Millaista on löytää Jeesus Iranissa ja elää sen jälkeen uskovana siellä? Teheranissa syntynyt mies, Peyman Mojtahedi, 35, on kokenut sen, sekä myös paon kotimaastaan ja elämän pakolaisena Turkissa.
Peymanin lapsuus oli vaikea. Isä oli peliriippuvainen ja lisäksi väkivaltainen sekä Peymania että tämän äitiä kohtaan. Vanhemmat erosivat Peymanin ollessa 16-vuotias ja sen jälkeen hän itse alkoi täyttää elämässään oleva tyhjiötä uhkapeleillä ja juhlimisella.
”Muistan, miten lapsuudessani hain rakkautta isältäni, mutta en koskaan saanut sitä”, hän kertoo.
Eräänä yönä hän katseli televisiosta NBA-koripalloa. Puoliajalla hän selaili läpi muita kanavia ja pysähtyi katselemaan elokuvaa, jossa mies pysyi hiljaa, vaikka toiset miehet hakkasivat häntä.
”Hän vuoti verta. Katsoin elokuvan loppuun ja aloin itkeä”, Peyman muistelee. Elokuva oli venäjänkielinen, joten hän ei ymmärtänyt katsomaansa, mutta sai myöhemmin tietää, että kyseessä oli ollut The Passion of the Christ (Suomen televisioesityksessä ”Kristuksen kärsimyskertomus”).
Peymanin äiti oli se, joka selitti hänelle, mitä hän oli nähnyt. ”Se oli Jeesus. Katsoit Jeesus-elokuvan”, äiti kertoi.
Kävi ilmi, että äiti oli katsellut satelliittikanavilta kristillisiä ohjelmia jo jonkin aikaa. Kun satelliittivastaanotin kerran meni rikki, äiti jopa pyysi korjaajaa varmistaman, että kristilliset kanavat näkyisivät.
Selvisi, että korjaaja oli myös evankelista. Hän palasi myöhemmin puhumaan koko perheelle. Peyman muistaa, miten hän, hänen äitinsä, isäpuoli ja kaksi siskoa takertuivat kiinni jokaiseen sanaan. Isäpuoli oli aluksi epäilevä.
”Isäpuoleni sanoi: ’En voi uskoa Jeesukseen Herrana islamin vuoksi. Jeesus on profeetta.’”
Isäpuoli esitti kuitenkin kysymyksiä, ja hänen asenteensa muuttui. Hän nousi seisomaan ja julisti perheenpäänä: “Haluamme antaa elämämme Jeesukselle.”
Korjaaja rukoili heidän kanssaan ja antoi heille Uuden testamentin.
”Maan alle”
Perhe oli uudesta uskosta innoissaan. Peymanille eräs raamatunpaikka oli erityinen: hän huomasi, että Johanneksen evankeliumissa 14:6 Jumalaa kutsuttiin ”Isäksi”.
”Tajusin, että Jeesus antoi meille oikeuden kutsua Hänen isäänsä minun isäkseni. Elämäni muuttui tajutessani, että minulla oli isä”, hän sanoo. ”Yhtäkkiä minulla oli rakastava isä, ja minä rakastuin tähän isään.”
Seuraavien kuukausien aikana perhe esiteltiin muille salaa Kristukseen uskoville ja he kävivät eri kotiryhmissä. Heidän piti laulaa hiljaa, jotta naapurit eivät kuulisi.
”Kun käännyt kristinuskoon pelkäät koko ajan jonkun tarkkailevan itseäsi tai kuulevan sinun puhuvan kotona. Sen vuoksi ylistämme näin – hiljaa”, hän sanoo kuiskaten.
Kotiryhmissä ei ollut kerralla paikalla ”enempää kuin kahdeksan ihmistä, joskus ei viittä enempää. Iranin uskovat elävät elämäänsä tällä tavalla päivästä toiseen.”
”Iranissa kristittynä eläminen on vaikeaa, sillä et koskaan tiedä milloin ja miten sinut pidätetään”, Peyman sanoo. ”Vuonna 2010 pidätettiin monia, ja yksi ystävistäni oli viisi vuotta vankilassa.”
Pian perheen naapurit alkoivat kysellä isäpuolelta, miksi perhe vieraili niin usein toisten luona. He olivat olleet uskovia vasta seitsemän kuukautta, mutta isäpuoli aavisti, että heidän olisi lähdettävä Iranista, ja pian. Perhe myi kaiken omistamansa ja vain kymmenen päivää myöhemmin he pakenivat Turkkiin.
Peyman sai pian töitä turkkilaiselta kristilliseltä radio-asemalta. Hän tuotti farsinkielisiä radio-ohjelmia.
“Se oli siunaus, nuo vuodet Turkissa”, Peyman sanoo. Hänen perheensä kävi iranilaisessa seurakunnassa ja Peyman alkoi tehdä nuorisotyötä.
Muutoin elämä ei ollut helppoa. Heidän oli poistuttava maasta kolmen kuukauden välein uusimaan viisuminsa. Sitten Turkki muutti viisumikäytäntöjään, ja maasta oli oltava pois kolme kuukautta saadakseen uuden kolmen kuukauden viisumin. Turkissa eläminen kävi mahdottomaksi, joten perhe muutti Yhdysvaltoihin.
”Iranissa riittää vainottuja”
Peyman katselee Iranissa nyt käynnissä olevia mielenosoituksia etäältä, mutta tuskaa tuntien. Hän näkee, miten opiskelijat ja muut mielensoittajat osoittavat mieltään, ilman että kukaan johtaja tai mikään ulkomaa tukisi heitä.
”Kansallani ei ole mitään millä taistella. Heillä on vain äänensä, ei aseita. Internetkin on suljettu”, hän sanoo. ”Iranilaisena, rukoilen ihmeitä.”
Hän antaa aplodit naisille, joista mielenosoitukset lähtivät liikkeelle ja kutsuu heitä ”rohkeiksi” ja ”murskatuiksi, sillä heillä ei ole oikeuksia”.
Mutta vainolla on Iranissa monia muotoja, hän huomauttaa.
”Joillekin se on hijab. Toiselle se on, että hän ei saa laulaa haluamaansa musiikkia. Kolmannelle se, että hän ei saa tanssia – siitä voi joutua vankilaan. Kadullakaan ei saa soittaa musiikkia”, hän sanoo luetellessaan kaikkea, mikä Iranissa on kiellettyä.
”Minun kaltaisilleni uskonto johtaa vainoon. Meillä on niin paljon vainottuja ihmisiä.”
Lähde: Kehila News/All Israel News
