Your Cart

Pakistanin kristityt: ”Herra, kuinka kauan vielä?”

31.5.2024

Aiemmin tällä viikolla kerroimme Sargodhan tapahtumista, missä väkijoukko hakkasi iäkkään kristityn miehen kriittiseen tilaan, tuhosi hänen kotinsa ja kenkätehtaansa, ja jolla nyt on vastassaan jumalanpilkkasyytteet. Kaikki tämä kateuden tähden. Naapuri ei voinut hyväksyä, että hänen silmissään vähempiarvoinen kristitty menestyy paremmin kuin hän.

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa Pakistanin kristittyjä äskettäin kohdannut vääryys.

Saima Bibi

Saima Bibi on 24-vuotias kahden lapsen äiti. Hän teki töitä yhdessä miehensä, Shahzad Masihin, kanssa kahdelle muslimimaanomistajalle. Huhtikuussa, ramadanin kolmantena päivänä, he saivat vieraita. Saima oli keittämässä heille teetä, kun toinen maanomistajista, Muhammad Mustafa, tuli paikalle ja alkoi moittia heitä siitä, että he eivät olleet silppuamassa rehua karjalle. Shahzad nousi välittömästi töihin, mutta Mustafalle se ei riittänyt.

Hän tarttui Saimaa hiuksista ja työnsi hänet kohti silppuria. Saima horjahti käynnissä olleeseen silppuriin, mikä leikkasi häneltä korvan, suurimman osan päänahasta ja vahingoitti hänen silmäänsä. Saiman tuskanhuudot toivat kyläläiset ja toisen maanomistajan, Muhammad Imranin, paikalle. Hän lähti viemään Saimaa sairaalaan Mustafan luikkiessa pakoon.

Imran uhkasi heitä vakavilla seurauksilla, jos he kertovat sairaalassa, mitä tapahtui. Saima toipuu sairaalassa, mutta poliisit eivät ole suostuneet kirjaamaan tapauksesta rikosilmoitusta.

Shahid Masih

Shahid Masih, 35-vuotias kuuden lapsen isä, oli töissä muslimityönantajien maatilalla. Huhtikuussa tilalta varastettiin 12 vuohta. Poliisit eivät onnistuneet löytämään sen paremmin vuohia kuin syyllisiäkään, joten maanomistajat alkoivat syyttää varkaudesta Shahidia.

Shahid ei tietenkään voinut myöntää tekoa, jota hän ei ollut tehnyt, joten maanomistajat alkoivat kiduttaa häntä. Hänen vaimonsa, Sonia Shahid, kuuli miehensä tuskanhuudot ja ryntäsi paikalle. Siellä hän näki ainakin seitsemän miestä miehensä kimpussa. He raahasivat Shahidin ulos, hakkasivat häntä ja kaatoivat happoa hänen kurkkuunsa. Sonia yritti auttaa miestään, mutta sekä häntä että heidän lapsiaan pahoinpideltiin myös.

Miehet lakkasivat pahoinpitelemästä Shahidia vasta nähdessään hänen kuntonsa heikkenevän.

Sonia vei miehensä sairaalaan, missä hän kymmenen päivää myöhemmin menehtyi vammoihinsa.

Syytetyt sieppasivat Sonian isän, veljen ja veljenpojan, ja kiristivät ja uhkailivat heitä antamaan poliiseille väärän todistuksen. Soniaakin on uhkailtu ja häntä on yritetty lahjoa luopumaan rikosilmoituksesta. Hänelle tarjottiin noin 12 000 euroa, jos hän jättäisi asian sikseen. Sonia, hänen veljensä ja sisarensa mies ovat kuitenkin pysyneet kannassaan. Siitä huolimatta vaikutusvaltaisia maanomistajia ei ole pidätetty.

Shahid oli perheen ainoa elättäjä, ja nyt Sonia lapsineen on appensa avun varassa. Iäkäs appi tekee työtä päivätyöläisenä, päiväpalkkansa ollessa noin kaksi euroa.

Yasir Masih

Yasir Masih. Kuva: Morning Star News

Yasir Masih on 35-vuotias naimisissa oleva kadunlakaisija, halveksuttu työ, jota tekevät lähes yksinomaan kristityt.

Lauantaiaamuna 25. toukokuuta hän lähti töihin tavalliseen tapaan aamuviideltä. Muutama tunti myöhemmin hänen esimiehensä saapui heidän kotiinsa etsimään Yasiria, joka ei ollut saapunut hänelle osoitetulle työalueelleen.

