipuolella asuva 31-vuotias Hamed sai lauantaina 26. kesäkuuta tiedon, että hänellä on kymmenen päivää aikaa ilmoittautua vankilaviranomaisille Karajissa. Hänet tuomittiin ”islamilaisen tasavallan vastaisesta propagandasta”.
Kesäkuun alussa 40-vuotias Reza Zaeemi ilmoittautui Karajin vankilaan kärsimään yhdeksän kuukauden vankeuttaan samasta syystä kuin Hamed. Vapautumisensa jälkeen hänellä on kahden vuoden matkustuskielto.
Kymmenen vuoden vankeustuomiotaan Teheranin Evinin vankilassa kärsivälle Naser Navard Gol-Tapehille on puolestaan kerrottu, että hänen anomuksensa ehdonalaiseen pääsemisestä on hylätty. Hän on ollut vankilassa tammikuusta 2018 lähtien, ja Iranin lain mukaan hänellä olisi oikeus päästä ehdonalaiseen, koska hän on kärsinyt kolmasosan tuomiostaan. Syytä anomuksen hylkäämiselle ei kerrottu.
Pakistan – Valitus hylätty, huoli vangin hyvinvoinnista
Jumalanpilkasta elinkautiseen vankeuteen tuomitun Zafar Bhattin valitus on hylätty, ja hänen tuomionsa pidetty voimassa.
Zafar on ollut vangittuna pian yhdeksän vuotta. Hänet pidätettiin 26.7.2012, kun hänen väitettiin lähettäneen herjaavia tekstiviestejä. Häntä syytettiin jumalanpilkkalain 295-C nojalla, josta automaattisesti kuuluisi tulla kuolemantuomio. Todisteet häntä vastaan olivat kuitenkin niin heikkoja, että tuomari tuomitsi hänet elinkautiseen sen sijaan. Tuomion piti voimassa Rawalpindin käräjäoikeus.
Pakistanissa on tyypillistä, että alimmat oikeusasteet eivät uskalla kumota jumalanpilkkatuomioita. Tässä tapauksessa Zafaria syyttävä henkilö on vaikutusvaltainen äärimuslimi. Zafar ja hänen asianajajansa toivovat, että Lahoren hovioikeus ottaisi tapauksen pian käsittelyyn, mutta sitäkin on odotettu jo vuodesta 2017 lähtien, ja käsittelyä on lykätty useita kertoja eri syihin vedoten.
Asif Pervaiz on ollut vankilassa vuodesta 2013 lähtien. Häntäkin syytetään herjaavien tekstiviestien lähettämisestä miehelle, joka oli turhaan yrittänyt käännyttää häntä islamiin.
Syyskuussa 2020 Asif tuomittiin kuolemaan jumalanpilkasta.
Tällä hetkellä hänen tilanteensa on hyvin vaikea. Hän on erittäin pienessä sellissä kahden muslimin kanssa, jotka tekevät hänen elämästään vaikeaa. Vankeusaikanaan hän on kuitenkin ehtinyt lukea Uuden Testamentin läpi jo yhdeksän kertaa.
Asif on huolissaan vaimostaan ja lapsistaan, jotka joutuvat selviytymään ilman häntä. Asifin vaimo vierailee miehensä luona joka kuukausi. ”Hän pyytää Jumalan omia rukoilemaan, että hänen miehensä pääsisi vapaaksi, ja heidän turvallisuutensa puolesta”, Release Internationalista, eli Britannian sisarjärjestöstämme, kerrotaan.
Rukoile kaikkien näiden veljiemme puolesta, sekä heidän perheidensä puolesta!
Lähteet: Article18, Middle East Concern, Release International, Marttyyrien Äänen lähteet