Your Cart

Pakistanissa kristitty nainen tuomittu kuolemaan jumalanpilkasta

25.9.2024
Pakistanilainen uskonsa tähden vainottu kristitty nainen
Shagufta Kiran on jo ollut yli kolme vuotta vangittuna, ja pitkä taival on vielä edessä.

Neljän lapsen äiti, Shagufta Kiran, on ollut pidätettynä jumalanpilkasta syytettynä jo yli kolme vuotta. Nyt, keskiviikkona 18. syyskuuta, hänet tuomittiin kuolemaan.

Sairaanhoitajana työskennellyt Shagufta kuului kristittyjen opettajien ja saarnaajien yhteiseen Whatsapp-ryhmään nimeltä ”Puhdasta keskustelua”.

Vuonna 2020 ääri-islamilaiseen ryhmään kuuluvia muslimeja soluttautui ryhmään. He ryhtyivät keräämään ”herjaavaksi” katsomaansa materiaalia. Sen jälkeen, syyskuussa 2020, he luovuttivat keräämänsä tiedot tiedusteluministeriön verkkorikollisuusyksikölle.

Aamuneljältä heinäkuun 29. päivänä, vuonna 2021, tiedustelupalvelun aseistautuneet agentit tekivät Shaguftan perheen Islamabadissa sijaitsevaan kotiin ratsian. Tuolloin 37-vuotias Shagufta ja hänen kaksi nuorinta poikaansa, silloin 10- ja 12-vuotiaat, pidätettiin jumalanpilkasta syytettyinä. Shaguftan mies, Rafique Masih, ei ollut paikalla. Shaguftan väitettiin jakaneen Whatsapp-ryhmään herjaavaa materiaalia.

Pidätyksen yhteydessä agentit takavarikoivat kodista puhelimet, tietokoneet ja muita esineitä.

Shagufta ja pojat vietiin poliisiasemalle, mutta pojat vapautettiin myöhemmin.

Aviomies ja lapset ovat joutuneet pakenemaan kodistaan ja vaihtamaan asuinpaikkaansa usein. Lasten koulunkäynti on sen vuoksi kärsinyt. Kahden nuoremman pojan lisäksi perheeseen kuuluu iältään nyt 18-vuotias poika ja 21-vuotias tytär.

Pidätyksen jälkeen oikeudenkäyntejä lykättiin toistuvasti.

Shaguftan asianajaja Rana Abdul Hameed kertoo Shaguftan olevan rohkea nainen, joka on pysynyt oikeudenkäynnin aikana vahvana.

”Tapasin hänet sen jälkeen, kun tuomari julisti tuomion ja voin kertoa, että hän on hyvin toiveikas ylemmissä oikeusasteissa tulevien oikeudenkäyntien suhteen”, hän sanoi. ”Hän kuitenkin kaipaa kovasti perhettään ja haluaa päästä heidän luokseen mahdollisimman pian.”

Hameed sanoi valittavansa tuomiosta hovioikeuteen heti, kun oikeus antaa päätöksensä kirjallisena. Hän ei ollut yllättynyt tuomiosta, sillä hänen mukaansa 99 prosenttia jumalanpilkkalain 295C nojalla syytetyistä todetaan alimmissa oikeusasteissa syyllisiksi islamistien painostuksen vuoksi. Kyseisen lainkohdan rikkomisesta ainoa mahdollinen tuomio on kuolemantuomio.

”Kun tarkastelee kaikkia 295C-tapauksia, käräjäoikeuksilla on tapana tuomita syytetty, vaikka todisteet olisivatkin hyvin heikkoja”, Hameed sanoi. ”Se johtuu äärimuslimien uhkailusta ja mellakoiden pelosta. Jos käy läpi kaikki 295C-tapaukset voi todeta, että ylemmät oikeusasteet ovat kumonneet kaikki sillä perusteella annetut tuomiot.”

Tunnetuin näistä on varmasti Asia Bibi, kristitty äiti hänkin. Hänetkin tuomittiin jumalanpilkasta kuolemaan. Taistelu hänen vapautensa puolesta kesti kaikkiaan kymmenen vuotta, joista kahdeksan hän vietti kuolemaan tuomittuna. Se vaati kansainvälisiä ponnistuksia ja myös kahden ihmisen hengen: vähemmistöministeri Shahbaz Bhatti ja Punjabin kuvernööri Salman Taseer murhattiin hänen tukemisensa vuoksi. Vapauduttuaan Asian, hänen miehensä ja tytärtensä oli paettava maasta.

Rukoile, että Jumala pitää Shaguftan vahvana tulevina päivinä, viisautta hänen asianajajalleen, ja että Shaguftan kohdalla vapaus koittaisi aikaisemmin kuin Asia Bibillä!

Shagufta on ylläpitämällämme uskonsa tähden vangittujen osoitelistalla, ja hänelle voi kirjoittaa oheiseen osoitteeseen. Tervehdykset ovat nyt varmasti enemmän kuin tarpeen! Postimaksu Pakistaniin on 2,75 euroa.

Lähteet: Morning Star News, Marttyyrien Ääni, Church in Chains

Marttyyrien Äänen työ Pakistanissa:

  • Kristittyjen tiilentekijäkylien lasten koulujen tuki.
  • Ompelukoulu naisille, tämä on erityinen VOM Siskot -projektimme. Puolen vuoden kurssin jälkeen valmistuvat naiset saavat oman ompelukoneen, Raamatun, ja usein kortin suomalaiselta työn tukijalta. Koulusta saamillaan opeilla ja omalla ompelukoneellaan he voivat aloittaa oman pienyrityksen perheensä elatukseksi.
  • Joidenkin tiiliorjaperheiden velkojen maksu ja varoja uuden elämän aloittamiseen.
  • Apua Pakistanista pakenemaan joutuneille ruokaan, lääkkeisiin, vuokraan.
  • Hätäapua väkivaltaisten hyökkäysten kohteiksi joutuneille kristityille.
    • Lahjoitusviite ompelukoululle 871 378
    • Yleinen Pakistan-lahjoitusviite 871 307
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print