Your Cart

Pakistanilainen siepattu tyttö palautettu, mutta perheen piina jatkuu

Kuva: Ivan Radic/Visualhunt

Vain 12-vuotias Maha siepattiin viime viikolla kotoaan. Sieppaajat olivat hänen naapurinsa Muhammad Akmal ja tämän äiti.

Viidestä lapsesta nuorimpana Maha jää kotiin, kun hänen veljensä lähtevät isän kanssa töihin tiilitehtaalle ja äiti siskojen kanssa kotiapulaisiksi. Naapurit tiesivät tämän ja käyttivät tilaisuutta hyväkseen.

Maanantaina 18. heinäkuuta, kun Akmal tiesi Mahan olevan yksin kotona, hän koputti äitinsä kanssa perheen ovea. Maha kysyi, kuka oven takana oli. Akmalin äiti vastasi olevansa naapuri, jonka Mahan äiti oli lähettänyt tuomaan hänelle jotakin. Mahan avatessa oven Akmalin äiti tarttui tyttöön ja työnsi hänet riksaan.

Maha kertoo: ”Se kävi niin nopeasti, enkä ymmärtänyt mitä tapahtuu. Akmalin äiti laittoi kätensä suuni eteen ja uhkasi minua sanoen: ’älä huuda tai tapamme veljesi’. En tiennyt mitä tehdä, pelkäsin veljieni puolesta, sillä rakastan heitä niin paljon.”

”Jonkin ajan kuluttua riksa pysähtyi paikkaan, jota en tunnistanut, ja minun käskettiin nousta kyydistä. He veivät minut taloon, jossa oli paikalla muutamia ihmisiä. Akmal käski minun painaa peukalonjälkeni joihinkin papereihin, enkä tiennyt, mitä ne olivat.”

”Myöhemmin hän sanoi minulle: ’Olen mennyt kanssasi naimisiin ja sinä olet minun vaimoni.’ Hän sanoi myös, että en ollut enää kristitty vaan muslimi.”

”En tiennyt mitä tehdä. Olin avuton ja aloin itkeä, sillä kaipasin vanhempiani, veljiäni ja siskojani. Minua pidettiin yhdessä huoneessa, enkä tiennyt edes talon sijaintia, sillä minua pidetiin sisällä enkä koskaan ollut yksin.”

”Minua pelotti. Itkin ja rukoilin vapautumiseni puolesta ja kaipasin takaisin kotiin.”

Mahan isä, Asif Masih, kertoo: ”Kun palasin kotiin enkä löytänyt Mahaa, aloimme etsiä kaikkialta. Sain tietää, että naapurimme Akmal oli siepannut hänet. Kerroin työnantajalleni, joka lupasi auttaa minua ja menimme yhdessä poliisiasemalle.”

”Poliisi kirjasi Akmalista rikosilmoituksen ja vakuutti minulle, että jos tyttäreni olisi Akmalin perheen hallussa, he löytäisivät hänet ja toisivat hänet takaisin.”

”Muutaman päivän kuluttua poliisit löysivät tyttäreni ja antoivat hänet takaisin minulle. Mutta he eivät tehneet Akmalille mitään, ja nyt hän uhkailee minua. Hän sanoo, että Maha on muslimi ja naimisissa hänen kanssaan, joten hän ei voi enää asua kanssamme.”

”Olen köyhä, enkä toivo muuta kuin oikeutta. Rukoile minun ja perheeni puolesta”, Asif Masih pyytää.

Lähde: CLAAS

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print