Your Cart

Kiinalainen seurakunta esimerkkinä uskollisuudesta

Sen jälkeen kun viranomaiset riistivät Early Rain -seurakunnalta rukoushuoneen, he ovat kokoontuneet eripuolilla kaupunkia. Paikkaa vaihdetaan nyt viikottain ja poliisit juoksevat heidän kannoillaan yrittäen estää kokoontumisia.

Kiinalainen Early Rain -seurakunta on jälleen näyttänyt esimerkkiä uskollisuudesta, päättäväisyydestä ja nöyrästä, mutta sinnikkäästä vastarinnasta.

Tätä he osoittivat taas sunnuntaina 5. maaliskuuta, kun lauantai-iltana heidän varaamansa kokoustilat peruttiin yllättäen ja poliisit estivät useita uskovia poistumasta kotoaan.

Viranomaiset lakkauttivat Chengdussa sijaitsevan Early Rain -seurakunnan vuonna 2018, ja seuraavana vuonna pastori Wang Yi tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankilaan. Siitä huolimatta seurakunta jatkaa ”laittomia” kokoontumisiaan ja käy poliisien kanssa kissa ja hiiri -leikkiä vaihtamalla kokoontumispaikkaa joka sunnuntai.

Leikki jatkui sunnuntaina maaliskuun viidentenä päivänä.

Noin kahtatoista seurakuntalaista estettiin poistumasta kodeistaan perjantaista lähtien. Erään sisaren autosta puhkaistiin renkaat, toiselta katkaistiin sähköt ja vesi. Neljä seurakuntalaista vietiin poliisiasemalle sunnuntaina.

Lauantai-iltana yhdeltätoista seurakunnan varaaman maatalon omistaja soitti heille yhtäkkiä ja kertoi, että hän ei voi ottaa heitä vastaan ”putkirikon” vuoksi. Hän pyysi, etteivät seurakuntalaiset tulisi maatalolle seuraavana aamuna, vaan etsisivät toisen paikan.

Uskovat eivät olleet yllättyneitä, sillä monia seurakuntalaisia on jatkuvasti vahdittu, monia on kutsuttu poliisiasemalle tai varoitettu. Katkaistuja sähköjä, puhkaistuja autonrenkaita ja muita vahinkoja on sattunut seurakuntalaisille ”mutta silti kaikki pitävät elämänsä tärkeimpänä palvelustehtävänä Jumalan ylistämistä, ja he janoavat kuulla Jumalan sanaa”, eräs seurakuntalainen kertoi.

Ne seurakuntalaiset, jotka eivät olleet poliisien vartioimia, menivät toiseen maataloon aikaisin aamulla. He ilmoittivat välittömästi muille uuden paikan sijainnin. Sunnuntain jumalanpalvelukset alkavat yleensä aamuyhdeksältä, mutta tällä kertaa aloitus viivästyi kymmentä vaille kymmeneen. Yli sata seurakuntalaista oli siihen mennessä saapunut paikan päälle ja sama määrä seurakuntalaisia seurasi videoitua tilaisuutta verkon välityksellä.

”Yli kymmenen poliisia ja siviiliasuista henkilöä saapui paikalle. Turvallisuusviranomaiset alkoivat neuvotella kanssamme toivoen, että lähtisimme välittömästi pois. Uskovat eivät suostuneet tottelemaan, mutta pitivät yllä järjestystä kokoontumisen loppuun saakka. Kaksi siviiliasuista poliisia sanoi, että he saattavat viedä meidät kaikki mukanaan tänään. Kaikki kuuntelivat silti saarnaa vaieten, luottaen itsensä meitä rakastavan Jumalan käsiin, ja antaen vihollisen tehdä mitä se haluaa”, seurakuntalainen kertoi.

Poliisit nauhoittivat kokoontumisen, mutta jumalanpalvelus saatiin pidettyä kokonaisuudessaan.

”Puolen päivän aikaan, tilaisuuden päätyttyä, poliisit estivät meitä vastaanottamasta maatalolle tilaamaamme ateriaa. Mutta veljet ja sisaret lähtivät koteihinsa turvassa, laulettuaan ja rukoiltuaan yhdessä.”

”Me voimmekin ylpeinä kertoa Jumalan seurakunnissa teistä ja teidän kestävyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissa ja ahdingoissa, joiden keskellä elätte.” (2. Tess. 1:4)

Lähde: Bitter Winter

Kiina: Kristityt palvelevat vainoajiaan

Monet Kiinan kristittyjen tilanteesta kertovat uutiset ovat lannistavia. Eikä ihme, kohtaavathan he jatkuvaa häirintää, pidätyksiä, vangitsemista ja kaltoinkohtelua uskonsa vuoksi. Kiinan seurakunnan tulevaisuus ei näytä hyvältä. Kiinalaisissa kotiseurakunnissa on silti

Lue lisää »

Kiinalainen perhe maanpaossa

Ruiting on nuori kristitty kiinalainen nainen. Niinä monina vuosina, joina hänen perheensä kävi Chengdun kaupungissa sijaitsevassa Early Rain -seurakunnassa, Ruiting tottui näkemään, miten poliisit pidättivät hänen pastorinsa. Yksi hänen varhaisimmista

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print