Your Cart

VOM Siskot – Ester kohtasi vankilassa Jeesuksen

Ester ja Mari Palomäki.

Punaisenmeren rannalla sijaitsevassa Eritreassa vallitsee totalitaristinen hallinto, joka pyrkii kontrolloimaan jokaista elämänaluetta. Vuonna 2002 hallitus julisti laittomiksi kaikki muut uskontokunnat paitsi sunni-islamin, Eritrean ortodoksikirkon, roomalaiskatolilaisuuden ja luterilaisuuden. Kaikki muut uskonnolliset ryhmät ovat laittomia, ja hallitus valvoo tiukasti sekä hyväksyttyjä kirkkokuntia että niiden sanomaa. 

Eritreassa autoritaarinen hallinto ahdistelee, pidättää ja vangitsee kristittyjä. Evankelisten seurakuntien on kokoonnuttava salaa. Viranomaiset pyrkivät aktiivisesti soluttautumaan näihin maanalaisiin seurakuntiin ja vangitsemaan niiden johtajat.

Kristityille vangeille annetaan niukkoja ruoka-annoksia ja heitä pidetään laivakonteissa aavikon ääriolosuhteissa vuosien ajan. Kun pitkäaikaisvankeja vapautetaan, he joutuvat viranomaisten mustalle listalle. He eivät saa töitä, heitä pidetään jatkuvasti silmällä, ja heidän perheensä olosuhteet huononevat. He tarvitsevat edelleen monenlaista fyysistä ja emotionaalista apua.

Esterin piina alkaa

Eritrealainen Ester kasvoi katolisessa perheessä ja oppi jo pienenä Raamatun kertomukset. Lukiessaan Jumalan sanaa, Ester ymmärsi, että ihminen joutuu monesti myös kärsimään Kristuksen nimen tähden. Niin kävi Esterillekin. Hänet pidätettiin uudenvuodenaattona 2004, ja hän oli vankilassa syyskuuhun 2020 saakka. Esterin uskon hinta oli kova.

Vankila ei ole missään muodossa helppo paikka, siellä on puutetta kaikesta paitsi kärsimyksestä. Oli raskasta olla eristettynä muista ihmisistä, rakkaista perheenjäsenistä ja ystävistä. Kun Ester joutui kidutettavaksi ensimmäistä kertaa, hän kertoo, että häneen koski sanoinkuvaamattoman paljon. Hän alkoi rukoilla, ettei Herra koettelisi häntä yli voimavarojen. Silloin hän näki näyn Kristuksen kärsimyksestä. Se oli erityinen hetki. Jeesus Kristus oli vanhurskas, mutta kärsi ihmiskunnan synnin tähden.

Mutta asioilla on aina kääntöpuolensa. Ester kertoo, miten kärsimyksen vuodet auttoivat häntä näkemään Jumalan todelliset kasvot, ja sen miten Pyhä Henki toimi hänen elämässään. Siitä Ester iloitsi suuresti, vaikka joutuikin kärsimään jatkuvaa piinaa. Kaikesta huolimatta hän sai kokea Pyhän Hengen antaman vapauden. Se oli suuri palkinto kaiken keskellä.

Samassa vankilassa Helen Berhanen kanssa

Ester kertoo tavanneensa Helen Berhanen vankilassa olon alkuaikoina. Hän kertoo, että rakasti kovasti ystäväänsä, sillä Helen oli suuri tuki hänelle vaikeina aikoina. Vanginvartijat uhkailivat jatkuvasti väkivallalla. Ester sanoo, että hänen oli helpompi olla itse hakattavana kuin nähdä, miten he hakkasivat Heleniä. Se oli syy, miksi Ester päätti ottaa hänen paikkansa ja tarjoutui vartijoiden lyötäväksi Helenin sijaan.

Sama toistui myöhemmin erään toisen kristityn vangin kohdalla. Ester ei kestänyt katsella hänen hakkaamistaan, joten hän tarjoutui hakattavan tilalle. Hän kokee, että se myös oli Jumalan armoa. Sellainen armeliaisuus ei ole peräisin ihmisestä itsestään, vaan Jumalasta.

Marttyyrien Äänen vankilistalla

Ester oli pitkään Marttyyrien Äänen vankilistalla, ja hänelle oli mahdollista kirjoittaa ja hänen puolestaan rukoilla. Ester kertoo, että kun hän alkoi selviämään hyvin vaikeista ja haastavista tilanteista voitokkaana, hän tajusi, että hänen puolestaan rukoillaan.

Edelleen monissa maissa on lukuisia uskon veljiä ja siskoja, jotka kärsivät vankilan kurjissa oloissa. Ester sanoo, että vapaassa maailmassa olevien kristittyjen tulee rukoilla heidän puolestaan, koska rukouksissamme on voima muuttaa asioita.  

Lataa pdf tästä.

KUUNTELE:

Esterin haastattelu Radio Deistä tiistaina 28.2. klo 20.

Tai ohjelma-arkistostamme: www.marttyyrienaani.fi/vom-siskot-ohjelmat

TULE MUKAAN:

 Rukoilemaan tammikuun VOM Siskot -aiheen puolesta Vartti vainotuille LIVE-rukoushetkeen Facebookiin tai YouTubeen tiistaina 28.2. klo 18 alkaen.

Eritreassa pidätetty 98 kristittyä

Eritreassa 98 kristittyä on yhä pidätettynä maanalaisen seurakunnan kokoontumiseen syyskuussa tehdyn ratsian jäljiltä. Asmarassa salaiseen uskovien kokoontumiseen tehdyssä ratsiassa pidätettiin yhteensä noin 150 ihmistä. Hieman myöhemmin viranomaiset vapauttivat joitakin naisia

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print