Your Cart

Iran – Kolmas uskova vapautettu, Mary oikeudessa

 

Fatemeh Bakhteri. Kuva: Article 18

Koronatilanteen vuoksi väliaikaiseksi vapaiksi päästetyille Mahrokh Rokhsareh Ghanbarille ja Amin Khakille kerrottiin aiemmin tässä kuussa, että heidän ei tarvitse suorittaa tuomioitaan loppuun.

Samassa yhteydessä kerroimme, että vuodeksi vankilaan tuomittu Fatemeh Bakhteri (36) on myös ollut vapaalla vankilasta. Hänen vapauttaan jatkettiin jo kertaalleen, mutta kun hän soitti vankilaan pääsiäisenä, hänelle kerrottiin, että hänet on armahdettu. Fatemeh oli ehtinyt kärsiä hieman yli puolet tuomiostaan Evinin vankilassa Teheranissa. Hänet oli tuomittu ”hallinnon vastaisesta propagandasta”.

Mary Mohammadi. Kuva: Facebook/Mary Mohammadi

Mary Mohammadi on ollut oikeuden edessä tiistaina 14. huhtikuuta. Häntä syytetään ”yleisen järjestyksen häiritsemisestä laittomaan mielenosoitukseen osallistumalla”. Mary pidätettiin tammikuussa, kun hän oli aukiolla, jossa oli käynnissä mielenosoitus ukrainalaisen matkustajakoneen alas ampumisen johdosta.

Oikeudessa tuomari kyseli Marylta hänen uskostaan, vaikka häntä vastaan nostetut syytteet eivät liity siihen mitenkään.

Tuomari ei esittänyt mitään todisteita Marya vastaan todeten ainoastaan, että läsnäolo alueella, jossa mielenosoitus oli käynnissä, on jo itsessään riittävä todiste. Marylle kerrottiin, että tuomio kerrottaisiin pian, mutta täsmällistä ajankohtaa ei sanottu.

Lähde: Article 18

Kiitos Herra, että Sinä kuulit rukousemme ja vastasit niihin. Kiitos Fatemehin vapautuksesta. Herra, me rukoilemme Maryn puolesta, että hänetkin vapautettaisiin eikä tuomiota langetettaisi hänelle lainkaan. Anna Marylle ja muille kristityille voimaa ja kestävyyttä kaiken epävarmuuden keskellä. Anna näiden vapautusten vahvistaa ja tuoda uutta toivoa Iranin kristityille.

Lataa kaikki rukousaiheet pdf:nä tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print