Perhe lähti huolestuneena etsimään häntä ja löysi hänet lopulta kadulta tajuttomana, tuoliin kahlehdittuna ja yltä päältä ruhjeissa.

Tultuaan tajuihinsa Yasir kertoi, että hän oli ollut aloittamassa kadun lakaisua, kun kadun varrella asuva muslimi, Malik Khadim Hussain, oli vaatinut häntä välittömästi siivoamaan heidän kotiinsa. Se ei kuulunut Yasirin töihin, hän on kaupungin palkkaama kadunlakaisija, lakaisemaan yleisiä alueita, mutta hän oli ystävällisyyttään lakaissut Hussainin kodin edustankin. Nyt hän sanoi tekevänsä ensin palkkatyönsä ja tulevansa sitten siivoamaan Hussainin kodin edustan.

Kun Yasir sitten meni Hussainin kotiin, Hussain käski hänet katolle siivoamaan. Sinne kiivettyään Hussain, hänen poikansa ja kolme muuta miestä kävivät hänen kimppuunsa hakaten häntä rautaputkilla, potkien ja lyöden. Sitten he jättivät hänet tuoliin sidottuna paahtavaan kuumuuteen tuntikausiksi.

Miesten jätettyä hänet yksin Yasir onnistui yhä tuoliin sidottuna kierimään portaat alas ja ulos kadulle, missä hän menetti tajuntansa. Ohikulkija oli tunnistanut hänet ja ilmoitti perheelle, missä hän on. Tässä vaiheessa kello oli jo viisi iltapäivällä.

Malik Hussain ja kaksi muuta pidätettiin, mutta hänen poikansa ovat yhä pakosalla.

Lähde: Morning Star News

Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivaudessasi minua kurita!

Ole minulle armollinen, Herra, minä olen nääntynyt.

Paranna minut, Herra, tuska polttaa minun luissani ja mieltäni jäytää pelko.

Herra, kuinka kauan vielä?

Herra, käänny jo puoleeni ja pelasta minut, auta minua, osoita uskollisuutesi!

Kuoltuaan ei kukaan sinua ylistä, ei kukaan kiitä sinua tuonelassa.

Olen valittanut itseni uuvuksiin, yöt kaiket on vuoteeni itkusta märkä, leposijani kastunut kyynelistä.

Silmäni ovat surusta hämärtyneet, näköni on himmentynyt ahdinkoni tähden.

Väistykää luotani, te väärintekijät!

Herra on kuullut itkuni äänen.

Hän on kuullut hartaan pyyntöni ja vastaa rukoukseeni.

Häpeään joutuvat minun viholliseni!

Pelko valtaa heidät, he syöksyvät suin päin pakoon.

– Psalmi 6

Marttyyrien Äänen työ Pakistanissa:

  • Kristittyjen tiilentekijäkylien lasten koulujen tuki.
  • Ompelukoulu naisille, tämä on erityinen VOM Siskot -projektimme. Puolen vuoden kurssin jälkeen valmistuvat naiset saavat oman ompelukoneen, Raamatun, ja usein kortin suomalaiselta työn tukijalta. Koulusta saamillaan opeilla ja omalla ompelukoneellaan he voivat aloittaa oman pienyrityksen perheensä elatukseksi.
  • Joidenkin tiiliorjaperheiden velkojen maksu ja varoja uuden elämän aloittamiseen.
  • Apua Pakistanista pakenemaan joutuneille ruokaan, lääkkeisiin, vuokraan.
  • Tarvittaessa hätäapua väkivaltaisten hyökkäysten kohteiksi joutuneille kristityille.
    • Lahjoitusviite ompelukoululle 871 378
    • Yleinen Pakistan-lahjoitusviite 871 307

”Rakkaus ajaa auttamaan vainottuja” – Radio Patmos

Summen ja Kiran ovat nuoria naisia Pakistanissa, jotka tekevät uutterasti työtä auttaen vainottuja kristittyjä tiilentekijäkylissä. Tässä Sari Palomäen tekemässä haastattelussa he kertovat työstään tällä vaikealla työsaralla. Ohjelman voi myöhemmin kuunnella

”Mistä toivo Pakistanin tiilentekijälapsille?” – Radio Patmos

Sadattuhannet perheet Pakistanissa ovat sukupolvien ajan kärsineet orjatyöstä tiilitehtaiden säälimättömässä otteessa. Lapsityö kukoistaa tässä armottomassa ympäristössä. Maan tiilitehdastyöläiset raatavat päivästä toiseen vailla toivoa tehtaiden piippujen varjoissa. Mistä löytyy toivo Pakistanin

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print