Your Cart

Kiina: Pitkään vangittuna ollut pastori vapautettu

Pastori Hu Shigen vapautumisensa jälkeen. Kuva: ChinaAid

Pekingiläinen kotiseurakuntien pastori Hu Shigen on vapautunut vankilasta yli seitsemän vuoden vankeuden jälkeen. Hän on ollut Marttyyrien Äänen ylläpitämällä uskonsa tähden vangittujen listalla, joille on voinut lähettää tervehdyksiä.

Tämä ei ollut pastorin ensimmäinen vankeus: hän on ollut elämänsä aikana vankilassa yli 23 vuotta.

Nyt 69-vuotias Hu Shigen pidätettiin vuonna 2015 niin kutsutun ”709 tehoiskun” yhteydessä.

Tuolloin pidätettiin yli 300 ihmisoikeusasianajaa ja ihmisoikeusaktivistia perheineen. Nimensä tehoisku on saanut siitä, että se alkoi heinäkuun seitsemäntenä päivänä.

Seuraavana vuonna pastori tuomittiin kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen valtionvastaisesta toiminnasta ja menettämään poliittiset oikeutensa viideksi vuodeksi sen jälkeen.

Hu Shigen oli aiemmin luennoitsija yliopistossa, mutta siirtyi sitten johtamaan useita pekingiläisiä kotiseurakuntia. Viranomaisten mielestä hänen uskonnollinen toimintansa, yhteytensä ulkomaille ja ihmisoikeusasianajajiin merkitsivät, että hän oli käyttänyt ”laittomia uskonnollisia ryhmiä levittääkseen kumouksellisia ajatuksia”.

Vuonna 1994 pastori Hu tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan ”vastavallankumouksellisen ryhmän perustamisesta ja johtamisesta” sekä ”vastavallankumouksellisesta propagandasta ja yllytyksestä”, koska hän oli järjestänyt Tiananmenin aukion verilöylyn muistopäivän. Vankilassa häntä kidutettiin, ja hänet vapautettiin heikon terveytensä vuoksi yli 16 vuoden kuluttua, vuonna 2008.

Veronsa vaatineet vuodet

Hu Shigen Raamattu kädessään johtamassa seurakuntaansa ennen toista vankeuttaan. Kuva: ChinaAid

Pastorin perhe kertoo, että vankilassa hän sairastui sydänsairauteen ja oli toisinaan vakavasti sairas. Siitä huolimatta häntä ei päästetty ehdonalaiseen vapauteen. Lisäksi kuuden ja puolen vuoden tuomiosta olisi pitänyt vähentää pidätettynä vietetty aika. Pastorin kohdalla niin tehtiin kuitenkin vain osittain, joten kuuden ja puolen vuoden tuomio kesti todellisuudessa seitsemän vuotta ja kahdeksan kuukautta.

Pastori vapautettiin 23. maaliskuuta, mutta kotiin hän palasi vasta kolme päivää myöhemmin, 26. maaliskuuta. Tällä hetkellä on epäselvää missä hän oli vapautumisensa jälkeiset päivät.

”Opettaja Hu Shigen on turvallisesti takaisin Pekingin Deshenglin kaupunginosassa, älkää olko huolissanne! Vapautumisensa jälkeen otetusta kuvasta käy ilmi, että hän on ikääntynyt huomattavasti, mutta on ilo nähdä, että hänen silmänsä ovat kirkkaat ja henkisesti hän on ennallaan. Toivon, että hän toipuu hyvin ja pitää huolta itsestään maamme tähden!” hänen ystävänsä Zhao Changqing kirjoitti.

Pastori Hun seurakuntaan aiemmin kuulunut Li Huangjun puolestaan pahoitteli veroa, jonka vankeus oli vaatinut pastori Hulta. ”Pastori Hu Shigen on viimein palannut kotiin, mutta hänestä on tullut paljon, paljon vanhempi. Opettaja Hu on varmasti kärsinyt paljon vankilassa…se on sydäntä särkevää nähtävää.”

Kiitos kaikille teille, jotka olette vuosien mittaan lähettäneet pastorille tervehdyksiä ja rukoilleet hänen puolestaan! Hän tarvitsee perheineen edelleen rukouksia, sillä toipuminen vankeusvuosista vaatii aikaa, ja hänen elämänsä tulee todennäköisesti olemaan tarkoin valvottua.

Lähteet: ChinaAid, ICC

Kiina: 15 vuotta vankilassa ollut uskova vapautettu

Marttyyrien Äänen ylläpitämällä uskonsa tähden vangittujen osoitelistalla vuodesta 2008 ollut kiinalainen uiguurikristitty Alimujiang Yimiti on vapautunut vankilasta kärsittyään 15 vuoden tuomionsa loppuun. Tarkempia tietoja ei tässä vaiheessa ole saatavilla, mutta

Lue lisää »

Kiinalainen seurakunta esimerkkinä uskollisuudesta

Kiinalainen Early Rain -seurakunta on jälleen näyttänyt esimerkkiä uskollisuudesta, päättäväisyydestä ja nöyrästä, mutta sinnikkäästä vastarinnasta. Tätä he osoittivat taas sunnuntaina 5. maaliskuuta, kun lauantai-iltana heidän varaamansa kokoustilat peruttiin yllättäen ja

Lue lisää »

Kiina: Shouwang, seurakunta, joka ei suostu kuolemaan

Pekingiläinen Shouwang-seurakunta ei suostu kuolemaan. Se on yksi Kiinan suurimmista ja kuuluisimmista kotiseurakunnista. Kiinan kommunistiset viranomaiset luulivat saattaneensa sen tarinan päätökseen vuonna 2019, jolloin he julistivat seurakunnan laittomaksi ja ”lakkauttivat”

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print