Your Cart

Kuubalaisen pastorin oikeudenkäyntiä lykätty!

Pastori Lorenzo Rojales Fajardo ja hänen vaimonsa Maridilegnis Carballo. Kuva: Twitter

Pastori Lorenzo Rosales Fajardon, heinäkuusta lähtien pidätettynä olleen kuubalaisen pastorin, oikeudenkäyntiä on lykätty toistaiseksi. Oikeudenkäynnin oli määrä tapahtua tällä viikolla.

Pastori Rosales Fajardo johtaa Monte de Sion -seurakuntaa Palma Sorianon kaupungissa. Hänet pidätettiin 11. heinäkuuta, kun hän osallistui rauhanomaiseen mielenilmaukseen, joita järjestettiin eripuolilla Kuubaa.

Hän on ollut siitä lähtien pidätettynä, ja häntä syytetään muun muassa ”epäkunnioittavasta käytöksestä”, ”pahoinpitelystä” ja ”häiriköinnistä”. Viranomaiset ovat aiemmin kertoneet tavoittelevansa näistä hänelle 10 vuoden vankeustuomiota. Pidätyksen aikana häntä on pahoinpidelty.

Oikeudenkäynnin oli määrä tapahtua joulukuun 7.-9. päivien välisenä aikana, mutta nyt kerrottiin, että sitä on lykätty ”toistaiseksi”.

Pastori Rosales Fajardon puolesta puhuva Iso-Britanniassa toimiva Christian Solidarity Worldwide -järjestö yritti tiistaina 7. joulukuuta toimittaa Kuuban suurlähetystöön Lontoossa vetoomuksen pastorin puolesta. Sen oli allekirjoittanut 3600 ihmistä. Suurlähetystön virkailijat kieltäytyivät ottamasta vetoomusta vastaan. Kun vetoomus ja muu pastorin puolesta puhuva materiaali työnnettiin suurlähetystön oven ali, ne työnnettiin takaisin ulos, ja juliste, jossa luki: ”Vapauttakaa pastori Lorenzo”, oli revitty.

Oikeudenkäynnin lykkääminen merkinnee, että Kuuban viranomaiset olivat aikeissa tuomita pastorin, mutta hänen tapauksensa saama huomio sai heidät perääntymään ainakin toistaiseksi. Kuuban suurlähetystön henkilökunnan käytös kertoo viranomaisten vihamielisestä asenteesta ja kyvyttömyydestä ottaa vastaan kriittistä palautetta.

Nyt on tärkeää jatkaa pastorin vapauden puolesta puhumista ja rukouksia, kunnes pastori Rosales Fajardo on jälleen vapaa ja perheensä luona.

Sekä pastorille että hänen vaimolleen on mahdollista lähettää kortteja ja kirjeitä oheisiin osoitteisiin.

 

 

 

 

 

Lähde: Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print