Your Cart

Pakistan – Ammuttuina, uhattuina, serkukset viimein turvassa!

Rajesh ja Nakaash ovat viimein turvassa.

Vuosi sitten tietoomme tuli kaksi uskovaa pakistanilaisserkusta, Rajesh ja Nakaash. Kun kuulimme heistä, he olivat jo maanneet eräässä kristillisessä sairaalassa toipumassa ampumavammoistaan useiden kuukausien ajan.

Maksoimme heidän hoitonsa sairaalassa ja lupasimme auttaa heitä lähtemään pois Pakistanista, sillä tappouhkauksia saaneina ja jumalanpilkkasyytöksillä uhattuina elämä Pakistanissa ei enää ollut mahdollista. Kerroimme heistä tuolloin Marttyyrien Ääni -lehdessä 5/2022.

Naapureiden vihaamia

Rajeshin ja Nakaashin isät ovat veljeksiä. Heidän perheensä asuivat samassa talossa enimmäkseen muslimien asuttamalla alueella, lähellä pääkaupunkia Islamabadia.

Perheet olivat tunteneet naapurustonsa vihan jo aiemmin, ainoastaan siksi, että he ovat kristittyjä.

Huolimatta siitä, mitä päivän askareisiin muuten kuului, iltaisin perheet kokoontuivat yhteen rukoilemaan ja laulamaan. Naapurissa asuvat muslimit eivät pitäneet siitä.

Viime vuoden toukokuussa he olivat jälleen talon katolla rukoilemassa, kun joku ampui heitä kohti. Laukaukset eivät onneksi osuneet keneenkään, mutta se säikäytti heidät kaikki. Yhteisistä rukouksista he eivät silti luopuneet.

Laboratorioteknikoksi opiskelemassa olleen, tuolloin 22-vuotiaan Rajeshin, oli aika mennä naimisiin. Talon katolle oltiin sitä varten rakentamassa yhtä lisäkerrosta, missä Rajesh asuisi vaimonsa kanssa. Vaatekaupan myyjänä työskennellyt Nakaash auttoi serkkuaan rakennustöissä.

Musliminaapurit valittivat rakentamisesta aiheutuvasta melusta. Rajesh ja Nakaash, sekä naapurissa asuvat kaksi muslimiveljestä, kävivät keskustelemassa asiasta lakimiehen kanssa. Hän selitti veljeksille, että perheellä oli täysi oikeus laajentaa omistamaansa taloa.

Veljekset eivät kuitenkaan hyväksyneet sitä, ja kotiin palattuaan he ryhtyivät kiduttamaan Rajeshia ja Nakaashia. Molempia ammuttiin useita kertoja jalkoihin, ja heitä läimäyteltiin kasvoihin.

Uhkauksia ja pelkoa

Serkkujen ystävä yritti viedä heidät sairaalaan, mutta sairaalat eivät halunneet ottaa heitä vastaan kuultuaan, mitä oli tapahtunut: vihamielinen muslimiperhe oli vaikutusvaltainen. Poliisitkaan eivät suostuneet kirjaamaan rikosilmoitusta.

Lopulta serkut otettiin vastaan erääseen kristilliseen sairaalaan.

Molemmat perheet joutuivat pakenemaan ja naapurit valtasivat heidän kotinsa. Koska muu perhe pakeni, kukaan ei käynyt nuorten miesten luona sairaalassa. Heillä ei myöskään ollut rahaa maksaa sairaalamaksuja.

Uhkaukset heitä kohtaan jatkuivat. Naapurit sanoivat, että heidän on käännyttävä islamiin tai he joko tappavat heidät tai syyttävät heitä jumalanpilkasta.

Yhteyshenkilömme Nargus kävi tapaamassa Rajeshia ja Nakaashia sairaalassa. ”On surullista nähdä heidän kärsivän. Heidän silmänsä olivat kyynelissä, kun he kertoivat tarinaansa. He pelkäävät kuollakseen. He eivät ole turvassa täällä”, Nargus kertoi tuolloin.

Siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä serkuksiin ja etsineet tilaisuutta saada heidät pois Pakistanista. Helppoa se ei ollut, sillä ensin piti löytää maa, joka ottaisi heidät vastaan. Kun tämä puoli saatiin kuntoon, piti miettiä, miten heidät saisi ulos maasta. Vainoajien lonkerot ulottuvat kaikkialle. Joillakin tuntemillamme pakistanilaisuskovilla matka on pysähtynyt lentokentälle, kun viranomaiset ovat estäneet heidän lähtönsä.

Rajeshille ja Nakaashille saatiin järjestettyä lennot keskiviikkoillalle 25. lokakuuta. Yhdessä heidän ja Nargusin kanssa jännitimme ja rukoilimme, että maasta lähtö sujuisi hyvin. Seuraavana päivänä saimme Nargusilta helpottavan viestin: ”Kiitos kaikkivaltiaalle Jumalalle, he ovat turvassa! Vihollinen on jäänyt taakse!”

Muistetaan heitä yhä rukouksissamme heidän rakentaessaan elämäänsä uudessa asuinmaassa.

PAKISTAN – JARANWALAN KRISTITYT KÄRSIVÄT

Tuhannet muslimit hyökkäsivät kristittyjen asuinalueelle 13.8.2023 Jaranwalassa, Pakistanissa. Miltä tilanne näyttää nyt? Kahden kristityn väitettiin häpäisseen Koraania, mutta väite perustui vihaisen muslimin lavastamaan tapahtumaan. Moskeijan minareetista kuulutettiin muslimit koolle, ja

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print