Your Cart

Pakistanin viranomaiset: ”Suojelemme vähemmistöjen oikeuksia”

17.1.2024
Kristitty perhe pakenee väkivaltaisen muslimijoukon hyökättyä heidän kristittyjen asuttamaan kaupunginosaansa.

Toistuva väkivalta uskonnollisia vähemmistöjä vastaan Pakistanissa asettaa kyseenalaiseksi Pakistanin viranomaisten tammikuun 8. päivänä antaman lausunnon, jonka mukaan Pakistan kannattaa uskonnonvapautta ja suojelee vähemmistöuskontoja.

Tammikuun 4. päivä Yhdysvaltain ulkoministeriö lisäsi Pakistanin ”Erityisen huolestuttavien maiden” joukkoon uskonnonvapauteen liittyen. Tällaisiksi maiksi Yhdysvallat on nimittänyt myös Myanmarin, Kiinan ja Iranin. Kategoriaan päätyvät maat, jotka ovat “suorittaneet tai sietäneet erityisen vakavia uskonnonvapauden loukkauksia”. Pakistania vaadittiin tekemään lopun väkivaltaisille hyökkäyksille, hyökkäyksille uskonnollisia vähemmistöjä vastaan ja pitkille vankeustuomioille mielipiteen ilmaisun vuoksi.

Vastauksena tähän Pakistanin ulkoministeriö julkaisi lausunnon, jossa oltiin tyrmistyneitä maan lisäämisestä tällaiseen kategoriaan. Pakistanin ulkoministeriön näkemys on, että maa päätyi listalle “puolueellisen ja mielivaltaisen arvion perusteella”, joka on ”irrallaan ruohonjuuritason todellisuudesta”.

”Pakistan on moniarvoinen maa, jolla on rikas perintö uskontojen välisestä harmoniasta”, ministeriön lausunnossa väitettiin. ”Pakistan on tehnyt laaja-alaisia toimia edistääkseen uskonnonvapautta ja suojellakseen uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia.”

Uskonnonvapauden puolustajat näkevät toisin

Työkaveri lavasti Asif Pervaizin (kuvassa oikealla) syylliseksi jumalanpilkkaan. Hän on ollut vangittuna vuodesta 2013 lähtien, ja vuonna 2020 hänet tuomittiin kuolemaan. Siitä tehdyn valituksen käsittelyä on lykätty kerta toisensa jälkeen. Kuva: Morning Star News

Kokenut seurakunnan johtaja ja tunnettu ihmisoikeusaktivisti kuitenkin huomautti jatkuvista väärinkäytöksistä, jotka osoittavat, että Pakistan ei ole turvallinen paikka uskonnollisille vähemmistöille.

”Jaranwalassa tapahtunut hyökkäys kristittyjä vastaan poliisien katsellessa vierestä, osavaltion hallinnon kieltäytyminen tutkimasta tapahtunutta ja vetämästä velvollisuutensa hyljänneitä viranomaisia vastuuseen, ovat jo pelkästään syytös hallitusta vastaan”, piispa Azad Marshall, Pakistankin kirkon johtaja, sanoo.

Moskeijan johtajien yllyttämät muslimit polttivat 16. elokuuta 20 kirkkoja ja tuhosivat kristittyjen koteja ja kauppoja Jaranwalassa sen jälkeen, kun muslimit olivat lavastaneet kaksi kristittyä syyllisiksi jumalanpilkkaan.

”Hallitus on myös epäonnistunut alaikäisten kristittyjen ja hindutyttöjen pakkokäännytysten ja pakkoavioliittojen kriminalisoinnissa”, hän sanoi. ”Meitä piinaa jatkuva pelko alaikäisten tytärtemme joutumisesta muslimimiesten sieppaamiksi, silti ei ole merkkiäkään siitä, että viranomaiset yrittäisivät estää tätä lapsiin kohdistuvaa barbaarisuutta.”

Marshall kertoi toivovansa, että helmikuun 8. päivänä pidettävät parlamenttivaalit johtaisivat uuteen hallitukseen, joka ottaisi tosissaan uskonnollisten vähemmistöjen kohtaamat ongelmat.

”Me toivomme ja rukoilemme hallintoa, joka ei ainoastaan kuulisi ongelmiamme, vaan myös toimisi ratkaistakseen ne”, hän lisäsi.

Samson Salamat johtaa Rwadari Tehreek -nimistä tasa-arvoon pyrkivää järjestöä ja on samaa mieltä Marshallin kanssa.

”Nähtävissä on selviä merkkejä siitä, että uskonnonvapaus on kutistunut Pakistanissa merkittävästi. Se on tehnyt uskonnollisten vähemmistöjen elämästä vaikeaa, ja arvaamatonta heidän turvallisuutensa kannalta”, hän sanoi.

”Jos hallinto on vakavissaan Pakistanin imagon parantamisesta, sen pitäisi tehdä perustuslaillisia muutoksia varmistaakseen, että uskonnolliset vähemmistöt ovat Pakistanissa tasa-arvoisia kansalaisia lain kirjaimen ja hengen mukaan. Pitäisi myös käydä parlamentaarista keskustelua jumalanpilkkalain väärinkäytösten lopettamiseksi, muodostaa strategia uskontoon perustuvien hyökkäysten estämiseksi, osoittaa nollatoleranssia vihapuheelle ja taistella tehokkaasti ekstremistisiä tahoja vastaan.”

Lähteet: Christian Daily International, Morning Star News

Pakistan – Pimeässä laaksossa vaeltamassa

Pakistanissa pelkkä syytös jumalanpilkasta voi suistaa perheen pysyvästi raiteiltaan. Syytöksen uhri kärsii vankilassa, ja sen ulkopuolella hänen rakkaansa joutuvat pakenemaan ja piileskelemään. Tämän joutuivat kokemaan myös Asif ja Marilyn lapsineen.

Lue lisää »

Muistakaa vankeja… Iran ja Pakistan

Äskettäin sekä Iranista että Pakistanista on saapunut uutisia useiden syytettyjen ja tuomittujen kristittyjen tilanteista. Iran – Tuomioita, kutsu vankilaan Kolme kristinuskoon kääntynyttä iranilaista on tuomittu äskettäisen lakimuutoksen nojalla maksimirangaistukseen, viideksi

Lue lisää »

”Rakkaus ajaa auttamaan vainottuja” – Radio Patmos

Summen ja Kiran ovat nuoria naisia Pakistanissa, jotka tekevät uutterasti työtä auttaen vainottuja kristittyjä tiilentekijäkylissä. Tässä Sari Palomäen tekemässä haastattelussa he kertovat työstään tällä vaikealla työsaralla. Ohjelman voi myöhemmin kuunnella

”Mistä toivo Pakistanin tiilentekijälapsille?” – Radio Patmos

Sadattuhannet perheet Pakistanissa ovat sukupolvien ajan kärsineet orjatyöstä tiilitehtaiden säälimättömässä otteessa. Lapsityö kukoistaa tässä armottomassa ympäristössä. Maan tiilitehdastyöläiset raatavat päivästä toiseen vailla toivoa tehtaiden piippujen varjoissa. Mistä löytyy toivo Pakistanin

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print