Your Cart

Iran: Kaksi uskovaa vapautettu, Evinin vankilassa tulipalo

Naser Navard Gol-Tapeh vankilasta vapauduttuaan ja Fariba Daliri kuvattuna Evinin vankilaan astuessaan keväällä 2022. Kuvat: MEC

Lähes viisi vuotta vangittuna ollut Naser Navard Gol-Tapeh sekä tämän vuoden huhtikuussa vankilaan ilmoittautunut Fariba Dalir ovat vapautuneet yllättäen Teheranin Evinin vankilasta, jossa viime viikonloppuna riehui tulipalo ja josta kuultiin ampumista ja räjähdyksiä.

Fariban vapautumisesta tiedetään toistaiseksi vain, että hän on vapautunut tiistai-iltana. Naserille puolestaan kerrottiin maanantaina, että Iranin ylin johtaja Ali Khamenei on armahtanut hänet.

Naser pidätettiin kolmen azerbaidžanilaisen kristityn kanssa kesäkuussa 2016. Seuraavan vuoden heinäkuussa heidät kaikki tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan ”kansallisen turvallisuuden vastaisesta toiminnasta laittomia kotiseurakuntia perustamalla”. Azerbaidžanilaiset poistuivat Iranista kesken oikeudenkäynnin.

Naser vietiin Evinin vankilaan tammikuussa 2018, kun vetoomustuomioistuin oli pitänyt hänen tuomionsa voimassa.

Vankeutensa aikana Naser anoi useasti lomalle pääsyä, ennenaikaista vapauttamista tai uutta oikeudenkäyntiä, jotka aina evättiin. Kuuroille korville kantautui myös hänen äitinsä noin vuosi sitten julkaisema tunteellinen video, jossa hän vetosi poikansa puolesta.

Hänen armahtamisensa nyt, yhdessä useiden muiden henkilöiden kanssa, tuli yllätyksenä kaikille.

Pian vapautumisensa jälkeen Naser soitti perheelleen kertoakseen iloiset uutiset, ja pyysi heitä hakemaan hänet vankilasta. Hän on nyt turvallisesti kotona ja toivoo näkevänsä iäkkään äitinsä pian.

Fariba oli myös tuomittu ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista kotiseurakuntaan kuulumalla”. Hänen tuomionsa oli kaksi vuotta vankeutta.

Evinin vankilan tulipalosta vain vähän tietoja

Viime lauantai-iltana Evinin vankilassa syttyi tulipalo, jonka syystä tällä hetkellä liikkuu ristiriitaisia tietoja. Ainakin neljä ihmistä kuoli palossa. Iranin valtiollinen televisio ilmoitti ensin 40:n vangin kuolleen, mutta välittömästi tämän jälkeen muutti lukemaksi neljä kuollutta.

Nuoren kurdinaisen, Mahsa Aminin, kuolemasta seuranneet laajat mielenosoitukset ovat kestäneet Iranissa jo kuukauden. Iranin pahamaineisin vankila, Evin, on paikka, jonne juuri poliittisia vankeja viedään, ja mielenosoitusten jatkuessa Eviniin oli tuotu paljon uusia vankeja.

Palon syttymissyystä ja muistakin yksityiskohdista liikkuu ristiriitaisia tietoja. Tiedetään kuitenkin, että tulipalo syttyi osastolla numero 7. Uskonsa tähden vangittuja kristittyjä miehiä pidetään viereisellä osastolla, osastolla numero 8.

Vankilasta kuului ampumista ja vankilan ulkopuolelta heiteltiin sinne räjähteitä. Kuka ampui ja miksi, sitä ei tiedetä, eikä myöskään räjähteiden alkuperästä tai kohteista.

Kukaan uskonsa tähden vangituista ei loukkaantunut, mutta osaston 8 asukkaat joutuivat mukaan sammutustöihin estääkseen palon leviämisen omalle osastolleen. Radio Free Europe -uutissivustolla on nähtävissä kuvia tulipalon aiheuttamista tuhoista.

Toistaiseksi ei tiedetä, liittyvätkö tulipalo tai mielenosoituksista seuranneet pidätykset Naserin ja Fariban vapauttamiseen. Heidän vapautumisensa on kuitenkin kiitosaihe, kuten myös se, että kukaan osastolle kahdeksan suljetusta yli kymmenestä uskovasta ei loukkaantunut tulipalossa.

Lähteet: MEC, Article18, Radio Free Europe

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print