Your Cart

Venäjällä kaksi pappia oikeuteen: ”Olen pappi, oikeuteni on tuomita pahuus”

Pietarin Kresty-vankila, jossa isä Ioann on ollut vangittuna kesäkuun alusta lähtien. Kuva: Ninara/Visualhunt

Kaksi ortodoksipappia odottaa Venäjällä tulevia oikeudenkäyntejään, joihin he ovat päätymässä vastustettuaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. He voivat joutua vankilaan tai saada suuret sakot.

Isä Nikandr Pinchukin ensimmäinen oikeudenkäyntipäivä koittaa maanantaina 17. lokakuuta Jekaterinburgissa. Isä Ioann Kurmoyarovin oikeudenkäynti puolestaan jatkuu Pietarissa 14. marraskuuta. Hän on ollut pidätettynä jo kesäkuun alkupuolelta lähtien. He ovat ensimmäiset papiston jäsenet, jotka ovat joutuneet rikosoikeudelliseen vastuuseen kannanottojensa vuoksi. Tähän mennessä rangaistuja papiston jäseniä on syytetty vain hallinnollisista rikkeistä, joista rangaistukset ovat pienempiä.

Molemmat miehet ovat pappismunkkeja ja kuuluvat Venäjän ortodoksisen ulkomaankirkon haaraan, joka ei liittynyt Moskovan patriarkaattiin yhdessä muun Venäjän ortodoksisen ulkomaankirkon kanssa vuonna 2007.

Syytteet

Isä Nikandr Pinchuk. Kuva: Forum 18, CC BY-NC-ND 4.0

Isä Ioannia syytetään rikoslain artiklan 207.3 rikkomisesta: ”Uskottavien lausuntojen asuun puettujen, tietoisesti valheellisten tietojen, julkinen levittäminen Venäjän federaation asevoimien käytöstä Venäjän federaation ja sen kansalaisten etujen puolustamiseksi, kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden säilyttämiseksi.”

Isä Ioann oli julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa hän kritisoi Moskovan patriarkaatin tukea sodalle. Videolla hän antoi ymmärtää, että ”hyökkääjät” eivät pääse taivaaseen ja sanoo: ”Jokainen tämän hyökkäyksen tuomitseminen, tämän Ukrainan sodan, on hengellinen asia. Kaikkien kristittyjen tulisi periaatteesta tehdä niin.”

Isä Ioann on ollut pidätettynä Pietarin Kresty 2 -vankilassa kesäkuun alkupuolelta lähtien ja pysyy vangittuna oikeudenkäyntinsä loppuun saakka.

Isä Nikandrin syytteet perustuvat uuden rikoslain artiklaan 280.3: ”Julkiset teot, joiden myötä pyritään mustamaalaamaan Venäjän federaation asevoimien toimintaa, joilla se suojelee Venäjän federaation ja sen kansalaisten etuja ja ylläpitää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta.”

Isä Nikandr oli kirjoittanut VKontakte-sivullaan, kuinka ”he, joiden tulisi saarnata kymmenen käskyn toteuttamisen puolesta, itse rikkovat niitä vastaan”, ja kuinka ”Venäjän viranomaisten joukossa on demoneja ja antikristuksia”. Hän on saanut pysyä vapaana.

Rohkeita kannanottoja

YouTube-videonsa alkupuolella isä Ioann sanoo: ”’Autuaita ovat rauhantekijät’ – ’rauhantekijät’, huomaatteko ongelman? Hyökkäykseen syyllistyneitä ei nähdä taivaassa.” Myöhemmin hän puhuu heille, joiden mielestä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on oikeutettu: ”Olette itse valinneet tämän helvetin. Koko maailma näkee teidät hyökkääjinä, te hyökkäätte ja tuhoatte naapurimaan siviilejä, jotka eivät odottaneet sitä, jotka eivät halua teitä, ja joiden pitäisi päättää itse omasta kohtalostaan.”

Useilla muilla hänen julkaisemillaan videoilla puhutaan samoin. ”Tuskallisinta on, että meidän armeijamme, Venäjän armeija, syyllistyy rikoksiin. Rakas maani käyttäytyy täysin epäkristillisellä, epäinhimillisellä tavalla, syyllistyen itse asiassa samoihin tekoihin kuin natsi-Saksa 1930 ja 1940-luvuilla.”

Isä Nikandr sanoo: ”Haluan täsmentää, että he yrittävät vaientaa minut siksi, että en hyväksy ’erityisoperaatiota’. En kuitenkaan ole tehnyt rikosta, enkä myönnä syyllisyyttäni. Olen pappi, ja minun oikeuteni on tuomita pahuus, huolimatta siitä kuka siihen syyllistyy ja missä poliittisessa tilanteessa se tapahtuu.”

Kiitos Jumalalle näiden pappien rohkeudesta. Antakoon Herra heille ja heidän edustajilleen oikeudenkäynteihin rohkeutta ja viisautta puhua oikeat sanat oikeaan aikaan.

Lähde: Forum 18

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print