Your Cart

Kiina: Kasteella olleita uskovia heitelty kivillä

Yksi neljästä kastetusta uskovasta. Kuva: ChinaAid

Kiinalaista Keskisyksyn juhlaa vietettiin syyskuun kymmenennentenä päivänä. Eteläisen Kiinan Shenzhenin kaupungissa sijaitseva Trinity Harvest Gospel -seurakunta järjesti tuolloin rannalla kastetilaisuuden, jossa heidän kimppuunsa hyökättiin. Sivustakatsojat heittelivät kiviä kasteella olleita päin, solvasivat ja uhkailivat heitä.

Siitä huolimatta Wu Lixin ja pastori Mao Zhibin suorittivat kasteen suunnitellusti.

Salaiset järjestelyt

Seurakunta oli alun perin suunnitellut järjestävänsä kastetilaisuuden syyskuun kolmantena päivänä. Sitä jouduttiin kuitenkin lykkäämään Kiinan tiukkojen koronakaranteenimääräysten vuoksi. Seuraavaksi kastetilaisuus päätettiin järjestää Keskisyksyn juhlan aikana.

Viranomaiset olivat ahdistelleet seurakunnan kastetilaisuutta viime vuoden syyskuussakin. Sen vuoksi tällä kertaa tilaisuus pyrittiin pitämään salassa. Siitä ei ilmoitettu missään sosiaalisessa mediassa, ja pastori Mao Zhibin järjesti kaiken yksin.

Seurakunta saapui rannalle aamulla, ja jokaisen piti skannata koronatodistuksensa ennen kuin he pääsivät ranta-alueelle. Sen seurauksena viranomaiset saivat selville heidän sijaintinsa.

Shenzhenissä on ollut liikkumisrajoituksia useita kertoja tänä vuonna ja kaikki siellä asuvat ovat tuttuja jatkuvien koronatestien kanssa.

Seurakunta oli innoissaan voidessaan kokoontua karanteeneista ja tiukoista säännöistä huolimatta. He uivat ja juttelivat keskenään puolille päivin asti.

Salaperäiset sivustakatsojat

Seurakuntalaisia yritettiin estää kuvaamasta kastetta. Kuva: ChinaAid

Useat ihmiset lähestyivät pastori Mao Zhibiniä sanoen: ”Minä tiedän sinut. Älä järjestä uskonnollista tapahtumaa täällä!” Pastori Mao tiesi viranomaisten olevan tietoisia kastetilaisuudesta, mutta hän ei piitannut siitä.

Kaikkien saavuttua paikalle pastori Mao kokosi heidät yhteen ryhmäkuvaan. Yhtäkkiä yli 20 ihmistä ilmaantui paikalle. Heillä ei ollut virka-asuja eivätkä he kertoneet, keitä olivat. He kuitenkin yrittivät estää seurakuntalaisia ottamasta valokuvia.

Kuvien oton jälkeen pastori Mao Zhibin ja Wu Lixin astuivat mereen kastaakseen uudet uskovat. Yli kymmenen sivustakatsojaa alkoi heitellä heitä kivillä. Lukemattomia kiviä lensi pastori Maon ja Wun ympärille. Kukaan ei onneksi loukkaantunut. Monet seurakuntalaiset kuvasivat videoita tilanteesta joidenkin sivustakatsojien yrittäessä estää heitä.

Kastetilaisuuden jälkeen seurakuntalaiset menivät ravintolaan juhla-aterialle, vaikka sama salaperäinen joukkio seurasi yhä heidän kintereillään.

Pastori Mao Zhibin julkaisi myöhemmin Facebook-tilillään: ”Tänään on Keskisyksyn juhla. Seurakuntamme kastoi uskovia rannalla, mutta meitä heiteltiin kivillä. Kiitos Jumalan varjeluksen ja armon, saimme kastaa kaksi veljeä ja kaksi siskoa. Olen syvästi liikuttunut heidän urheudestaan, vaikka heitä uhkailtiin ja heiteltiin kivillä. Se muistuttaa minua Jeesuksen sanoista: ’Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa’ (Matt. 10:32). Kasteen jälkeen toinen näistä siskoista sanoi: ’Tämä on unohtumaton kokemus. Tunnen olevani erilainen nyt. En enää pelkää monia niistä asioista, joita ennen pelkäsin.’”

Jumala siunatkoon, varjelkoon ja vahvistakoon tätä seurakuntaa ja siihen kuuluvia uskovia!

Lähde: ChinaAid

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print