Your Cart

Kiinalaisen seurakunnan vaino saavuttanut absurdit mittasuhteet

Dai Zhichao perheensä kanssa. Kuva: ChinaAid

Kiinalaisen Early Rain -seurakunnan vaino on viime aikoina kiihtynyt, kuten hetki sitten kerroimme. Seurakuntalaiset pitävät kuitenkin yhtä ja tukevat toisiaan, ja tämä näyttää saaneen Kiinan viranomaiset suunniltaan, sillä he käyttävät mitä mielikuvituksellisempia keinoja uskovien yhteyttä hillitäkseen. Vai miltä kuulostaisi, että poliisit muuttaisivat kotiisi, jotta majoituksen tarpeessa olevat ystäväsi eivät voisi saada majapaikkaa luotasi?

Chengdussa toimivan Early Rain -seurakunnan pääpastori, Wang Yi, istuu vankilassa kärsimässä yhdeksän vuoden tuomiotaan. Hänen poissa ollessaan Dai Zhichao on ryhtynyt johtamaan seurakuntaa ja sen alaisuudessa toimivaa pienempää soluryhmää, ”Tashui” nimeltään. Vastuunottoa on odotetusti seurannut vaino.

Viimeisen vuoden aikana Dai Zhichao on kokenut jatkuvaa vainoa. Hänet on vuoden aikana useita kertoja kutsuttu kuulusteltavaksi, pidätetty, ja häntä on hakattu. Viranomaiset ovat asentaneet valvontakameroita hänen kotinsa edustalle, lukinneet hänen ovensa ja katkaisseet kodista sähköt. He ovat jopa vuokranneet naapuriasunnon voidakseen paremmin valvoa pastorin liikkeitä.

Koska perhe ei päässyt suunnittelemalleen matkalle, pojat katsoivat kotona merestä kuvattua videota kotonaan. Kuva: ChinaAid

Kaiken tämän häirinnän jälkeen Dai Zhichao ja hänen vaimonsa päättivät piristää kahta poikaansa viemällä heidät pienelle matkalle meren äärelle.

Maanantaina, marraskuun ensimmäisen päivän aamuna, perhe teki lähtöä lentokentälle matkustaakseen Etelä-Kiinan merellä sijaitsevalle Hainanin saarelle. He eivät kuitenkaan päässet edes ovesta ulos, sillä kolme tuntematonta miestä oli oven takana estämässä ulospääsyn. Dai soitti poliisille, mutta heidän käskettiin pysyä kotona.

Aiemmin perheen liikkeitä on rajoitettu vain sunnuntaisin, jotta he eivät osallistuisi Early Rain -seurakunnan kokoontumisiin, joten tämä matkustamisen rajoittaminen oli poikkeuksellista.

Kolme seurakuntalaista, Shen Bing, sisar Shu Qiong (jonka kotiin äskettäin tunkeuduttiin ja heitä pahoinpideltiin), sekä Xuan Bin toivat perheelle lounasta. Kotiin palatessaan Shu Qion sai huomata, että häneltä on katkaistu sähköt, ja kymmenen poliisia oli sisällä odottamassa häntä. Hänet pidätettiin, samoin Xuan Bin ja Shen Bing. Heidät päästettiin vapaiksi myöhemmin samana päivänä.

Poliisit tunkeutuvat yövieraiksi

Shen Bing ja Li Xiaofeng, Lin päästyä vapaaksi puolen vuoden vankeuden jälkeen. Kuva: ChinaAid

Pidätetyksi myös joutunut Shen Bing ja hänen vaimonsa Li Xiaofeng olivat äskettäin muuttaneet takaisin Chengduun.

He ovat molemmat Early Rain -seurakunnan jäseniä ja kuuluvat Dain johtamaan soluryhmään. Li oli työskennellyt seurakunnan kirjastonhoitajana joulukuussa 2018 tapahtuneeseen joukkopidätykseen saakka. Hän oli vangittuna puoli vuotta. Lin aviomies, Sheng Bing, tuli uskoon joukkopidätyksen jälkeen ja joutui sen vuoksi kahdesti vankilaan. Kun he molemmat olivat vapautuneet, viranomaiset pakottivat heidät muuttamaan pois Chengdusta, jonne he nyt siis olivat äskettäin palanneet.

Chengduun paluunsa jälkeen viranomaiset olivat järjestäneet pariskunnalle kaksi kertaa häädön kodistaan. Kun Shen Bing nyt maanantaina pidätettiin ja myöhemmin illalla vapautettiin, hänen ei sallittu vaimonsa kanssa palata uuteen vuokrakotiinsa Chengdussa.

Sen vuoksi he päättivät pyytää majapaikkaa seurakuntaan kuuluvan iäkkäämmän pariskunnan luota.

Vanhempi pariskunta halusi tarjota yösijan Shen Bingille ja hänen vaimolleen, mutta poliisit ehtivät ensin. Useita poliiseja saapui heidän luokseen ja he asettuivat väkisin majoittumaan vanhemman pariskunnan kotiin voidakseen tarkkailla heitä ja estääkseen Shen Bingiä vaimonsa kanssa yöpymästä heidän luonaan.

Kiinan viranomaiset pyrkivät kaikin keinoin repimään Early Rain -seurakunnan hajalle. Seurakunta on kuitenkin pysynyt vahvana, ja seisoo yhtenä Kristuksen ruumiina toistensa rinnalla vaikeuksia kohdatessaan. Kuten Early Rain -julkaisemassa tiedotteessa kehotetaan rukoilemaan seurakunnan puolesta: ”Opastakoon Kristuksen lävistetty käsi edelleen heitä tiellään eteenpäin.”

Lähde: ChinaAid

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print