Nigeria – Gideonin menetys ja nousu epätoivon syvyyksistä

4.10.2024

Nigerialainen kristitty mies, Gideon Dawell, menetti vaimonsa ja lapsensa fulanien hyökkäyksessä, kuten liian monien muidenkin nigerialaiskristittyjen kohtalona on ollut. Minkälaista elämä on menetyksen jälkeen, kuinka jatkaa siitä eteenpäin?

Plateaun osavaltion Mbongin kylässä eläneen Gideonin elämä kääntyi päälaelleen viime jouluna, kun vain muutaman tunnin kuluessa iloinen juhla vaihtui pahimmaksi kuviteltavissa olevaksi painajaiseksi.

”Kyläläiset kokoontuivat jouluaaton juhlintaan. Perinteemme oli, että kaikki saapuivat paikkaan, missä teurastamme karjaa juhla-ateriaa varten”, hän kertoo.

”Minäkin menin sinne noin iltakuudeksi. Sitten lähdin palaamaan kotiini, jonne oli noin puolen tunnin kävelymatka. Kotia lähestyessäni näin fulani-naapurini. Heillä oli enemmän karjaa, kuin olin koskaan ennen nähnyt, ja huusin yhdelle heistä: ’Ystävä!’ Tämä mies asui yhdessä minun taloistani ja kävi kauppaa vaimoni kanssa. Vaimoni oli taitava kaupantekijä ja pystyi neuvottelemaan heidän karjalleen edulliseen hintaan maissirehua. Fulanit maksoivat hänelle, ja elimme hyvin yhdessä, rinta rinnan.”

”Kysyin häneltä karjan suuresta määrästä ja hän selitti, että jotkut fulani-ystävät olivat tulleet kaukaisista kylistä suojaa hakemaan, sillä heidän kotikylissään alkoi olla jännitteitä fulanien ja muiden paikallisten välillä. Minulle vakuutettiin, että tulijat olivat rauhanomaisia, eikä syytä huoleen ollut.”

”Vähänpä tiesin, että hetkeä myöhemmin nuo vieraat hyökkäisivät kimppuumme”, Gideon muistelee.

Mieli rauhallisena Gideon kävi kylvyssä ja lähti sitten kotoaan joidenkin muiden miesten kanssa pitämään vahtia kylän laidalle.

”Olimme ainakin kahden kilometrin päässä kotoani, kun pimeys laskeutui”, hän jatkaa.

”Kotiin palatessamme kuulimme miesten huutavan ’Allahu akbar!’. Kuului myös ampumista ja näimme erään talon olevan tulessa. Piilouduimme nopeasti ja näimme yhä useampien talojen olevan liekeissä. Fulanit huusivat ’Allahu akbar!’. Ampumisen äänet täyttivät ilman. Emme mahtaneet tunkeilijoille mitään, ja he jatkoivat talojen polttamista.”

Pahempaa oli edessä. ”Minun kotini oli aidatulla alueella, joten uskon, että kun he saapuivat portille ja vaimoni näki heidät, hän meni sisälle lastemme kanssa ja lukitsi heidät huoneeseen. Sitten fulanit sytyttivät huoneen palamaan. Vaimoni ja viisi lastani paloivat tuhkaksi, pystymättä pakenemaan.”

”Menetin kaiken: vaimoni Hannan, tyttäreni Loisin, Patiencen, Successin ja Doriksen, sekä poikani Rohin.”

Muiden tuosta jouluaatosta henkiin jääneiden lailla Gideonkaan ei voi lakata ajattelemasta illan tapahtumia. Hänen kylänsä ei ollut ainoa kylä Plateaun osavaltiossa, mihin sinä yönä hyökättiin. Yhteensä 238 kristittyä kuoli hyökkäyksissä 40 kylään.

Elämä ei ole ollut ennallaan sen jälkeen.

”Elämä on kaoottista. Kyläläisillä ei ole mitään syötävää. He kuljeskelevat ympäriinsä, sillä sato on tuhoutunut. Paenneillakaan ei ole mitään. Elämä on vaarallista. Kun muut kyläläiset näkivät minut, aloimme itkeä. Näen lasteni haudat. Muistan kotini. Muistan hyökkäyksen kauhut ja kuinka me piilouduimme ja pakenimme. Itkemme palanneiden kanssa. Elämä on niin synkkää.”

