Your Cart

Venäjä: Uskonnonvapausjärjestö määrätty suljettavaksi

Venäjä: Uskonnonvapausjärjestö määrätty suljettavaksi

Moskovan Kreml. Kuva: Jorge Flascar/flickr

Moskovassa oikeus on määrännyt suljettavaksi SOVA-keskuksen, joka on yksi Venäjän johtavista uskonnonvapauden tilaa Venäjällä ja Venäjän valtaamalla Krimillä valvovista järjestöistä. Tämä antaa selvän käsityksen uskonnonvapauden asemasta nyky-Venäjällä: sitä ei enää ole, eikä edes oikeutta puhua siitä.

Sulkemisen syyksi ilmoitettiin näennäisesti se, että järjestö oli pitänyt tilaisuuksia Moskovan ulkopuolella. Kuitenkin kanteessa, jossa keskusta vaadittiin suljettavaksi, SOVA-keskuksen työtä kutsuttiin ”perustuslain ja valtion vastaiseksi” ja viime syksynä valtiojohtoisessa mediassa oli käyty sitä vastaan lokakampanja.

Keskus on silti jo ilmoittanut jatkavansa työtään. ”SOVA ei lakkaa valvomasta ja analysoimasta uskonnonvapauden tilaa huolimatta siitä, missä muodossa järjestömme jatkaa olemassaoloaan”, Olga Sibiryova SOVA-keskuksesta sanoi. ”Tämä ajanjakso päättyy ennemmin tai myöhemmin, mutta uskonnonvapauden tarve ei koskaan.”

”Vuosi vuodelta olemme nähneet uskonnonvapauden rapautuvan ja uskovien painostuksen kasvavan Venäjällä”, Olga Sibiryova kertoo. ”Tähän mennessä rajoituksilta ei ole välttynyt juuri mikään uskonnollinen ryhmä. On loogista, että viranomaiset ottivat seuraavan askeleen: painostus kohdistettiin heihin, jotka kertovat uskonnonvapauden rajoittamisesta ja uskovien syrjimisestä.”

SOVA-keskus aikoo valittaa päätöksestä, mutta koska päätös tehtiin poliittisella perusteella, on epätodennäköistä, että se kumottaisiin.

Poliittinen päätös

SOVA-keskuksen lakkauttamista vaati oikeusministeriö ja se oli seurausta Moskovan syyttäjänviraston määräämälle tutkinnalle. SOVA:n mukaan tutkinta suoritettiin ilman asiaankuuluvaa ilmoitusta.

Syyskuussa 2022 Venäjän valtionmediassa oli käyty SOVA-keskuksen vastaista lokakampanjaa. SOVA:n syytettiin kritisoivan ”perinteisiä arvoja” ja edistävän ”russofobiaa”. Sen jälkeen Venäjän veteraanien järjestön johtaja Ildar Rezyapov vaati yleistä syyttäjää tutkimaan SOVA:n toimintaa. Rezyapovin mukaan SOVA:n työ oli ”perustuslain ja valtion vastaista”.

SOVA-keskus perustettiin lokakuussa 2002. Viime vuosina se oli tarkkaillut erityisesti ihmisoikeusrikkomuksia, jotka olivat seurausta Venäjällä käyttöön otetuista ”ekstremismilaeista”.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan SOVA oli pitänyt kirjaa henkilöistä, joille oli määrätty sakkoja sodan vastustamisesta.

Venäjän vanhin ihmisoikeusjärjestö, Moskovan Helsinki-ryhmä, lakkautettiin tämän vuoden tammikuussa ja huhtikuun 27 järjestön tekemä valitus hylättiin.

SOVA-keskuksen lakkauttamisen myötä Venäjä liittyy Kiinan ja Pohjois-Korean kaltaisten valtioiden joukkoon, jotka eivät yritä edes kiistää tai salata uskonnonvapauden riistämistä kansaltaan.

Lähteet: Forum 18, Bitter Winter

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print