Your Cart

VOM Siskot – Vainotut naiset voimaantuvat

Kristittyjen nuorten naisten tulevaisuus köyhissä tiilentekijäkylissä ei ole ruusuista. Köyhyyden loukusta on vaikea päästä ylöspäin. Perhe on kuitenkin ruokittava ja työmahdollisuuksia on harvassa. Tiilitehtaalla riittää raskasta työtä naisillekin, ja rikkaat muslimiperheet tarvitsevat kotiapulaisia. Näissä paikoissa naiset ovat vaarassa tulla pakkokäännytetyiksi ja siepatuiksi, mitä tapahtuu Pakistanissa paljon.

Marttyyrien Ääni on järjestänyt useita ompelukoulutuksia tiilentekijöiden kylissä. Kurssi kestää puoli vuotta ja sen aikana opiskelijat saavat tiiviisti opetusta monipuolisissa ompelutaidoissa. Monille naisille koulutus on ainoa mahdollisuus päästä raskaasta tiilentekemisestä tai väheksytystä ja alipalkatusta muslimiperheiden kotiapulaisena työskentelemisestä. Naiset saavat myös yrittäjäkoulutusta ja kurssin jälkeen monet ovat työllistäneet itse itsensä tai päässeet tekstiilitehtaisiin töihin.

Päättäjäisissä naiset saavat lahjaksi ompelukoneen, Raamatun sekä suomalaisten siskojen tekemän enkelikortin. Tällainen huomionosoitus on monille ainutkertainen, sillä heitä ei ole koskaan kohdeltu arvostavasti.

Tule mukaan rukoilemaan ja tukemaan Pakistanin kristittyjä naisia.

  • 6 kk koulutus yhdelle naiselle 120 €
  • Ompelukone valmistumislahjaksi 60 €
  • Raamattu valmistumislahjaksi 8 €

Voit ladata pdf-version tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print