Kiinalaisen Cheng Jien kasvot ovat tutut monille suomalaisille uskoville, etenkin heille, jotka ovat lähettäneet tervehdyksiä uskonsa tähden vangituille, sillä Cheng Jie, tai ”Ester”, on yksi heistä. Emme aina saa tietää, saivatko vangit heille lähetettyjä tervehdyksiä, mutta Ester sai, ja tässä hän kertoo, mitä ne merkitsivät hänelle ja koko perheelle.
Joka vuosi poliisit kutsuivat päiväkodin johtajana työskennelleen Esterin tapaamiseen, jossa he varoittivat tätä puhumasta kristinuskosta johtamassaan kristillisessä Hualin-päiväkodissa. Ester tiesi, totta kai, että uskonnon opettaminen alaikäisille oli laitonta, joten hän kuunteli viranomaisten varoituksia nöyrästi, mutta ei luvannut noudattaa niitä.
Kun poliisit soittivat hänelle helmikuun 18. päivänä vuonna 2014, Ester ei ollut erityisen huolissaan, vaikka hänen miehensä Du Hongbo oli kerran sanonut, että hänet luultavasti pidätettäisiin jossain vaiheessa. ”Mieheni oli valmis siihen”, Ester selittää.
Du Hongbo oli ollut kokoaikainen kristillisen työn tekijä yli 15 vuoden ajan. Hän oli luopunut lupaavasta urastaan lääketieteen alalla keskittyäkseen evankelioimaan yliopisto-opiskelijoita. Koko heidän avioliittonsa ajan pariskunta oli joutunut muuttamaan noin kerran vuodessa, aina kun vuokraisäntä sai tietää, että he isännöivät kotiseurakunnan tapaamisia kodissaan.
Tuona helmikuun päivänä poliisit eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita Esterin miehestä, joka oli sinä päivänä avustamassa kotiseurakuntaa toisessa kaupungissa. Sen sijaan he pidättivät Esterin. Tajuttuaan, mitä oli tapahtumassa, hän hätääntyi ja pohti ääneen, kuka noutaisi heidän lapsensa koulusta. ”No, joku seurakunnastanne huolehtii siitä”, poliisi totesi hänelle.
Esteriä syytettiin laittomasta liiketoiminnasta ja hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan. Pariskunta arvelee nyt, että viranomaiset halusivat rangaista heitä kotiseurakuntatyöstään. “Koska mieheni ei ollut palkkatyössä, he eivät keksineet, mistä tuomita hänet, joten he valitsivat minut”, Ester arvelee.
Mies hoiti yksin heidän kahta tuolloin taaperoikäistä poikaansa Esterin ollessa vankilassa. Esteriä pelotti, että pojat eivät muistaisi häntä enää, kun hän lopulta vapautuisi, mutta hän vältteli myös katsomasta heidän kuviaan. ”Niistä tuli minulle niin surullinen olo”, hän sanoo.
Heidän noin 30-jäseninen seurakuntansa huolehti perheestä. He tarjosivat lastenhoitoapua ja antoivat rahaa asianajajaan. Rukousrinki rukoili heidän puolestaan ympäri vuorokauden, ja he tukivat Esterin miestä, kun tällä oli vaikeaa.
”Ne kaksi vuotta olivat niin vaikeita”, Du Hongbo sanoo, ”mutta Jumalan armo ympäröi minua”.
Vankilassa
Ensimmäisinä vankeuskuukausina Ester oli hyvin huolissaan lapsistaan. Päivät olivat pitkiä, ruoka oli huonoa, ja hänen oli peseydyttävä kylmällä vedellä, myös talvisin. Hän teki töitä kahdeksan tuntia päivässä ommellen koristeita vaatteisiin. Jos hän ei saavuttanut työtavoitettaan, hänen oli tehtävä töitä pidempään. Hänellä on vieläkin olkapääkipuja pakkotyönsä seurauksena.
Elämä ei ollut sen helpompaa silloinkaan, kun töitä ei ollut. Viranomaiset sijoittivat hänet pahimpien rikollisten joukkoon – huumekauppiaiden ja murhaajien. Kun hän kysyi, miksi, vankilaviranomaiset sanoivat tietävänsä, että hän selviytyisi siitä, koska hän oli kristitty.
Esterille ei sallittu Raamattua, mutta oltuaan puoli vuotta vankilassa, hän kuuli vangista, jolla oli Raamattu. Tuo vanki ei ollut kristitty, joten Ester sai neuvoteltua vaihtokaupan hänen kanssaan.
Esterin sellitoveri oli karski nainen, joka oli vangittu huumeiden salakuljetuksesta. Aluksi Ester pelkäsi häntä, mutta mitä enemmän hän auttoi naista, joka pakotettiin pitämään painavia nilkkakahleita ja tarvitsi siten apua pukeutumisessaan, sitä enemmän naisen sydän pehmeni. Eräänä yönä, kun sellitoveri ei saanut unta, hän pyysi Esteriä lukemaan hänelle Raamattua. Pian Ester luki naiselle Raamattua joka yö. Jonkin ajan kuluttua nainen halusi tietää enemmän kristinuskosta, ja Ester kertoi hänelle evankeliumin. Sellitoveri tuli uskoon. Vähän ajan päästä nainen siirrettiin toiseen selliin, ja Ester menetti yhteyden häneen.
Toiset vangit olivat vaikuttuneita rakkaudesta, jota Esterin aviomies osoitti tälle. He huomasivat, ettei mies koskaan laiminlyönyt rahan lähettämistä Esterin tilille vankilaan, toisin kuin heistä monien miehet, jotka unohtivat heidät tyystin. Ester kertoi heille kristillisestä avioliitosta, ja pystyi siten evankelioimaan heitä.
Ester ei nähnyt miestään yli vuoteen. He kirjoittivat toisilleen, mutta kaikki kirjeet kulkivat sensuurin läpi, ja usein niiden perilletulo kesti kuukauden.
Pian Esterille alkoi tulvia kirjeitä eri puolilta maailmaa, ja monet niistä oli kirjoitettu englanniksi. ”Emme me osaa lukea näitä”, vankilaviranomaiset valittivat Esterille. ”Sinä haaskaat aikaamme. Sano noille ihmisille, etteivät enää kirjoita.”
”Sain valtavasti voimaa tietäessäni, että niin monet veljet ja siskot rukoilivat puolestani”, Ester sanoi. ”Kiitos rukouksistanne! Perheemme tunsi rakkautenne.”
Kun Ester vapautui vankilasta 17. helmikuuta vuonna 2016, hänen tuolloin 3-vuotias nuorin poikansa ei tiennyt kuka hän oli, ja kutsui äitiään ”tädiksi”. Pojalta vei useita kuukausia tottua häneen.
Vaikka Esterin vankeus oli rankka koettelemus koko perheelle, heidän uskonsa pysyi vahvana, ja nyt hän näkee, miten heidän kärsimyksensä edisti Jumalan suunnitelmaa. ”Kiinassa kukaan ei voi mennä vankilaan evankelioimaan vankeja”, hän kertoo. ”Rukoile, että Jumala voi käyttää kristittyjä vankeja työssään.”
