Your Cart

Kuubalaisen pastorin oikeudenkäynti käsillä

Pastori Lorenzo Rosales Fajardo ja hänen vaimonsa Maridilegnis Carballo. Kuva: Twitter

Heinäkuusta lähtien pidätettynä olleen pastori Lorenzo Rosales Fajardon perhe sai 3. joulukuuta tietää, että pastorin oikeudenkäynti tapahtuu joko 7., 8. tai 9. joulukuuta. Aiemmin perhe oli saanut tietää, että viranomaiset hakevat pastorille kymmenen vuoden vankeustuomiota.

Perhe ei tiedä, missä oikeudenkäynti pidetään. Muiden heinäkuisten mielenosoitusten vuoksi pidätettyjen oikeudenkäyntejä on kuitenkin pidetty niissä vankiloissa, missä he ovat sillä hetkellä olleet. Tämä tekee oikeudenkäynnin seuraamisesta mahdotonta.

Pastori Lorenzo Rosales Fajardo johtaa Monte de Sion -seurakuntaa Palma Sorianossa. Turvallisuusjoukot pidättivät hänet 11. heinäkuuta, kun hän osallistui rauhanomaiseen mielenilmaukseen, joita järjestettiin eri puolilla Kuubaa.

Häntä syytetään muun muassa ”epäkunnioittavasta käytöksestä”, ”pahoinpitelystä” ja ”häiriköinnistä”. Vankilassa häntä on kohdeltu väkivaltaisesti ja nöyryyttävästi.

Syytteiden sanotaan olevan seurausta mielenilmaukseen osallistumisesta, mutta uskotaan, että pastorin pidätys ja tekaistut syytteet ovat seurausta pitkään kestäneistä yrityksistä vaientaa hänet ja lakkauttaa hänen työnsä.

Vuonna 2009 viranomaiset takavarikoivat mielivaltaisesti hänen Palma Sorianossa sijaitsevan kotinsa, jonka yhteydessä myös seurakunta toimi. Takavarikosta oli tuolloin vastuussa Luis Noel Plutin Rodríguez, joka on sittemmin kohonnut korkeaan asemaan sisäministeriössä. Hän myös johti nyt syytteiden nostamista pastori Rosales Fajardoa vastaan.

Maridilegnis Carballo, pastori Rosales Fajardon vaimo, kertoo: “Olosuhteet, joista mieheni on kärsinyt vankilassa yli viiden kuukauden ajan: heikko ravinto, jatkuvat pahoinpitelyt ja niiden vaikutus hänen terveydelleen, nämä kaikki tuhoavat hänen terveytensä ja uhkaavat hänen henkeään. Vaadimme hänen vapauttamistaan, ja pyydämme kansainvälisen yhteisön apua. Nämä oikeudenkäynnit ovat pelkkää näytelmää. Siksi pyydän myös, että uskonyhteisömme kantaisi meitä rukouksin. Jumalalla on viimeinen sana.”

Lähde: Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print