Your Cart

Kiinalainen pastori kotiinsa eristettynä: ”Näen, että näin Jumala käyttää minua”

Dai Zhichao perheineen. Kuva: ChinaAid

Pastori Dai Zhichao kuuluu Chengdun Early Rain -seurakuntaan, jota viranomaiset vainoavat ankarasti. Pääpastori Wang Yi kärsii parhaillaan seurakunnan johtamisesta saamaansa yhdeksän vuoden tuomiota vankilassa. Hänen poissa ollessaan Dai Zhichao on ottanut seurakunnan johdon vastuulleen. Tästä vastuusta hän on jo perheineen joutunut maksamaan paljon.

Pastori Dai Zhichao on ollut ympärivuorokautisessa kotiarestissa syyskuun 29. päivästä lähtien. Hän ei pääse poistumaan kodistaan, sillä oven ulkopuolella vartioivat poliisit. Häntä ei päästetä edes viemään roskia kerrostalon alakertaan.

Poliisit poistuivat keskiviikkona 26. lokakuuta. Sen jälkeen Dai julkaisi kiinalaisen sosiaalisen median kanavassa WeChatissa seuraavan kommentin:

”Kiitos, Herra. Kotiarestini päättyi tänään. Sitä kesti melkein kuukauden. Tuntuu, kuin minut olisi vapautettu vankilasta. Ajoittain tunsin pelkoa, turhautumista ja pettymystä, mutta tiedän, että minun tulee luottaa Jumalaan. Kun koettelemukset syvenevät, niin rukouksenikin. Rukouksessani näin, miten epätoivoisesti tämä maa kaipaa armoa ja evankeliumia.”

Seuraavana päivänä poliisit kuitenkin palasivat. Kansallisesta turvallisuudesta vastaavat agentit sanoivat Daille, että kotiaresti tulisi kestämään pitkään.

Perjantaina Dai Zhichao halusi hakea lapsensa koulusta. Asuinkompleksin portille päästyään punaisiin vaatteisiin pukeutunut mies pysäytti hänet, tarttui kaulukseen ja aikoi lyödä häntä. Pastori soitti hätänumeroon, mutta paikalle tuli ihmisjoukko, joka alkoi herjata häntä. Yksi heistä löi häntä kasvoille ja yritti napata hänen puhelimensa.

Pastori palasi kotiin. Hätäpuheluun vastanneet poliisit tulivat myöhemmin, mutta sen sijaan että he olisivat puhuneet pastorin kokemasta hyökkäyksestä, he pidättivät pastorin ja koko hänen perheensä. Heidät vapautettiin myöhemmin illalla.

Pastori Dai Zhichao kirjoitti päiväkirjaansa mietteitään kotiarestista:

Erään kerran pastorin oli määrä viedä lapsensa meren äärelle, mutta heitä ei päästetty lähtemään. Sen sijaan lapset katsoivat merta kotona tietokoneelta. Kuva: ChinaAid

”Oikeastaan perheeni kokemukset eivät ole niin vakavia verrattuna joihinkin muihin kristittyihin. Jumala on johtanut perheitä erilaisiin tilanteisiin, jotta he voivat kokea evankeliumin voiman. Viime vuosina olemme kokeneet monenlaista saadaksemme maistaa Jumalan armoa. Näen, että näin Jumala käyttää minua.

Viime aikoina en ole voinut poistua kotoa. Käytän aikani lukien ja palvellen Jumalaa kotona. Perheessämme on nyt rauha. Kotiarestin ensimmäisinä päivinä olimme hermostuneita, mutta nyt olemme tottuneet. Jumala on antanut meidän tuntea uskollisuutensa tämän keskellä.

Kun puhuin poliiseille rappukäytävässä, se oli tilaisuuteni evankelioida, sillä naapuritkin kuulivat keskustelumme. Puhuimme elämästä, kuolemasta, iankaikkisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja ihmisten arvosta.

Silloin iäkkäämpi nainen nousi portaita ja nuhteli poliiseja. Hän sanoi, että on laitonta riistää minulta vapauteni tällä tavalla ja että se on kuin kulttuurivallankumouksen aikaan. Toinenkin naapuri haastoi poliisit: ’Onko oikein sulkea hänet kotiin tällä tavalla?’

Koin velvollisuudekseni kertoa evankeliumia naapureilleni ja heille, jotka sulkivat meidät kotiin. He voivat valita olla vastaanottamatta sitä nyt, mutta jos he kuulevat sen nyt, ehkä he joskus ymmärtävät. Ajattelen, että tämä on taistelua evankeliumin puolesta, ihmiset tietävät kotiarestini johtuvan siitä.

Tunnen syyllisyyttä siitä, että emme perheenä ole kertoneet tällä tavoin evankeliumia aiemmin. Rakkautemme ja uskomme olivat vajavaisia. Itse asiassa, kun muutimme tähän kerrostaloon minä jo tiesin, että muuttomme koskettaisi naapureitakin. Ja kuten arvasimme, poliisit kävivät usein luonamme. Silti en viimeiseen kahteen vuoteen ole pystynyt juuri luomaan suhteita naapureihimme. Heidän elämänsä on häiriintynyt meidän tähtemme, joten he alkoivat puhua meistä. Toivottavasti se avaa mahdollisuuden evankelioida heitä.

Rukoilen, että Jumala antaisi minulle voimia ja viisautta johtaa joitakin naapureita ja poliiseja pelastukseen. Kiitos, että välität perheestäni ja rukoilet puolestamme. Rukoilen, että Jumala armahtaisi tätä maata. Jumala auttakoon meitä!”

Kiina on aiheena myös lauantaina 5.11. Marttyyrien Äänen radio-ohjelmassa Radio Deillä kello 15, sekä tiistaina 8.11. Vartti vainotuille -rukoushetkessä kello 18.

Lähde: ChinaAid

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print