Your Cart

Pakistanissa jälleen jumalanpilkkatapaus – kaksi nuorta syytettyinä

Syytetyistä nuorista vanhempi, 18-vuotias Adil. Kuva: Morning Star News

Pakistanissa on jälleen nostettu jumalanpilkkasyytteitä kristittyjä vastaan. Tällä kertaa sen uhreiksi ovat joutuneet kaksi nuorta, naapureina asuvat 18-vuotias Adil ja 14-vuotias Simon.

Vain joitakin päiviä sitten kerroimme kristitystä leskinaisesta, jota vastaan oli Pakistanissa nostettu jumalanpilkkasyytteet.

Viime torstaina, 18. toukokuuta, Babar Sandhu Masih oli lepäämässä lounaan jälkeen, kun hän kuuli Lahoressa sijaitsevan kotinsa ulkopuolelta meteliä.

Masih meni ulos katsomaan, mistä mekkala johtui. Kadulla oli hänen naapurinsa, Zahid Sohail, ammatiltaan poliisi, hakkaamassa Masihin poikaa ja toista kristittyä poikaa. Masihin 18-vuotias poika, Adil, ja lähellä asuva 14-vuotias Simon Nadeem Masih, olivat olleet juttelemassa kadulla, kun Sohail syytti heitä jumalanpilkasta.

”Sohail väitti aluksi, että hän oli kulkemassa poikien ohi, kun hän kuuli heidän puhuvan epäkunnioittavasti profeetta Muhammedista ja sitten nauravan puheilleen”, Masih kertoi. ”Hän alkoi hakata Simonia, ja kun Adil yritti pelastaa ystävänsä, Sohail hakkasi häntäkin.”

Autokorjaamolla työkseen autoja maalaava Masih kertoi naapureiden alkaneen pian kokoontua paikalle, ja Sohail toisti syytöksensä.

”Molemmat pojat kiistivät oikopäätä Sohailin väitteet ja kertoivat, että he eivät olleet sanoneet mitään muslimien profeettaan liittyvää”, Masih kertoi. ”Kun naapuruston vanhimmat pyysivät Sohailia tarkentamaan syytöksiään, hän ei osannut vastata ja poistui paikalta.”

Yllättävä pidätys ja perättömät syytteet

Kaikki luulivat asian olleen sillä selvä, joten perhe yllättyi, kun myöhemmin illalla poliisit saapuivat pidättämään Adilin. Myös Simon pidätettiin. Heille kerrottiin, että Sohail oli tehnyt heistä rikosilmoituksen jumalanpilkkaan syyllistymisestä.

”Olimme järkyttyneitä saadessamme tietää, mitä rikosilmoitukseen oli kirjattu. Sohail väitti, että Simon oli nimittänyt koiranpentua ’Muhammad Aliksi’ ja molempien poikien vitsailleen sitten siitä”, Masih sanoi.

Heitä syytettiin jumalanpilkkalain 295-C nojalla, josta rangaistus on kuolemantuomio. Muhammad Ali on Pakistanissa yleinen nimi. Nimen ensimmäinen osa viittaa islamin profeettaan ja toinen osa Hazrat Aliin, Muhammedin vävyyn ja neljänteen kalifiin.

Masih sanoo syytteiden olevan ”täysin perusteettomia”, sillä Sohail ei ollut maininnut koiranpennusta mitään ensimmäisiä kertoja asiasta puhuessaan.

”Meidän kadullamme kenelläkään ei ole koiria, eikä kadulla myöskään ollut koiranpentua, kun tämä tapahtui”, hän sanoi. ”Sohail kyhäsi valheelliset syytökset poikiamme vastaan epäonnistuttuaan vakuuttamaan paikalliset asukkaat aiemmilla syytöksillään.”

”Kuinka kauan lapsemme kärsivät?”

Masih kertoi, että hänen vaimonsa on sydänsairas ja käynyt läpi kaksi sydänkohtausta.

”Hän ei tiedä vielä, että Adil on pidätetty niin vakavasta rikoksesta syytettynä, enkä tiedä, kuinka pitkään voin salata tämän tiedon häneltä”, Masih kertoi. ”Hän tulee musertumaan.”

”Pystyin tapaamaan Adilin lyhyesti pidätystä seuraavana päivänä, kun poliisit toivat hänet vangitsemisoikeudenkäyntiin”, Masih sanoo. ”Molemmat pojat olivat poissa tolaltaan ja peloissaan, eivätkä vieläkään ymmärtäneet, miksi Sohail oli järjestänyt heidät pidätettäviksi.”

Samassa naapurustossa asuu ainakin 500 kristittyä perhettä, eikä kristittyjen ja muslimien välillä ole ollut ongelmia moniin vuosiin.

”Sohail ei ole hyvässä maineessa asuinalueellamme, ja sen vuoksi paikalliset eivät ottaneet hänen syytöksiään todesta”, Masih selittää. ”Musliminaapurimme ovat tunteneet meidät vuosien ajan ja he tietävät, että emme tekisi mitään, mikä loukkaisi heidän uskonnollisia tunteitaan.”

”Nyt emme tiedä, kuinka kauan lapsemme joutuvat kärsimään vankilassa tämän valheellisen syytöksen vuoksi – tämä on puhdasta vääryyttä”, Masih sanoi.

Uskonnollisia vähemmistöjä puolustava Pakistan Center for Law and Justice auttaa perheitä hankkimaan oikeusapua lapsilleen, järjestön edustaja Napolean Qayyum kertoo.

”Pojista tehty rikosilmoitus löyhkää vilpilliseltä, silti poliisit tavanomaiseen tapaan kiirehtivät pidättämään pojat”, Qayyum sanoo. ”Toivomme, että pojat vapautetaan pian takuita vastaan.”

Lähde: Morning Star News

”Pakistanin kristityt jumalanpilkkalain puristuksessa, OSA 1”

Pakistanissa on ankara jumalanpilkkaa koskeva lainsäädäntö. Jumalanpilkasta voidaan langettaa elinkautinen vankeusrangaistus tai jopa kuolemantuomio. Aiheesta keskustelemassa pakistanilaissyntyinen Sabih Ul Masih ja toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen. Toimittajana on Sari Palomäki.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print