Your Cart

Orjuuteen myyty, Kristuksen lunastama

Nepalilainen Soni oli 17-vuotias, kun hänen oma tätinsä myi hänet orjuuteen. Köyhään perheeseen syntyneellä Sonilla ei ollut mahdollisuutta saada kunnollista koulutusta. Niinpä, kun hänen tätinsä lupasi hänelle hyvän työpaikan, Soni matkusti tätinsä kanssa Intiaan tarttuakseen mahdollisuuteen. Työpaikan sijasta hänet myytiinkin prostituutioon, ja se oli hänen elämäänsä seuraavat 30 vuotta.

”Elämäni oli helvettiä”, nyt 48-vuotias Soni sanoo. ”Yritin karata useita kertoja. Itkin paljon, mutta kukaan ei kuullut itkuani. Luovuin toivosta.”

Sonin tilanne muuttui, kun kristitty nainen löysi Sonin ja auttoi hänet palaamaan Nepaliin. Nainen kertoi Sonille myös Jeesuksesta.

”Hän kertoi minulle Jeesuksen rakkaudesta”, Soni muistelee. ”Vihasin itseäni enkä uskonut, että kukaan rakastaisi minua, prostituoitua. Mutta kun kuulin, että Jeesus rakastaa minua ja kuoli puolestani, löysin uuden toivon Hänessä.”

Jeesuksen löytänyt Soni palasi onnellisena perheensä luo vuosien poissaolon jälkeen. Perhe kuitenkin torjui Sonin sekä hänen menneisyytensä että uskonsa vuoksi. He jopa pahoinpitelivät häntä, jolloin Soni kaatui ja hänen jalkansa murtui. Perhe sanoi hänelle, että hän saisi jäädä heidän luokseen ainoastaan, jos hän luopuisi uskostaan. Soni ei halunnut hylätä juuri löytämäänsä toivoa, joten hän lähti pois perheensä luota ja palasi kristityn naisen luo, joka oli kertonut hänelle Jeesuksesta.

Nainen esitteli hänet pastorille, joka puolestaan järjesti Sonille asuinpaikan. Sonin tilanteesta kuultuaan Marttyyrien Ääni on avustanut häntä, kun hän toipuu vammastaan.

”Rukoilkaa, että perheenikin tulisi tuntemaan Herran Jeesuksen Kristuksen”, Soni pyytää. ”Jeesus ei kuollut ainoastaan minun tähteni, vaan myös heidän.”

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print