Iranilainen ex-vanki kertoo vankeudestaan ja karkotuksestaan

Kuusi vuotta vankilassa uskonsa tähden ollut Ebrahim Firouzi, joka vankeutensa jälkeen määrättiin maansisäiseen karkotukseen, on antanut haastattelun Article 18 -järjestön vaikuttamistyön johtajalle Mansour Borjille. Äskettäin Ebrahimin kahden vuoden pituista maansisäistä karkotusta jatkettiin 11 kuukaudella luvattoman poistumisen vuoksi.

Voitko kertoa missä olet, kuinka voit, ja millaista elämäsi karkotuksessa on?

Asun nyt Raskin kaupungissa lähellä Sarbazia, Sistanin ja Balutsistanin provinssissa.

Noin kaksi viikkoa vankilasta vapautumiseni jälkeen ilmoittauduin tänne aloittamaan minulle vuonna 2013 määrätyn maansisäisen karkotuksen. Ensin minun oli oltava kuusi vuotta vankilassa, ja sitten tuli aika kärsiä tämä tuomio.

Voitko kertoa millaiset olot sinulla on karkotuksessa ja mitä rajoitteita sinuun kohdistuu?

Kuten muidenkin karkotettujen, minun on ilmoittauduttava poliisiasemalle joka päivä. Muutoin elämäni on sellaista mitä tällä paikalla on tarjottavana, olen kuin muutkin kansalaiset.

Oletko voinut soittaa perheellesi ja ystävillesi, tai ovatko he voineet vierailla luonasi? Jos he matkustaisivat sinne, saisivatko he tulla tapaamaan sinua?

Kyllä, se on mahdollista, mutta täytyy ottaa huomioon etäisyys sekä olosuhteeni täällä.

Elän täällä väliaikaista elämää, eikä minun todellakaan ole mahdollista järjestää mukavaa kotia, jonne vieraiden olisi hyvä tulla.

Koska olen ollut itse vankilassa minä voin elää missä oloissa tahansa, mutta perheen ja vieraiden laita on toisin. En ollut nähnyt siskoani neljään vuoteen, joten hän tuli tänne tapaamaan minua. Autonsa takakontissa hänellä oli mukana makuupussi, ruokaa ja muita tarpeita. Sellaiset minun olosuhteeni ovat.

Ja luulen, että kestää ainakin muutaman tunnin matkustaa sinne? Viimeksi kun matkustit sieltä, kuinka kauan matka Teheraniin kesti?

Jos matkustaa Teheraniin bussilla, se kestää 26 tuntia.

Jos matkustaa lentokoneella, on ensin matkustettava täältä 200 kilometriä neljällä eri kulkuneuvolla Chabaharin lentokentälle. Sieltä voi lentää Teheraniin, ja se kestää kolme tuntia.

Oletko tutustunut paikallisiin asukkaisiin ja naapureihin? Oletko huomannut mikä heidän suhtautumisensa sinuun on?

Kun saavuin tänne, he eivät tienneet minusta mitään eikä heillä ollut hyviä kokemuksia aiemmista karkotetuista.

Minulla oli suuria ongelmia vuokrata asunto, mutta kun paikalliset ymmärsivät tilanteeni – kerroin heille, että olen karkotettuna, mutta että en ole rikollinen – silloin heidän asenteensa muuttui. Ensimmäisenä yönä, jonka monet karkotetut viettävät kadulla, minut otettiin vastaan ja vietin yön erään paikallisen asukkaan luona.

Seuraavana aamuna tämä henkilö järjesti minulle asunnon, yhdessä päivässä! Pystyin asumaan siellä väliaikaisesti, kunnes sain vuokrattua sopivamman asunnon, jossa nyt asun.

Paikallisten suhtautumisesta minuun ja siihen että minä en ole muslimi, kun suurin osa heistä on sunnimuslimeja (suurin osa Iranin muslimeista on shiiamuslimeja). Vankilassa yksi kuulustelijoista tiesi, että minut karkotettaisiin ja hän sanoi: ”Me emme tapa sinua, me lähetämme sinut karkotukseen, jossa salafistit ja fanaatikot tappavat sinut!”

No, aikani vankilassa tuli päätökseensä ja nuo sanat kaikuivat mielessäni.

Mutta kiitos Jumalalle, että heti kun tuli tietoon, että olen siellä ainoastaan uskoni tähden, nämä rakkaat ihmiset ottivat minut vieraakseen ensimmäiseksi yöksi.

Miltä paikallisista tuntuu, kun heidän kotikaupunkiinsa karkotetaan ihmisiä?

Ajattele, että joku sanoisi minulle: ”Ebrahim, kotisi on likainen ja ruma.” Miltä tuntuisi asua sellaisessa paikassa?

Siltä heistä tuntuu. Viranomaiset sanovat avoimesti, että elämä on täällä hyvin vaikeaa. Mutta täällä asuvat ovat omanarvontuntoisia ja kunniallisia kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Vaikeuksista huolimatta he eivät järjestä mielenosoituksia, niin kuin muissa kaupungeissa tehdään.

Olit vankilassa yli kuusi vuotta ja nyt olet karkotettuna. Miltä sinusta nyt tuntuu? Viime vuosiisi on varmasti mahtunut useita ylä- ja alamäkiä?

Sinä ja muut kristityt ystävät ymmärrätte mitä tarkoitan. Ilo ja onni, mitä kaikki toivovat osakseen, koin sitä toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän, kuten kaikki. Mutta ilo, josta Raamattu puhuu, se oli aina luonani ja tulee aina olemaan. Nytkin.

Inhimillisestä näkökulmasta katsoen koin tuskallisia tapahtumia – äitini kuolema, ainoan veljeni häät. Varmasti, nämä olisivat vaikeita hetkiä kaikille.

Mutta ilo Herrassa ja se luottamus, mikä meillä on Jumalassa, auttaa meitä jatkamaan ja se on kantanut minua niin, että en koskaan tuntenut, etten kestäisi enää.

Tiedän, että monet ovat rukoilleet vapautumiseni puolesta, mutta itse en ole sitä rukoillut. Olen aina rukoillut: ”Jumala, tapahtukoon Sinun tahtosi. Oli Sinun tahtosi, että jouduin vankilaan, olen siitä varma, joten luotan suunnitelmaasi. Anna minulle voimia elää oikein loppuun saakka.”

Tämä oli aina rukoukseni. Ystäväni lähettivät minulle viestejä ja sanoivat: ”Me rukoilemme vapautumisesi puolesta.” Minä kiitin heitä aina, mutta pyysin heitä rukoilemaan vain, että Jumalan tahto tapahtuisi kohdallani vankilassa.

Joka tapauksessa, ulkona vankilasta oleminen on ihan samanlaista kuin vankilassa, ainoastaan tilaa on enemmän.