Your Cart

Nigerian verinen elokuu – siepattuja opiskelijoita vapautettu

Elokuun 28. haudattiin 17 kaikkiaan 33:sta surmatusta kristitystä Yelwa Zangamissa. (Kuva: Morning Star News/Josin anglikaaninen hiippakunta

Kulunut elokuu oli Nigerian kristityille verinen. Keski-Nigeriassa toistensa naapuriosavaltioissa Plateaussa ja Kadunassa surmattiin elokuun aikana lähes 150 kristittyä hyökkäyksissä lukuisiin eri kyliin. Heinäkuun alussa kristillisestä sisäoppilaitoksesta siepattuja opiskelijoita sen sijaan on vapautettu.

Elokuun 21. päivänä fulanit hyökkäsivät Ungwan Doohin kylään ja surmasivat kuusitoista kristittyä.

”Fulanit tulivat moottoripyörillä aseiden ja viidakkoveisten kanssa noin kymmeneltä illalla, huutaen ’Allahu Akbar’. Me kaikki juoksimme pakoon. On surullista, että joudumme jatkuvasti hautaamaan kristittyjä, ilman että hallitus tekee mitään lopettaakseen väkivallan meitä kohtaan”, kertoo eräs paikalla ollut.

Paikallisen Nigerian kristillisen yhdistyksen puheenjohtaja, anglikaanipiispa Jacob Kwashi puhui hyökkäyksestä ja syytti viranomaisia. ”Nämä ihmiset elävät rauhassa. He eivät loukanneet ketään, mutta valitettavasti heidät surmattiin yöllä. Kun sanomme, että kristittyjä vainotaan, hallitus väittää meidän valehtelevan. Haluamme maailman näkevän, kuinka kristityt kärsivät ja kuinka heitä surmataan päivittäin.”

”Emme koskaan aiemmin ole nähneet tässä maassa näin pahaa hallitusta, kuin nyt. Hallitus tukee veren vuodatusta täysin. Meitä tapetaan ainoastaan siksi, että emme ole muslimeja”, Kwashi sanoi surmansa saaneiden hautajaisia johtaessaan. ”Nämä fulani-jihadistit toimivat viranomaisten tuella ja jatkavat ihmisten tappamista, heidän kotiensa ja maatilojensa tuhoamista. Sitten kun me yritämme puolustaa itseämme, meidät pidätetään. Minkälaista oikeutta tämä on?”

Hyökkääjät eivät sääli tai säästä ketään: elokuussa surmatuista nuorin oli 4-vuotias tyttö ja vanhin 110-vuotias mies.

Kristilliseen orpokotiin hyökätty

Elokuun alussa fulanit hyökkäsivät Plateaun osavaltiossa sijaitsevaan kristilliseen orpokotiin.

Orpokodissa asuu 147 lasta, mutta kaikki onnistuttiin evakuoimaan ennen hyökkäystä.

”Hyökkääjät saapuivat pimeän alkaessa laskeutua kello seitsemältä illalla”, asuinaluetta vartioivat mies kertoo. ”Fulanit saivat tukea Nigerian armeijalta. Armeija saattoi heitä kolmella armeijan ajoneuvolla. Näimme jo kaukaa heidän saapuvan suurin joukoin. Sotilaat eivät auttaneet meitä, he antoivat fulanien polttaa kotimme.”

Orpokoti on nyt käyttökelvoton ja lapset on sijoitettu eri puolille.

”Nigerian laki kieltää siviileiltä aseiden hallussapidon, mutta erikoisesti fulaneilla on aseita, jotka ovat täsmälleen samanlaisia, kuin armeijalla”, Religious Freedom Coalitionin lausunnossa kerrotaan.

Siepattuja opiskelijoita vapautettu

Isä rukoilee sieppaajien koulun muuriin tekemän aukon edessä lapsensa puolesta. Kuva: Morning Star News

Heinäkuun 5. päivä Kadunan osavaltiossa sijaitsevasta Bethel Baptist High Schoolista siepattiin yli 140 opiskelijaa.

Elokuun lopulla sieppaajat vapauttivat 47 siepattuna ollutta opiskelijaa.

Heinäkuun lopulla oli vapautettu 28 siepattua, ja 15 oli paennut sieppaajiltaan.

Tällä hetkellä siepattuna on edelleen 31 opiskelijaa.

Koulua johtava pastori Hayab pyytää rukoilemaan. ”Meidän pitäisi jatkaa rukouksia yhä siepattuina olevien opiskelijoiden puolesta uskoen, että jonain päivänä heidätkin vapautetaan.”

Hän pyysi kristittyjä rukoilemaan rauhaa Kadunan osavaltioon ja koko Nigeriaan kertoen, että Jumalan väliintuloa tarvitaan, jotta Nigerian tilanteeseen saadaan muutos.

Hän oli huolissaan siepattuina olevien terveydestä. ”Pahinta on huoli siitä, miten lapset selviävät tämän sadekauden aikana. Vapaaksi päästetyt palasivat luoksemme hyvin sairaina ja heikkoina, joten siepattuina yhä olevat tuskin voivat yhtään sen paremmin.”

Lähteet: Morning Star News, International Christian Concern, Religious Freedom Coalition, Barnabas Fund, Epoch Times

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print