Kaikki muuttui, kun pohjoiskorealaisen miehen sukulaiset tarjosivat hänelle Raamattua luettavaksi.
Vuosia sitten Byung-woo matkusti kotoaan Pohjois-Koreasta sukulaistensa luo Kiinaan. Siellä ollessaan hänen Kiinan maanalaiseen seurakuntaan kuuluvat sukulaisensa tarjosivat hänelle Raamattua luettavaksi. Byung-woo kieltäytyi. Sukulaiset paastosivat ja rukoilivat kaksi päivää hänen mielenmuutoksensa puolesta. Se kummastutti Byung-woota vielä enemmän kuin alkuperäinen ehdotus Raamatun lukemisesta.
Lopulta uteliaisuus voitti, ja hän myös halusi miellyttää sukulaisiaan. Byung-woo tarjoutui vilkaisemaan, mitä kirja pitäisi sisällään. Mitä enemmän hän luki, sitä enemmän hänellä oli kysymyksiä sukulaisilleen. Hänen saamansa Raamattu oli kirjoitettu Etelä-Koreassa käytetyllä murteella. Etelä- ja Pohjois-Korean murteet eroavat toisistaan noin 40 prosenttia. Siitä huolimatta ne kohdat, jotka hän kykeni ymmärtämään, kiehtoivat häntä.
Nähdessään Byung-woon kiinnostuksen, sukulaiset ottivat hänet mukaansa kotiseurakuntaan. Seurakuntalaiset selittivät hänelle, miten kovasti Pohjois-Korea tarvitsee evankeliumia, ja yllyttivät häntä perustamaan sinne maanalaisen seurakunnan. He olivat omalta puoleltaan valmiita huolehtimaan Byung-woon toimeentulosta, lähettämään hänelle ruokaa ja rahaa, Raamattuja jaettavaksi, ja polkupyörän, jonka avulla hän voisi käydä evankelioimassa.
Ehdotus pelotti Byung-woota. Raamatun omistaminen on äärimmäisen vaarallista Pohjois-Koreassa, saati jos niitä on useampia. Muutaman sivunkin löytyminen tietäisi passitusta keskitysleirille, joten pohjoiskorealaiset uskovat opettelevat Raamatun kohtia usein ulkoa, voidakseen ”omistaa” sen turvallisesti.
Peloissaan Byung-woo kieltäytyi ottamasta Raamattuja mukaansa ja palasi Pohjois-Koreaan. Siellä hän kertoi vaimolleen Kiinassa lukemastaan Raamatusta, ja siitä, miten se oli koskettanut häntä. Byung-woon yllätykseksi vaimo ilmoitti haluavansa myös lukea Raamattua.
Hän rakasti vaimoaan ja halusi tämänkin kuulevan Jeesuksesta, kuten hän itse oli kuullut. Byung-woo päätti siksi palata Kiinaan noutamaan Raamatun, ja vaarantaa sitten henkensä salakuljettamalla tuon kallisarvoisen kirjan takaisin Pohjois-Koreaan. Kiinassa ilahtuneet sukulaiset antoivat hänelle Raamatun ja hieman rahaa. Sen jälkeen Byung-woo palasi Pohjois-Koreaan ja kokosi yhteen joitakin sukulaisia, joille hän kertoi Jeesuksesta.
Byung-woon sukulaiset halusivat kuulla lisää. He lukivat Raamattua vuoron perään, ja vaikka he eivät aina ymmärtäneet siinä käytettyä murretta, he sanoivat Raamatun sanojen tuovan heille rauhaa.
Sukulaistensa reaktiosta rohkaistuneena Byung-woo omisti elämänsä Herralle ja ryhtyi varovaisesti evankelioimaan muita pohjoiskorealaisia.
Jos hän kuuli jonkun aikovan matkustaa Kiinaan, hän kehotti heitä vierailemaan siellä kirkossa. Kun he sitten palasivat Pohjois-Koreaan, Byung-woo kysyi heiltä, miten matka oli mennyt. Jos he olivat käyneet kirkossa ja heillä oli siitä myönteinen kokemus, hän keskusteli heidän kanssaan evankeliumista ja opetti heitä.
Aikaa myöten Byung-woolle selvisi, että jotkut hänen naapureistaan olivat myös maanalaisia kristittyjä. Tämä tieto kannusti häntä ja teki hänestä rohkeamman, mutta hän tajusi myös, että hänen henkensä on Pohjois-Koreassa sitä suuremmassa vaarassa, mitä useampi saa tietää hänen uskostaan.
Lopulta Byung-woo loikkasi Etelä-Koreaan, jossa hän kuuli Marttyyrien Äänestä. Nyt hän opiskelee pohjoiskorealaisille loikkareille perustetussa, Suomenkin Marttyyrien Äänen tukemassa, ”maanalaisessa yliopistossa” Raamattua Pohjois-Korean murteella. Käännös on sama, jota Marttyyrien Ääni toimittaa Pohjois-Koreaan.
Byung-woon tavoin monet pohjoiskorealaiset lukevat nyt Jumalan sanaa ja löytävät uskon Jeesukseen, vaikka he tietävät, mitä päätöksestä voi seurata.