Ei lainkaan ihme, että hänen uskonsakin horjui. ”Menetin uskoni joksikin aikaa”, hän myöntää. ”En enää uskonut, että Jeesus on olemassa. Pastorina olin saarnannut Jeesuksesta, mutta hätäni hetkellä minusta tuntui, ettei Hän tiennyt minun olevan olemassa. Kuinka Hän saattoi riistää minulta perheeni ja kaiken, mitä minulla oli? Jumalan sanassa sanotaan: ’Minulla on omat suunnitelmani teitä varten’. Tämäkö se suunnitelma oli? Se oli kamala kokemus.”

Gideon on kuitenkin nähnyt Jumalan käden tuomassa hänelle lohtua ja käytännön apua Britannian Marttyyrien Äänen kumppanin kautta.

”Kiitän heistä Jumalaa kyynelsilmin”, Gideon sanoo. ”He antoivat minulle ruokaa, vuoteen, paikan missä nukkua. Kaikki omistamani tuhoutui fulanien hyökkäyksessä. Kaikki, mitä minulla nyt on, on heiltä saatua: syömäni ruoka, ylläni olevat vaatteet, majapaikkani. He antoivat myös hengellistä ja henkistä tukea.”

Britannian Marttyyrien Äänen kumppani on tarjonnut Gideonille myös traumaterapiaa.

Kysyttäessä, voisivatko kyläläiset rakentaa elämänsä uudelleen ja palata jonkinasteiseen normaaliin, Gideon sanoo: ”Koska se on esi-isiltämme peritty maa, ihmiset kyllä palaavat. Jotkut viljelevät jo maata jälleen. Poliiseja ja armeijaa on lähetetty paikalle. Yhteisö tulee toimeen sillä, mitä heillä on. Kaikkia taloja ei poltettu ja miehet ovat siellä – naiset ja lapset ovat kaupungissa.”

Miten tapahtunut on vaikuttanut Gideoniin pastorina, ja hänen seurakuntaansa?

”Johtamassani seurakunnassa oli yli sata jäsentä. Yhtäkkiä he hajaantuivat. Jotkut tapettiin. Heistä on tullut köyhempiä, eikä seurakuntaa enää ole. Kaikki ovat menneet turvallisempiin paikkoihin, etenkin naiset ja lapset. Joitakin miehiä on jäljellä, ja he kokoontuvat yhteen puun alle. Rukoushuone poltettiin, eikä siitä ole mitään jäljellä.”

”Kun olin epätoivoissani, katsoin poispäin Kristuksesta. Kiitän kuitenkin Jumalaa uskollisten ihmisten rukouksista. Jumala on johtanut minut takaisin luottamaan Häneen.”

Gideon lisää: ”Kylään palatessani yksi fulaneista näki minut, ja huusi: ’Pastori!’. Minä vastasin: ’Kuinka voit?’, ja hän alkoi itkeä. ‘Pastori, sinä palasit ja tervehdit minua. Kukaan ei tervehdi minua, koska olen fulani.’ Minä sanoin hänelle: ’Tervehdin sinua, koska tunnen Hänet, jota palvelen.’”

”Hän oli hyvin kosketettu, kun hyväksyin hänen kädenpuristuksensa. Joten, kun nyt näen fulani-miehiä, tarjoan anteeksiantoa. Minä rukoilen hänen puolestaan.”

Gideon kyky antaa anteeksi on ällistyttävää ja todistus Jumalan vahvistavasta armosta. Siitä huolimatta hän tarvitsee rukouksiamme: voimia, lohtua ja rauhaa, erityisesti silloin, kun viime joulun tapahtumat tulevat hänen mieleensä. Merkkinä siitä, miten hänen uskonsa on uudistunut, hän pyytää meitä rukoilemaan, että Jumala antaisi hänelle lisävoitelun evankeliointiin!

Lähde: Release International (Britannian Marttyyrien Ääni)